Oulu
Arkisto
Luuppi / Blogi
16.3.2021 klo 9:17 Luupin viestintä

Naivismin riemua taidekasvatusyhteistyössä

Oulun taidekoulu täytti 28.2.2020 kunniakkaat 40 vuotta. Juhlavuoden kunniaksi halusimme tuoda taidekoulun oppilaiden taidetta esille erityisen juhlavasti. Oulun taidemuseon museopedagogit Laura Lampinen ja Mirka Kortesoja tarttuivat yhteistyömahdollisuuteen ja lähtivät ideoimaan yhteistyöprojektia taidekoulun opettajien kanssa. Tavoitteena oli luoda kokonaisuus, jossa on kuvataiteen lisäksi esillä myös teatteria, tanssia ja sirkusta eli kaikkia niitä ihania taiteenlajeja, joita taidekoulussa voi harrastaa. Kokonaisuus oli tarkoitus toteuttaa kesäkuussa 2020 avattavan Rento meininki – Naivismia Oulun taidemuseon kokoelmista -näyttelyn yhteyteen.

Ideoinnin seurauksena syntyi ajatus työpajatilan seinälle rakennettavasta oppilastöiden näyttelystä sekä Enni Idin inspiroimista ja oppilaiden maalaamista huonekaluista ja suunnittelemista tapettikuvioista osana työpajan sisustusta. Mutta ennen kaikkea, suunnittelimme näyttelyn yhteyteen virtuaalinäyttelyä. Naivismiteosten oheen toteutettaisiin virtuaalisesti esillä olevia taideteoksia. Ne olisivat taidekoulun oppilaiden omia tulkintoja esillä olevista naivistisista teoksista. Nämä teokset olisivat nähtävissä omalla puhelimella tai lainapädillä taideteoksen yhteydessä olevan koodin avulla.

Virtuaaliseen näyttelyn teosten toteuttamiseen varattiin aikaa koko kevät 2020. Taidekoulussa tartuttiin yhteistyöhön innolla. Visuaalisen taiteen linjalla, Esittävän taiteen linjalla ja Tanssitaiteen linjalla suunniteltiin teoksia yhteistyötä varten. Kuvataiteen teosten, koreografioiden, sirkuksen ja teatterin lähtökohdaksi saimme kuvia Oulun taidemuseon kokoelmiin kuuluvista naivistisista teoksista. Niiden innoittamana suunnittelimme näyttelyn sisältöjä. Visuaalisen taiteen linjan oppilaat tutustuivat lisäksi ITE-taiteilija Enni Idin teoksiin ja aloittivat työpajatilaan tulevien tuolien ja pöydän maalausten suunnittelun ja toteuttamisen. Osa oppilaista suunnitteli Enni Idin inspiroimana tapettikuvioita. Projektin ensimmäinen ongelma ilmeni, kun virtuaalisisältöjen esittämiseen suunniteltu sovellus lakkasi yhtäkkiä toimimasta. Onneksi projektiin löytyi uusi Zappar-sovellus Oulun taidemuseon taidepedagogien selvitystyön avulla.

Innostuneesti alkanut projekti keskeytyi maaliskuussa 2020 koronapandemian vuoksi, kun Oulun taidekoulu ja kaikki sen linjat siirtyivät etäopetukseen. Teosten tekemistä päätettiin jatkaa etäopetuksessa. Tutustuminen naivismiin ja näyttelyn teosten suunnittelu ja toteutus siirtyivät osaksi etätaikkaria. Oppilaat toteuttivat näyttelyyn tulevia teatteri- ja sirkusesityksiä kotona ja videoivat ne itse. Taidekoululle saapui postitse oppilaiden maalaamia ja piirtämiä versioita naivismiteoksista.

Suunnitellun kesäkuun sijasta naivisminäyttelyn avajaiset siirtyivät syyskuulle. Kevään aikana sovittiin, että näyttelyn virtuaaliteokset, tapetti ja huonekalut viimeisteltäisiin syyslukukauden alussa, kun lähiopetus taas alkaa. Heti elokuussa Visuaalisen taiteen linjan ryhmien oppilaat tutustuivatkin uudelleen naivistisiin teoksiin ja tekivät lisää taidetta niiden inspiroimana. Elokuun aikana valmistui myös oppilaiden kuvista koottu tapetti työpajan seinälle. Myös työpajaan tulevat huonekalut saivat viimeisen silauksensa. Rento meininki – Naivismia Oulun taidemuseon kokoelmista avautui 18.9.2021 ja samalla yleisö pääsi tutustumaan myös Ilopyydys-työpajatilaan ja taidekoululaisten teoksista koostuvaan virtuaalinäyttelyyn.

