21.10.2021 klo 9:06
”Viidakon valtias ja universumin herra” – eli miten museonäyttely jätti pysyvän jäljen
Me museoalan ihmiset puhumme paljon siitä, miten museonäyttelyt parhaimmillaan tarjoavat kävijöille elämyksiä. Ne voivat vaikuttaa museossa vierailevan mieleen siten, että tuo vaikutus jatkuu tietoisesti tai tiedostamatta jopa koko loppuelämän. Nyt tällaisesta tapauksesta on ihan mustaa valkoisella, sillä saimme vastikään alla olevan sähköpostin, jonka julkaisemme kirjeen lähettäjän luvalla:
Hei!
Pohjois-Pohjanmaan museossa järjestettiin 30.8.−2.11.2003 näyttely Viidakon valtias ja universumin herra – poikien toimintaleluja Tarzanista Hämähäkkimieheen.
Kävin 5-vuotiaana isäni kanssa tuossa näyttelyssä ja nyt vajaa parikymmentä vuotta myöhemmin tiedustelisin, onko museolle jäänyt minkäänlaista aineistoa kyseisestä näyttelystä? Edes näyttelyesitteitä tms. oheisaineistoa, jota olisi mahdollista vaikkapa tutkia?
Myös vuonna 2007 järjestettiin vastaavanlainen näyttely, mikähän sen jäämistön tilanne voisi mahdollisesti olla?
Olisipa mahtava kokea vastaavanlainen näyttely vielä joskus uudelleen, kyseessä oli ikimuistoinen museokokemus 5-vuotiaalle pojalle.
Ystävällisin terveisin (18 vuotta myöhemmin),
Aleksi M.
Aleksin esittämään kysymykseen, oliko museolle jäänyt mitään ”jäämistöä” kyseisestä näyttelystä oli helppo vastata: tottahan toki. Näyttelyn yhteyteen tehty laaja käsiohjelma on yhä tallessa, samoin valokuvia näyttelyn avajaisista. Valokuvaajamme ikuisti avajaiset diafilmille ja ne on sittemmin digitoitu, luetteloitu ja tallennettu kokoelmanhallintajärjestelmäämme. Yhä edelleenkin dokumentoimme ja arkistoimme omaa työtämme.
Millaisia ajatuksia herää näyttelyntekijöiden mielessä tällaisen postin jälkeen? Lähinnä epäuskoisia ja ja erittäin iloisia. Kirjeen saatuamme me näyttelyn tekijät terästimme muistiamme; minkälainen tuo näyttelyprojekti oikein olikaan? Idea poikien toimintalelunäyttelyyn tuli silloiselta museonjohtaja Ilse Juntikalta. Näyttelytyöryhmään kuuluivat tutkija Eija Konttijärvi, museolehtori Arja Keskitalo, nuorempi yleisapumies Hannu Lyttinen sekä museomestari Paavo Hiltunen.
Pienoisnäyttelykin on suuritöinen
Ajatukset palaavat 18 vuoden taakse. Kyseessä oli museon sisääntuloaulassa esillä ollut niin sanottu ”pienoisnäyttely”. Määritelmä on sikäli harhauttava, että usein myös pienoisnäyttelyn työmäärä on suuri. Niin nytkin, olihan esillä satoja lelufiguureja Tarzanista He-Maniin ja Prätkähiiristä Turtleseihin.
Näyttely oli katsaus suomalaisten lasten suosikkeihin ja esillä oli niitä sarjoja, jotka olivat tuolloin kotiutuneet maamme lelumarkkinoille. Markkinoille päätyneet lelut ovat aina harkitun tuotekehittelyn tulosta. Lelujen toimivuutta testataan lapsista kootuilla koeryhmillä ja vain testin läpäissyt lelu pääsee tuotantoon.
Järjestimme toimintafiguurit tarkasti sarjoittain vitriinien suojaan. Näyttelyn graafiseen ilmeeseen satsasimme jo tuolloin. Käytössämme oli suurtulostin sekä kuvankäsittelyohjelmat, joiden avulla pyrimme loihtimaan näyttelytilasta aihepiiriin sopivan. Esimerkiksi näyttelytilan ikkunoihin tulostettiin planeetta-aiheisia tarroja. Meillä työryhmäläisillä ja ennen kaikkea museon asiakaspalvelun väellä oli Supermies-T-paidat käytössä näyttelyn ajan.
