Oulu
Arkisto
Luuppi / Blogi
4.10.2022 klo 10:21 Luupin viestintä

Materiaalien virtuoosi – Heikki Orvola

On jouluaaton aatonaatto ja seisomme museon eteisaulassa aamuhämärissä konservaattori Marja Halttusen kanssa ja odotamme muotoilija Heikki Orvolan saapumista. Tapasimme Heikin viimeksi 14 vuotta sitten kun museoomme valmistui Heikki Orvola Design – retrospektiivinen näyttely.  Näyttely oli esillä 5.6.-6.9.2009 tilapäisnäyttelytilassa. Tuolloin Orvola lahjoitti museolle valtaisan määrän suunnittelemiaan lasi- ja keramiikkaesineitä. Kaikkinensa esineitä on lähes neljä sataa. Osa esineistä on esillä museon toisen kerroksen eteisaulan kahdessa vitriinissä, ja suurin osa museon kokoelmavaraston kaapeissa. Taiteilija saapuu ja on edelleen yhtä charmantti ja miellyttävä.

Heikki Orvola esittelee näyttelyä. Vitriinissä esillä Festum-sarjaa, josta osa Pohjois-Pohjanmaan museon kokoelmista.

Orvola tuli valitsemaan museon kokoelmista esinelainoja kesän 2022 näyttelyyn, joka pidettäisiin Riihimäellä Suomen Lasimuseolla. Näyttely, Heikki Orvola – materiaalin virtuoosi, on esillä Riihimäellä 6.5.–23.10.2022.  Esillä on niin lasia, keramiikkaa kuin Marimekolle suunniteltuja kankaita ja kirjailutöitä sekä emali- ja valurautaesineitä. Näyttely on koottu museoiden ja yksityisten keräilijöiden kokoelmista. Näyttely esittelee taiteilijan tuotannon ensimmäistä kertaa kaikessa monimuotoisuudessaan.

Aluksi Orvola valitsi museon vitriinien esineistöstä muun muassa Illusiaa, Festumia, Fennicaa ja Polaris- lasistoa. Päivän aikana siirryimme museon kokoelmavarastoon Ruskoon, jossa sitten suoritettiin seuraava valinta. Kaikkinensa Oulusta lähti näyttelyyn reilu sata esinettä. Joukossa oli edellä mainittujen sarjojen lisäksi 24H, Karambola, maalaisfiligraanipikareita, uniikkeja lasimaljakoita 1970-luvulta, Bepoppia, Andantea, Moreenia ja erilaisia edustusastioita.  Orvola myös valitsi vastaavasti museon kokoelmista korvaavat esineet, jotka sitten yhdessä konservaattorin kanssa laitoimme esille museon toisen kerroksen vitriineihin seuraavana päivänä.

Konservaattori Marja Halttunen puhdisti kaikki Riihimäelle menevät esineet ja pakkasi ne huolellisesti museon omiin vanerikaappeihin kuljetettavaksi museon koppipakettiautolla Riihimäelle.  Kuljetus tapahtui maaliskuussa 2022 museomestari Jussi Klemetin ja konservaattori Marja Halttusen toimesta. Esineiden on tarkoitus palautua Riihimäeltä marraskuussa.

Konservaattori Marja Halttunen pakkaa esineitä kuljetuta varten.

Avajaisiin emme valitettavasti päässet Akavan lakkoviikon vuoksi, mutta elokuun lopulla meillä oli mahdollisuus tutustua itse maestron opastuksella näyttelyyn. Suomen lasimuseo järjesti tuolloin vastuumuseopäivät lasin tiimoilta ja saimme kuunnella mielenkiintoisia esitelmiä niin lasin keräilystä, valokuvauksesta kuin lasiväärennöksistä. Heikki Orvola kertoi omasta urastaan, johon mahtui Oulun kouluajat, Helsingin opiskelut ja työskentely Nuutajärvellä, suunnittelut Iittalalle ja Arabialle.

