Oulu
Arkisto
Luuppi / Blogi
4.4.2023 klo 13:33 Luupin viestintä

Samuli Paulaharjun työhuoneen pakkaaminen aloittaa Pohjois-Pohjanmaan museon muuton

Pohjois-Pohjanmaan museon näyttelyiden purkaminen ja muutto pois Ainolan museorakennuksesta aloitetaan Samuli Paulaharjun (1875–1944) työhuoneen pakkaamisesta. Urakka aloitetaan huhtikuun alussa.

Kulttuuripersoona, professori Samuli Paulaharjun työhuone on ollut osa Pohjois-Pohjanmaan museon näyttelyä vuodesta 1986 saakka, eli neljä vuosikymmentä. Huonetta on päässyt ihmettelemään ikkunan läpi. Avautuva näkymä on hämmästyttävä aikasiirtymä 1900-luvun alkuvuosikymmeniin. Aivan kuin kirjailija olisi juuri poistunut työpöydällä olevan piirroksen äärestä palatakseen siihen jälleen pian. Huomio kiinnittyy valtavan kirjamäärän lisäksi monilahjakkuuden itsensä 1900-luvun alussa veistämiin huonekaluihin; Paulaharju toimi paitsi piirustuksen, myös veiston opettajana Oulun kuuromykkäkoulussa.

Perikunta halusi kunnioittaa kansatieteilijä ja opettaja Samuli Paulaharjun muistoa antamalla huonekalut ja irtaimiston testamenttilahjoituksena Pohjois-Pohjanmaan museolle. Huoneen säilyttäminen kokonaisuutena oli kulttuuriteko! Paulaharjun työhuone on säilytetty henkilökohtaisia esineitä myöten sellaisena kuin se oli hänen kuollessaan 6.2.1944. Työhuone sijaitsi alun perin Valtatien varrella Tuirassa, oululaisille tutussa ”sinisessä talossa”. Valtatien taloa kutsuttiin Samulin elinaikana Takarannan taloksi ja naapurit kutsuivat Hiljaiseksi taloksi. “Sininen talo” siitä tuli kun Paulaharju oli myynyt sen ja uusi omistaja maalasi sen siniseksi.

Työtä ja vapaaehtoistyötä kulttuurin hyväksi

Samuli Paulaharju antoi aikoinaan valtavan työpanoksen Oulun museolle (aluksi Oulun läänin historiallinen ja kansatieteellinen museo, vuodesta 1928 lähtien Pohjois-Pohjanmaan Museo) toimiessaan opettajan työnsä ohella kokoelmanhoitajana vuosina 1908–1924. Sen jälkeenkin hän oli käytettävissä, kun museon johtokunta tarvitsi hänen asiantuntemustaan. Pohjois-Pohjanmaan museoyhdistys ry:n historian kirjoittanut Maija-Liisa Bäckström toteaa Paulaharjusta: ” – – – ilmeisesti hän oli synnynnäinen lahjakkuus tälläkin alalla. – – – Museon asioista 1908–1944 kerrottaessa ei voi missään sivuuttaa Samuli Paulaharjua, hänen toimintansa näkyy niin arkiston asiapapereissa, pöytäkirjoissa, vuosikertomuksissa kuin luetteloissa – – – ”.

Paulaharjun työhuone kertoo omistajansa rakkaudesta suomalaista kulttuuria, taidetta ja kansanperinnettä kohtaan. Mittava kirjasto on osoitus hänen lukeneisuudestaan: monien kirjojen sidokset ovat hajonneet lukijansa käsissä. Paulaharjua kiinnosti paitsi historia, myös oman aikansa nykypäivä; hän seurasi kansatieteen tutkimusta ja oli kirjeenvaihdossa alan tutkijoiden kanssa. Paulaharju oli innokas, sinnikäs ja ahkera kansanperinteen kerääjä ja tallentaja, ”Pohjanmaan Lönnrot”. Pitkät keruumatkat kartuttivat aineiston, joka on vieläkin määrällisesti ylittämätön. Työstään Samuli Paulaharju palkittiin professorin arvonimellä vuonna 1943.

