Oulu
Arkisto
Luuppi / Blogi
22.4.2021 klo 15:21 Luupin viestintä

Todennäköisyyttä vai sattumaa

Vaikka Tietomaa on ollut suljettuna asiakkailta joulukuun alusta lähtien, ei siellä suinkaan ole oltu toimettomina. Helmikuun lopussa valmistui nimittäin tiedekeskuksen omaa tuotantoa oleva näyttely Kruuna vai klaava, missä paneudutaan todennäköisyyksien ja sattumien maailmaan. Kiinnostavan aiheen tiimoilta valikoituivat parhaat ideat näyttelykohteiksi, mutta pandemia-aika aiheutti omat haasteensa.

Tietomaan näyttelyvastaava Jukka Pitkäsellä on selkeä näkemys Kruunan vai klaavan synnystä: ”Aihe oli haastava. Meidän piti saattaa kansantajuiseksi aiheita, joita kohteita suunnitellessaankin on vaikea ymmärtää. Lisäksi pitää huomioida myös nuoret käyttäjät. Näyttelykohteiden softien ja siten myös koodarien runsas määrä aiheutti epävarmuustekijöitä ja aikatauluongelmia, mutta toisaalta se poisti ongelmaa ”kaikki yhden kortin varassa”. Ohjelmien käsikirjoitus oli joissain softissa hankalaa, koska käsiteltävä aihe vaati paljon muuttujia. Näyttelyn suunnittelu ja valmistus vaati tekniikan osaajilta paljon.”

Korona siis aiheutti omat mutkansa matkaan: ”Joltain osin alihankkijoiden työt viivästyivät, koska esimerkiksi firmoilla oli lomautuksia. Ulkomailta tilatut kohteet tai osat viivästyivät koronan aiheuttaman rahtiongelmien vuoksi. Samoin ulkomaisten tuotteiden laatu oli vaihtelevaa. Paljon oli hyvää, mutta joukkoon mahtui huonoakin.”

Jotain myönteistäkin poikkeusajasta oli: ”Hyvää oli rauha tehdä töitä ja se, että näyttelytilaa voitiin käyttää työtilana, koska se ei ollut avoinna yleisölle. Lisäksi mahdollisuus tehdä töitä etänä toi vapautta suunnittelutyöhön”, Jukka Pitkänen listaa.

Tietomaan näyttelyt ovat tunnettuja innovatiivisista ja visuaalisesti näyttävistä näyttelyrakenteista, eli tuttavallisemmin pömpeleistä. Jukka Pitkänen ideoi tähänkin näyttelyyn taas jotain aivan uutta ja omaperäistä. ”Tavoitteena oli erilaisuus, joten jotain uutta piti keksiä. Haaveena on ollut pitkään kevyen materiaalin käyttö näyttelykalusteena.” Tällä Jukka tarkoittaa EPS-materiaalia, joka tunnetaan vanhalta nimikkeeltään styroxina.

”Muotokielenä oli yksinkertainen minecraft-tyylinen rakennuspalikka/karkea betonipinta-muoto. Tärkeää oli myös kierrätettävyys. EPS on täysin kierrätettävä materiaali, jota voidaan puristaa uudestaan tuotteeksi jopa kahdeksan kertaa. Näyttelyn värinä on vaalea yhdistettynä pieniin huomioväreihin. Näyttelykalusteiden materiaalivalinta EPS oli uusi myös alihankkijoille. Jouduimme yhdessä miettimään paljon uusia ratkaisuja, kuten pinnoitusmateriaaleja, leikkuumenetelmiä ja paloturvallisuutta.”

Näyttelyalueen somistuksen lähtökohtana oli yksinkertaisuus. Kohteet itsessään luovat tilan, ja tilan luonne on vaalea ja seinäsermien värit hillityt. Visualistin suunnittelemat lattian polkumaiset kuvaelementit toistuvat myös seinäelementeissä. Seinäsermejä kierrätettiin niin, että rungot ovat aikaisemmasta näyttelystä. Kangasvuodat uudistettiin värillisten osalta, vaaleat säilytettiin.

Kaiken kaikkiaan näyttely valmistui ajoissa, ja siellä voi muun muassa katsoa, miten hyvin lottonumerot osuvat kohdalleen tai aukeaako kassakaappi. Kivi-paperi-sakset-pelissä voi otella kaveria tai konetta vastaan. Yhdessä kohteessa voi kokeilla salasanan turvallisuutta, toisessa tutkia, mitkä ovat tilastollisesti suurimmat kuolinsyyt Suomen eri osissa.

Ja tietysti kolikonheitossa arvuutellaan, tuleeko kruuna vai klaava.

Teksti: Sampo Puoskari, yhteistyökoordinaattori

X

Arkisto

lokakuu 2023

syyskuu 2023

huhtikuu 2023

maaliskuu 2023

helmikuu 2023

tammikuu 2023

joulukuu 2022

marraskuu 2022

lokakuu 2022

syyskuu 2022

elokuu 2022

heinäkuu 2022

kesäkuu 2022

huhtikuu 2022

maaliskuu 2022

helmikuu 2022

tammikuu 2022

joulukuu 2021

marraskuu 2021

lokakuu 2021

syyskuu 2021

kesäkuu 2021

toukokuu 2021

huhtikuu 2021

maaliskuu 2021

helmikuu 2021

tammikuu 2021

joulukuu 2020

marraskuu 2020

lokakuu 2020

syyskuu 2020

elokuu 2020

kesäkuu 2020

toukokuu 2020

maaliskuu 2020

helmikuu 2020

joulukuu 2019

marraskuu 2019

lokakuu 2019

syyskuu 2019

elokuu 2019

kesäkuu 2019

huhtikuu 2019

maaliskuu 2019

helmikuu 2019

tammikuu 2019

joulukuu 2018

lokakuu 2018

syyskuu 2018

maaliskuu 2018

helmikuu 2018

tammikuu 2018

joulukuu 2017

marraskuu 2017

elokuu 2017

huhtikuu 2017

maaliskuu 2017

tammikuu 2017

joulukuu 2016

lokakuu 2016

elokuu 2016

toukokuu 2016

huhtikuu 2016

maaliskuu 2016

helmikuu 2016

tammikuu 2016

joulukuu 2015

marraskuu 2015

lokakuu 2015

syyskuu 2015

elokuu 2015

kesäkuu 2015

toukokuu 2015

huhtikuu 2015

maaliskuu 2015

helmikuu 2015

tammikuu 2015

joulukuu 2014

marraskuu 2014

lokakuu 2014

syyskuu 2014

elokuu 2014

heinäkuu 2014

kesäkuu 2014

toukokuu 2014

huhtikuu 2014

X

Tänään Luupissa

10.12.2023