11.11.2022 klo 13:27
Tanssi! Liikettä kuvataiteessa ja tanssin sosiologia
Tanssi! Liikettä kuvataiteessa 1880–2022 -näyttelyssä liikettä käsitellään esteettisinä, historiallisina, kulttuurisina, yhteiskunnallisina ja poliittisina ilmiöinä. Tanssia, liikettä ja kehoa käsittelevien teosten kautta päästään käsiksi kysymyksiin muun muassa pystyvyydestä, seksuaalisuudesta, itsenäisyydestä, arvosta ja puhtaudesta.
Tanssin ja liikkeen kielellistäminen ei ole helppoa niin kuin ei ole sen kuvaaminenkaan esimerkiksi pronssin kaltaisen materiaalin kautta. Tässä kirjoitelmassa hahmottelen kuitenkin ajatuksiani näyttelyssä esille tulleista yhteiskunnallisista ilmiöstä ja käsityksistä, ja siitä, miten tanssi on vaikuttanut niihin vuosien tai vuosisatojen ajan erityisesti tanssin sosiologisesta näkökulmasta.
Tanssi on kulttuurinen muoto, joka syntyy kehollisesta toiminnasta, ja joka on löydettävissä jokaisesta yhteiskunnasta erilaisista tiloista ja ympäristöistä eri tavoin. Liikkeellä on useita tarkoituksia aina hauskanpidosta tai seuran löytämisestä parantumiseen ja itselle merkityksellisten asioiden tutkimiseen. Tanssia myös määritellään eri tavoin abstraktien muotojen liikkeestä koreografisten, ajallisten tai tilallisten suhteiden tutkimiseen ja tanssi-sanan määrittely jatkuu yhä edelleen uusien ilmiöiden noustessa.
Tanssia on kiinnostavaa tarkastella sosiologisesta näkökulmasta – miten tanssin ja tanssia kuvaavien teosten kautta voidaan käsitellä esimerkiksi naisen asemaa, ja sitä millaisin asentein naisen tanssiminen on nähty.
Länsimaisessa historiassa asenteisiin on vaikuttanut muun muassa kristinusko, jossa tanssia väheksyviä ja arvostelevia näkemyksiä on tuottanut liha-henki -jako ja ajatusmallit ruumiin syntisyydestä. Vaikka tanssi on historiassa ollut tapa ilmaista hartautta, tuoda esille iloa, kiitosta ja kärsimystäkin uskonnollisissa tapahtumissa, kielsi kristillinen kirkko tanssin syntinä, seksuaalisen ilmaisemisena. Käsitys tanssista on sen joissain muodoissa vielä hetki sitten ollut hyvin tuomitseva ja vääristynyt ja valitettavasti kielteinen suhtautuminen ei ole vielä nykyäänkään täysin laantunut kaikkien ihmisten ja uskonmuotojen keskuudessa, vaikka tanssin puolestapuhujat kuten Riitta Vainio ovatkin vieneet tanssitaidetta kirkkoihin yhä enenevissä määrin.
Pirkko Räntilä: Nuoruuden huuma, 1999, rakuveistos, Oulun kaupungin kokoelma.
1800-luvun lopun teollistuminen ja modernisoituminen länsimaissa vaikuttivat yhteiskunnan muutoksen kautta myös tanssiin ja tanssin kuvaamiseen. Muutosta oli tapahtunut jo ennen tätä keskiajalta renessanssiin siirryttäessä, kulttuurin muuttuessa ja taiteen maallistuessa – muun muassa baletti nousi Ranskassa ja Italiassa ylhäisön suosioon. Kuitenkin naisten ja erityisesti vapaiden sekä vapaasti liikkuvien naisten tanssi odotti vielä aikaansa. 1800-luvulle siirryttäessä nykypäivän tanssijoille tietä raivasi myös kirjassa Tanssi! Kirjoituksia tanssista ja kuvataiteesta esiin nouseva uranuurtaja Lydia Thompson (1838–1908). Merimiespuvussa esiintyvä Thompson groteskeine esityksineen toi lavalle naisen, joka kyseenalaisti ja rikkoi sukupuolen rajoja ja nauroi niin sanotuille korkeille arvoille muuttaen ajatusta seksuaalisuudesta torjuttuna ja piilotettuna asiana.