Kirjailijan työhuoneesta virtuaalimalli

Ei ole sanottua, etteikö Paulaharjun työhuone tulisi esille myös museon uudisrakennukseen. Mutta jo sitä ennen yleisöllä on mahdollisuus päästä tutustumaan siihen virtuaalisesti. Olemme tehneet huoneesta 360 asteen kuvauksen Matterport-tekniikalla. Sen avulla voi kokea olevansa sisällä huoneessa ja tutustua siellä oleviin aineistoihin esimerkiksi albumeja selaamalla. Työhuoneen mallinnos lisämateriaaleineen tullaan julkaisemaan netissä Pohjois-Pohjanmaan museon jo suljettua ovensa. Vuonna 2025 on Samuli Paulaharjun syntymän 150-vuotisjuhlavuosi. Mikä voisikaan olla parempi tapa muistaa Oulussa pitkään vaikuttanutta kulttuurilegendaa?

 

Teksti ja kuvat: kuraattori Arja Keskitalo, Pohjois-Pohjanmaan museo
Tekstin kommentoinnista kiitokset arkistonhoitaja Meeri Rauhalalle, amanuenssi Jonna-Maria Möllerille ja Marjut Paulaharjulle.

Lähteet:
Paulaharjun huonetta koskeva arkistoluettelo, Pohjois-Pohjanmaan museo
Maija-Liisa Bäckström, Pohjois-Pohjanmaan Museoyhdistys r.y. 1896–1976, Oulu 1976

Muuta mielenkiintoista:
Samuli Paulaharjun työhuone on julkaistu teoksessa Anne Helttunen, Annemari Saure, Jari Suominen, Haltiakuusen alla – suomalaisia kirjailijakoteja, 2013.

X

Arkisto

huhtikuu 2023

maaliskuu 2023

helmikuu 2023

tammikuu 2023

joulukuu 2022

marraskuu 2022

lokakuu 2022

syyskuu 2022

elokuu 2022

heinäkuu 2022

kesäkuu 2022

huhtikuu 2022

maaliskuu 2022

helmikuu 2022

tammikuu 2022

joulukuu 2021

marraskuu 2021

lokakuu 2021

syyskuu 2021

kesäkuu 2021

toukokuu 2021

huhtikuu 2021

maaliskuu 2021

helmikuu 2021

tammikuu 2021

joulukuu 2020

marraskuu 2020

lokakuu 2020

syyskuu 2020

elokuu 2020

kesäkuu 2020

toukokuu 2020

maaliskuu 2020

helmikuu 2020

joulukuu 2019

marraskuu 2019

lokakuu 2019

syyskuu 2019

elokuu 2019

kesäkuu 2019

huhtikuu 2019

maaliskuu 2019

helmikuu 2019

tammikuu 2019

joulukuu 2018

lokakuu 2018

syyskuu 2018

maaliskuu 2018

helmikuu 2018

tammikuu 2018

joulukuu 2017

marraskuu 2017

elokuu 2017

huhtikuu 2017

maaliskuu 2017

tammikuu 2017

joulukuu 2016

lokakuu 2016

elokuu 2016

toukokuu 2016

huhtikuu 2016

maaliskuu 2016

helmikuu 2016

tammikuu 2016

joulukuu 2015

marraskuu 2015

lokakuu 2015

syyskuu 2015

elokuu 2015

kesäkuu 2015

toukokuu 2015

huhtikuu 2015

maaliskuu 2015

helmikuu 2015

tammikuu 2015

joulukuu 2014

marraskuu 2014

lokakuu 2014

syyskuu 2014

elokuu 2014

heinäkuu 2014

kesäkuu 2014

toukokuu 2014

huhtikuu 2014

X

Tänään Luupissa

3.6.2023