16.11.2020 klo 14:06
Etsivätyötä – tarinoita ja esineitä tauluissa ja taulujen takana
De Urbe Uloa -maalauksia Oulun kaupungista -näyttely on saatu auki Ainolassa Pohjois-Pohjanmaan museossa. Sitä on mahdollisuus käydä katsomassa aina ensi vuoden helmikuun loppuun asti museon kolmannessa kerroksessa, ns. Paulaharjun salissa. Jotta näyttely saatiin auki, tarvittiin niin kuraattorin, konservaattoreiden, museomestareiden, arkistonhoitajan, graafikon kuin museolehtorin työpanosta.
Mistä kaikki sai alkunsa? Kolmisen vuotta sitten otimme vastaan kokoelmiin hienon, Oulussa 1920-luvun alussa valmistetun sohvakaluston. Otimme, vaikka kokoelmavaraston hyllyt ja lattiapaikat pursuivat esineistöä. Kalustoon liittyi hieno tarina ja Putte-hevosen vetämät huonekalukuormat olivat lopullinen niitti valinnalle. Enkä ollut aikaisemmin kuullutkaan oululaisesta Ruumisarkku- ja huonekaluliike Kuosmosesta. Kaluston lisäksi saimme myös Hilkka Inkalan tussipiirroksen Oulusta, Kauppurienkadulta, jonka eräässä talossa kalusto oli sijainnut. Myös Inkala itse asui koko elämänsä Kauppurienkadulla. Siitä lähtien mielessä on kytenyt ajatus muista museon tauluista ja niihin liittyvistä kokoelmaesineistä ja henkilötarinoista.
Tämän vuoden helmikuussa aloin käydä läpi museon kokoelmien tauluja, jotka kuvaavat Oulua. Jätin valinnan ulkopuolelle muun muassa Kempelettä, Liminkaa, Hailuotoa ja joitakin Oulun lähiöitä kuvaavat teokset. Kaikkinensa valinta osui eri tekniikoilla tehtyihin 31 tauluun, jotka sitten kevään ja kesän aikana saivat tarkistuksen ja konservoinnin paperikonservaattorin ja taidekonservaattorin toimesta. Ilkeä virus siirsi näyttelyn tekoa ja esillepanoa syksyyn. Hieman ehdin keväällä miettiä esineitä, jotka tauluihin sopisivat, mutta varsinainen valmistelu alkoi heti syyskuun alussa. Pieniä aasinsiltoja käyttäen sain rakennettua yhteyksiä esineiden, maalausten ja henkilöiden välille.
A. G.g. (Granberg?), 1896: Pokkitörmän taloja. Öljyvärityö
Samuli Paulaharjun kotia esittäviin akvarelleihin liittyy tietysti jo museossa ennestään oleva interiööri. Näyttelyssä on muutamia esineitä, jotka on lahjoitettu viimeisten kymmenen vuoden aikana museolle. Täytyy sanoa, että harvoin lahjoitetut esineet pääsevät näin nopeasti esille. Samulin toisen vaimon Jennyn juhlapuku lahjoitettiin museolle noin puolitoista vuotta sitten. Sitä on käytetty muun muassa presidentin vastaanotolla vuonna 1935.
Sohvakaluston lisäksi samassa vitriinissä on kullanvärisin silkkilangoin kirjailtu uuninsuojus vuodelta 1899. Myös tämä esine lahjoitettiin noin puolitoista vuotta sitten. Sen on valmistanut Olga Slottsberg, joka toimi kymmeniä vuosia laulunopettajan Lyseossa. Ja Lyseon rakennushan esiintyy useassa näyttelyn maalauksissa. Oulun oma säveltäjä ja tunnettu kapellimestari Leevi Madetoja oli Slottsbergin oppilas.
Svaapeli eli palohuisku, joka kastettiin veteen ja sillä sitten yritettiin sammuttaa kyteviä liekkejä, oli mukava laittaa pitkästä aikaa esille. Sitä täydentävät muutamat muut ”vanhanaikaiset” sammutus- ja hälytysesineet. Niitäkin kokoelmissa on jonkin verran, varsinkin paloämpäreitä. Olga Slottsberg kytkeytyy myös Oulun vapaapalokuntalaistoimintaan laulu- ja kuorotoiminnan kautta.
Palovartijoita
Vitriinin seinälle piti saada jotain värikästä piristystä. Ryijy olisi kiva, ja vieläpä ajallisesti kalustoon sopiva, mutta valitettavasti kukaan ryijyn lahjoittajista tai omistajista ei maalauksiin sopinut. Löysin kuitenkin oululaisen tupakkakauppiaan Oskar Lampan tyttären Ingridin valmistaman ryijyn vuodelta 1929. Ingrid, kuten myös hänen tyttärensä vihittiin Oulussa tuon ryijyn päällä. Oululainen Saarelan perhe lahjoitti ryijyn museolle noin kymmenen vuotta sitten.