1900-luvun alun uuden, vapaan tanssin liike käynnisti keskustelun tanssista tavalla, jota käydään vielä tänäkin päivänä. Modernin murroksen kautta tanssissa ja näin ollen tanssia esittävässä kuvataiteessa välittyi naisen aseman muutos. Tanssinuudistaja Isadora Duncan (1877–1927) loi uudenlaisen tavan ajatella tanssia ilmaisun keinona ja innoitti esimerkiksi kuvanveistäjä Laila Pullista (1971–2015) käsittelemään aaltoilevaa, pyörivää liikettä sekä vapauden teemoja teoksissa, jotka ovat nähtävillä Oulun taidemuseon A-salissa. Isadora rikkoi yhteiskunnalliset säännöt taiteen kentällä omalla tanssitavallaan. Isadora Duncan innoitti paitsi kuvataiteilijoita, myös muita tanssijoita. Hänen työtään vapaan tanssin ja naisen vapauden parissa jatkoi Suomessa Maggie Gripenberg, jolle liikkeessä oli tärkeää luonnonläheisyys, hetkellisyys ja eleet.
Edgar Degas: 1879–80, Étude de nu pour la danseuse habillée, patinoitu pronss, Mairea-säätiö.
Millaiset ajatukset vallitsevat nykypäivänä? Olemme palanneet takaisin ruumiillisuuteen, mitä tanssiin ja liikkeeseen tulee. Siinä missä kirkko saattoi nähdä tanssin ja tanssia käsittelevän taiteen syntisenä sen lihallisuuden ja ruumiillisuuden tähden, nähdään nykypäivänä se, miten keskeisessä osassa ruumiimme on etnisyyttä, luokkaa tai kansalaisuutta eli minuutta koskevissa keskusteluissa. Tanssi! Liikettä kuvataiteessa 1880–2022 -näyttelyn tarjoaman taiteen kautta voi pohtia, mitä minun tanssini on, mitä se kertoo minulle itsestäni?
Louise Bourgeois: Triptyykki punaiseen huoneeseen (osa 3), 1994, akvatinta, kuivaneula, kuparikaiverrus, HAM Helsingin taidemuseo. Teoskuva: Maija Toivanen.
Tanssi ei ole irrallinen osa kulttuuria tai yhteiskuntaa, vaan se sekä ilmentää että rakentaa aikaansa. Tanssilla ja tanssia käsittelevällä kuvataiteella voidaan ilmentää naisen sekä myös miehen vapautumisen kaltaisia ilmiöitä, luokkien, roolien ja asenteiden muutoksia. Samalla tanssi ja tanssi kuvaaminen ovat välineitä, joilla voidaan ennakoida ja edesauttaa yhteiskunnan muutoksia.
Tanssilla ja tanssia kuvaavalla taiteella osallistutaan keskusteluun sukupuolen ja seksuaalisuuden problematiikasta ja diskurssista – ruumiin eleillä, ilmeillä, eri materiaaleilla symboloidaan tunteita ja kommentoidaan kulttuuria ja yhteiskuntaa. Museoilla, taidegallerioilla ja ylipäätään tiloilla, joissa taidetta esitetään, on tärkeä rooli tällaisen ilmaisun mahdollistamisessa.
Kirjoittaja Henna Välimäki toimii museo- ja tiedekeskus Luupissa työharjoittelijana
Lue lisää: Schreck, Hanna-Reetta & Karhunen, Saara (2022) Tanssi!: Kirjoituksia tanssista ja kuvataiteesta. Julkaisija: Teos. Kirja on julkaistu yhteistyössä HAMin kanssa.