Oppilaat ja heidän huoltajansa pääsivät juhlistamaan näyttelyä yhdessä myös lokakuussa, jolloin Oulun taidemuseolla järjestettiin perheille suunnattu perhepäivätapahtuma moninaisine työpajoineen. Yhteistyössä Oulun taidemuseon kanssa päivään suunniteltiin koko perheelle innostavia sisältöjä monesta eri taidealan osaajista koostuvan tiimin kanssa.  Oulun taidekoulun sirkusoppilaat osallistuvat tapahtumaan bongailtavina elävinä patsaina, kiertäen näyttelytilassa kuin taideteoksista karanneina. Oulun taidekoulun Labyrinttiteatteri esiintyi päivän aikana ja sarjistyöpajassa kävijät pääsivät tutustumaan sarjakuvan tekemiseen naivistisen taiteen inspiroimana. Lisäksi taidemuseo järjesti vielä heijastintyöpajoja, lastenmusiikkia soittavan yhtyeen Madetojan musiikkilukiosta sekä tarinallisia näyttelykierroksia lapsille.

Joulukuussa näyttelyä oli tarkoitus täydentää Tanssitaiteen linjan toteuttamilla virtuaaliteoksilla, joita oppilaat työstivät opettajien johdolla syksyn aikana. Valitettavasti uudet koronarajoitukset sulkivat museon jälleen marraskuun 2020 lopulla. Tämän blogin kirjoittamisen aikaan maaliskuussa 2021 museo on vielä kiinni. Toivottavasti näyttely täydentyy kevään aikana tanssin teoksilla, ja koko lasten- ja nuorten taiteen kirjo pääsisi esille.

Projektiyhteistyö Oulun taidemuseon kanssa poikkeusaikana on tarjonnut oppilaille hyvän kiintopisteen, jota kohti on kuljettu muutoksista huolimatta. Samalla se on innostanut ja motivoinut oppilaita suunnittelemaan taidetta hienoon ympäristöön. Muutosten takia aikataulujen ja kokonaisuuden yhteensovittaminen on ollut haastavaa ja vaatinut joustoa kaikilta yhteistyökumppaneilta. Onneksi sitä on riittänyt ja projekti on edennyt sujuvasti monesta mutkasta huolimatta. Yhteistyön tuloksena on syntynyt ihana kokonaisuus. Oulun taidemuseon kokoelmien iloiset ja värikkäät teokset ovat innostaneet Oulun taidekoululaisia luomaan teoksia, jotka puolestaan toivottavasti innostavat uusia lapsia ja nuoria taiteen ja taideharrastuksen pariin.

Tuota iloa, uskalla hämmästyttää, ole unohtumaton

Teksti ja kuvat: Päivi Paakinaho, Visuaalisen taiteen linjan vastaava opettaja, Oulun taidekoulu

X

Arkisto

syyskuu 2021

kesäkuu 2021

toukokuu 2021

huhtikuu 2021

maaliskuu 2021

helmikuu 2021

tammikuu 2021

joulukuu 2020

marraskuu 2020

lokakuu 2020

syyskuu 2020

elokuu 2020

kesäkuu 2020

toukokuu 2020

maaliskuu 2020

helmikuu 2020

joulukuu 2019

marraskuu 2019

lokakuu 2019

syyskuu 2019

elokuu 2019

kesäkuu 2019

huhtikuu 2019

maaliskuu 2019

helmikuu 2019

tammikuu 2019

joulukuu 2018

lokakuu 2018

syyskuu 2018

maaliskuu 2018

helmikuu 2018

tammikuu 2018

joulukuu 2017

marraskuu 2017

elokuu 2017

huhtikuu 2017

maaliskuu 2017

tammikuu 2017

joulukuu 2016

lokakuu 2016

elokuu 2016

toukokuu 2016

huhtikuu 2016

maaliskuu 2016

helmikuu 2016

tammikuu 2016

joulukuu 2015

marraskuu 2015

lokakuu 2015

syyskuu 2015

elokuu 2015

kesäkuu 2015

toukokuu 2015

huhtikuu 2015

maaliskuu 2015

helmikuu 2015

tammikuu 2015

joulukuu 2014

marraskuu 2014

lokakuu 2014

syyskuu 2014

elokuu 2014

heinäkuu 2014

kesäkuu 2014

toukokuu 2014

huhtikuu 2014

X

Tänään Luupissa

25.9.2021