Orvolan kertomuksissa on aina kiinnostavaa se kohta, jolloin hän koulupoikana seisoskeli Oulussa silloisen Pohjan Somen näyteikkunan edessä Pakkahuoneenkadulla ja haaveili tekevänsä joskus yhtä kauniita ja hienoja esineitä. Samoin kertomus siitä, miten hän päätyi Nuutajärvellä työskennellessään ompelemaan ja kirjomaan hienoja käsityötauluja vapaa-aikoinaan. Nuutajärveltä meni nimittäin kerran päivässä viideltä bussi Toijalaan ja bussi tuli takaisin kahdeksan maissa ja Heikin sanoin: ” Mitä tekemistä Toijalassa olisi ollut?”

Itselleni näyttelyssä on niin monia huikeita töitä, mutta uusimmista miellytti todella kovasti Orvolan Marimekolle suunnittelema Amazon-tekstiili. Myös tätä tekstiiliä Pohjois-Pohjanmaan museo saa kokoelmiinsa.

Amazon-tekstiili.

Pohjois-Pohjanmaan museo hankkii kokoelmiinsa Heikki Orvolan tänä vuonna Riihimäen näyttelyyn suunnitteleman lasiteoksen, joka on toteutettu Lasisirkuksessa Nuutajärvellä. Museo hankkii myös yhden Orvolan tekemän kirjailutyön.

Orvolan näyttelyyn suunnittelema lasiteos.

Rusina-kirjailutyö

Teksti: intendentti Eija Konttijärvi
Kuvat: kuraattori Arja Keskitalo, konservaattori Marja Halttunen, amanuenssi Maisa Lukkari, intendentti Eija Konttijärvi


Heikki Orvola

Heikki Orvola (s.1943) on taiteilija, jonka suunnittelemista astiasarjoista ja sisustusesineistä monet ovat suomalaisille ikonisia ja rakkaita, kuten Kivi-kynttilälyhty, Aurora-lasisto ja Arabialle suunniteltu 24h-astiasarja.

Hän valmistui Taideteollisen oppilaitoksen keramiikkalinjalta 1968 opettajinaan muun muassa Kyllikki Salmenhaara ja Kaj Franck. Franckin kutsumana Orvola päätyi Nuutajärven lasitehtaalle, jossa ura lasin parissa sai alkunsa. Hän on suunnitellut uransa aikana niin sarjatuotantoesineitä kuin uniikkia taidelasiakin.

Hän on vastaanottanut Pro Finlandia -mitalin 1984, Kaj Franck – muotoilupalkinnon 1998 ja hänelle on myönnetty professorin arvonimi vuonna 2002.

X

Arkisto

marraskuu 2022

lokakuu 2022

syyskuu 2022

elokuu 2022

heinäkuu 2022

kesäkuu 2022

huhtikuu 2022

maaliskuu 2022

helmikuu 2022

tammikuu 2022

joulukuu 2021

marraskuu 2021

lokakuu 2021

syyskuu 2021

kesäkuu 2021

toukokuu 2021

huhtikuu 2021

maaliskuu 2021

helmikuu 2021

tammikuu 2021

joulukuu 2020

marraskuu 2020

lokakuu 2020

syyskuu 2020

elokuu 2020

kesäkuu 2020

toukokuu 2020

maaliskuu 2020

helmikuu 2020

joulukuu 2019

marraskuu 2019

lokakuu 2019

syyskuu 2019

elokuu 2019

kesäkuu 2019

huhtikuu 2019

maaliskuu 2019

helmikuu 2019

tammikuu 2019

joulukuu 2018

lokakuu 2018

syyskuu 2018

maaliskuu 2018

helmikuu 2018

tammikuu 2018

joulukuu 2017

marraskuu 2017

elokuu 2017

huhtikuu 2017

maaliskuu 2017

tammikuu 2017

joulukuu 2016

lokakuu 2016

elokuu 2016

toukokuu 2016

huhtikuu 2016

maaliskuu 2016

helmikuu 2016

tammikuu 2016

joulukuu 2015

marraskuu 2015

lokakuu 2015

syyskuu 2015

elokuu 2015

kesäkuu 2015

toukokuu 2015

huhtikuu 2015

maaliskuu 2015

helmikuu 2015

tammikuu 2015

joulukuu 2014

marraskuu 2014

lokakuu 2014

syyskuu 2014

elokuu 2014

heinäkuu 2014

kesäkuu 2014

toukokuu 2014

huhtikuu 2014

X

Tänään Luupissa

8.12.2022