Näyttelyaiheet vievät mukanaan
Museon kokoelmissa toimintaleluja oli jonkin verran. Osa leluista oli tullut lahjoituksina ja osa oli tuolloin museon uushankintoja, kuten esimerkiksi Hulk-hahmo ”Smash and crush”. Näyttelyä varten haimme halukkaita kokoelmiensa lainaajia ja yhteistyökumppaneita lehti-ilmoituksella. Luultavasti haku oli Rumputus-lehdessä, sillä se tarjosi tuolloin maksutonta palstatilaa meille kulttuurilaitoksille. Näyttelyn käsiohjelman mukaan yhteistyökumppaneita oli lopulta 13. Muutamat heistä olivat museon työntekijöitä, joilla oli tuolloin leikki-ikäisiä lapsia.
Eija muistelee, kuinka yritti innostaa omia, tuolloin 4–12-vuotiaita poikiaan katsomaan viikonloppuaamuisin uudelleen viritettyä He-Man -animaatiosarjaa. Ensimmäistä Masters of the Universe -hahmoihin pohjautunutta animaatiosarjaa, He-Man, oli esitetty jo 1980-luvulla. Aika usein sohvalla istui kuitenkin hurmioitunut tutkija ypöyksin katselemassa He-Manin, Skeletorin, Orkon ja kumppaneiden seikkailuja. Hahmojen nimet, toiminnat ja tapahtumat olivat silloin kristallinkirkkaana muistissa. Lehdistötilaisuudessa lehdistön edustajat saivat kuulla tutkijan kaikenkattavia selostuksia, sillä aihe vei mukanaan. Niin käy aina.
Näyttelyt syntyvät yhteistyöllä
Oli kiinnostavaa tehdä figuurien hakureissuja nuorten lainaajien asuntoihin ja nähdä valtava innostus muovisiin keräilyhahmoihin. Tuntui, ettei nuorukaisten asuntoihin tietokoneen, sängyn ja hahmojen lisäksi mahtunut mitään muuta. Eijan farmari-Volvon peräkontti ja takaistuin pursuivat pahvilaatikoihin pakattuja toimintafiguureja näiden reissujen jälkeen.
Näyttelyä valmisteltiin ja tehtiin siis pitkälti yksityishenkilöiden eli keräilijöiden kanssa yhteistyössä. Esille saatiin muun muassa erittäin kattavat kokoelmat 1980-luvun suosikkeja Masters of the Universe ja Transformers. Keräilijöiden kanssa tehtävien näyttelyiden suolana on se, kuinka itsekin innostuu erilaisista aiheista, olivatpa sitten kyseessä toimintalelut, kastikekannut tai kahvikupit. Hetken verran voi kokea olevansa juuri sen alan asiantuntija.
Tekisimmekö jotakin toisin?
Tekisimmekö jotakin tänään toisin näyttelyn suhteen? Varmaankin viilaisimme näyttelyn otsikkoa hieman, eli se olisi Viidakon valtias ja universumin herra – toimintaleluja Tarzanista Hämähäkkimieheen. Jättäisimme sanan ”poikien” tuosta otsikosta pois; toimintalelut kuuluvat kaikille! Lisäksi jatkaisimme näyttelyaikaa pitemmäksi: valtavan suuritöinen näyttely oli meillä esillä vain kolmisen kuukautta. Niin, ja yhteistyökumppaneita hakisimme somekanavien kautta.
Näyttely poiki sittemmin kaksi muutakin leluaiheista pienoisnäyttelyä. Vuonna 2006 oli esillä My Little Pony – Unelmalaakson asukkaat -näyttely, joka sadat ponit olivat oululaisen Sanna Kukkosen kokoelmista. Vuonna 2007 tehtiin näyttely Transformers – enemmän kuin silmä paljastaa – robotteja kolmelta vuosikymmeneltä yhteistyössä Jaakko Vähäsen ja Ari Halosen kanssa, jotka olivat paitsi lapsuuden ystävyksiä myös Transformers-kerääjiä. On hienoa, että ihmiset luottavat aarteensa käsiimme ja haluavat jakaa ne muun yleisön kanssa.
Teksti: kuraattori Arja Keskitalo ja tutkija Eija Konttijärvi