13.1.2023 klo 13:44
Arkkitehtuurikisan voittajaksi valittiin Loggia
Torstai 12.1.2023 oli yksi työurani mieleenpainuvimmista päivistä. Suomessa rakennetaan varsin harvoin museoita ja vielä harvinaisempaa on kokonaan uuden museotilan rakentaminen. Useimmiten museo sijoittuu vanhaan kiinteistöön, joka peruskorjataan ja sen myötä tehdään monia kompromisseja, jotka vaikuttavat arkeen eri tavoin.
Oulussa päätettiin toteuttaa museolle uudisrakennus ja sain olla mukana valitsemassa 95 laadukkaan työn joukosta voittajaa museo- ja tiedekeskuksen arkkitehtikisan tuomaristossa. Meitä käyttäjiä edusti tuomaristossa minun lisäkseni Luupin kulttuuriperintötyön johtaja Pasi Kovalainen. Tehtävä ei ollut helppo, mutta luotimme koko syksyn SAFA-tuomareiden ammattitaitoon ja heidän rautaisella kokemuksellaan saimme käytyä läpi jokaisen kisatyön ja teimme yhteiset arvioinnit.
Me käyttäjän edustajina kiinnitimme erityistä huomiota sisätilojen toiminnallisuuksiin. Oman haasteen suunnittelulle toi tiedekeskuksen ja museon toimintojen yhteensovittaminen niin, että museossa olisi mahdollista rauhoittua ja syventyä näyttelyyn ja samaan aikaan tiedekeskuksessa voidaan viettää varsin vauhdikastakin aikaa toiminnallisten kohteiden äärellä. Voittajatyössä tämä haaste on ratkaistu todella hyvin. Tietomaan näyttelyt sijoittuvat osin vanhaan voimalaan, mutta uutta korkeaa tilaa on löydetty reilusti myös uudisrakennuksesta. Museon näyttelyt sijoittuvat kokonaan uudisrakennukseen, jonne muodostuu oman näyttelyaulan kautta loistava, lähes tuhannen neliön olosuhdevalvottu tila toiseen kerrokseen. Tuo tila on väliseinien kautta mahdollista jakaa pienempiin osiin.
Täysin uutena toimintana meille tulee 10 metriä korkea ja noin 600 neliöinen black box -tila, jonka sisään sijoittuu immersiivinen 3D-tila. Kokonaisuudesta tehdään monikäyttöinen, eli tilassa voidaan esittää mm. tanssia ja sirkusta ja siellä voidaan pitää myös konsertteja. Tämä tila sijoittuu sisääntuloaulan viereen ja sitä voidaan käyttää myös ilta-aikaan, jolloin näyttelyt eivät välttämättä ole auki.
Minulle yksi keskeisimmistä arviointikriteereistä oli ravintola ja sen sijoittuminen tilaan. Museo- ja tiedekeskuksiin tullaan viihtymään ja keskeistä kävijäkokemuksessa on kokonaisuus, missä asiakas voi viettää useamman tunnin alueella ja nauttia laadukkaan lounaan tai kotoisat pullakahvit tai piipahtaa töiden jälkeen lasilliselle ja lukea samalla kulttuurilehdet. Ravintolan tuotoilla rahoitetaan museon ja tiedekeskuksen toimintaa eli sen menestyminen auttaa myös perustehtävän kehittymistä.
Voittajatyössä ravintola tulee voima-aseman alakertaan ja sen terassi avautuu ilta-auringon suuntaan kohti taidemuseota. Ravintolaa voidaan pitää auki myös itsenäisesti ja tämä mahdollistaa tilojen käyttöasteen kasvattamisen.
Olemme saamassa Ouluun loistavat tilat museolle ja tiedekeskukselle, jonka myötä pääsemme tuottamaan laadukkaita sisältöjä yhdessä yleisön kanssa ja siten luomaan elämyksiä, jotka houkuttelevat vierailemaan meillä yhä uudestaan. Voittaja on selvillä ja varsinainen työ tulevaisuuden rakentamiseksi voi nyt alkaa.
Teksti: Jonna Tamminen, museo- ja tiedekeskuksen johtaja
Kuvat: Arkkitehtitoimisto OPUS Oy & Simon Mahringer