Varsinainen aarreaitta oululaisiin henkilöihin ja tapahtumiin on museonystävä Anna Forsbergin museolle aikanaan lahjoittama leikekansio. Kansio itsessään ei ole mikään kaunistus: keltaisella muovilla päällystetty paksu lehtileikkeitä repsottava paperi- ja pahvikasa. Anna Forsberg on keräillyt siihen tarinoita Annan äidin, Maria Fredrikan, lapsuudesta ja nuoruudesta sekä oman lapsuutensa vuosista 1800-luvun loppupuolen ja 1900-luvun alun Oulusta. ”Muistojen kirja” vuodelta 1955 on Annan 70-vuotislahja, johon hän on keräillyt eläkevuosinaan jo aiemmin kirjoittamiansa muistoja ja tarinoita. Hän on myös tallettanut kansioon Oulun vanhojen rakennusten purkamisesta kertovia lehtileikkeitä. Kansion kansilehti on Oulun tyttölyseon entisen kuvaamataidonopettajan Lyyli Kaurilan, os. Moisio, suunnittelema. Lyyli Moision tarina, lupaavasta taidemaalarista arvostetuksi pedagogiksi löytyy Luupin aikaisemmasta, amanuenssi Tarja Kekäläisen kirjoittamasta blogista keväältä 2020.
Anna Forsberg
Forsbergin kansiosta löytyy tarinoita Hupisaarista, Musteri – Kaisusta, entisestä Sotilastorpasta ja Kakaravaarasta, jotka kaikki esiintyvät jotenkin näyttelyn maalauksissa. Näyttelyyn on laitettu esille myös Anna Forsbergin lahjoittamia esineitä hänen lapsuudestaan. Anna Forsberg on lahjoittanut ahkerasti esineistöä museolle, mutta kaikki esineet eivät suinkaan ole liittyneet häneen vaan hän on toiminut välittäjänä.
Erikoista oli havaita, että vaikka monet Åström-suvun jäsenet ovat lahjoittaneet esineistöä museolle, niin Maria ja Hanna Åströmin esineistö loistaa poissaolollaan. Tietysti siihen on hyvä syy, sillä he muuttivat Oulusta Etelä-Suomeen jo 1910-luvulla. Miellyttävä löytö olikin museon arkistokokoelmissa oleva Sophia Ghambergin kirjeenvaihto. Kirjeiden ja korttien joukosta löytyi 1800/1900-luvun vaihteesta niin Marian kuin Hannan viestittelyä Oulusta ja ulkomailta – ruotsiksi tietysti.
Westerlundin salonki ja 1800-luvun teatterimaailma tuottivat päänvaivaa, sillä esineistöä ei juuri ollut. Nyt oli tarpeen käyttää aasinsiltoja: C.W. Westerlund oli perustanut muutamia olutpanimoita, joiden pulloja löytyikin muutama, samoin tulitikkulaatikon metallinen suojus, joka mainosti Mustasalmen oluttehdasta. Olinkohan ikinä edes nähnyt kyseistä esinettä kokoelmissamme? Olga Nymanin luonnoskirjassa on myös piirros itse Mustasalmesta. Erivärisiä ja eri aikakausien käyntikortteja löytyi lukuisia ja kas, niissähän oli monia tuttuja nimiä. Niissä on apteekkari Carl Alfred Halleen, jonka poika on maalannut erään Merikoskea ja Ainolan museota esittävän maalauksen. Niissä on myös Frans H. Marjamaa, jonka sukulaisen huvila esiintyy eräässä piirroksessa. Ja monia muita nimiä. Arkistonhoitaja muisti valokuvakokoelmissa olevan viuhkanmallisen kuvakortin teatterimuistosta: Uusi teatteri kesä 1881. Tukholmalaisen Atelierin kuvaaman seurueen ei tiedetä käyneen esiintymässä Westerlundin salongissa, mutta samantapaisia seurueita on toki käynyt myös Oulussa.
Marjamaat: Frans, Fanny, Kosti ja Herkko
Vitriineissä on esillä muutamia asuja, jotka eivät myöskään liity maalauksiin, mutta kylläkin vahvasti oululaisuuteen. 1800-luvun lopun asut ovat mahdollisesti kuuluneet oululaiselle rouva Tekla Höckertille, os. Schauman, jonka mies Victor Höckert oli liikemies, kunnallismies, konsuli ja Osakeyhtiö Puuseppä Oulussa perustajajäsen. Höckertien perheen Villa Vavan huvilapuutarha Toppilansalmessa kuului kaupungin komeimpiin. Oululainen Brita Elfving, myöh. Helenius, on käyttänyt 1920-luvun tytön mekkoa. Brita ja aikaisemmin hänen isänsä olivat Turkansaaren ulkomuseon perustamisen kantavia voimia.
Taidemaalari Aino Alli, os. Neumann, on maalannut museon kokoelmissa olevien muotokuvien lisäksi kauniin eteerisen maalauksen uudesta kivisestä Ainolan museosta vuonna 1949. Aino Alli ja myöhemmin hänen perikuntansa ovat lahjoittaneet museolle sekä pienesineistöä että huonekaluja. Esille näyttelyyn valitsin niiden iänikuisten ruskeavalkoisten Staffordshiren koirien tilalle harmaat puudelit, kauniin biedermeieraikaisen käsipeilin sekä messinkialabasteriset kynttilänjalat Ainon lapsuudenkodista.
Aino Alli
Kaikkiin 31 maalaukseen ei liity esineitä, mutta näyttelyssä voi tunnelmoida niin vanhasta kuin uudemmastakin Oulusta. Jotkut maalaukset odottavat vierailijoiden tunnistuksia signeerausten osalta ja yksi Alfred Engelbertin taulu, jonkinlainen kahvilamiljöö, odottelee paikkatunnistusta. Onko pastellityö edes Oulusta? Pohjois-Pohjanmaan museo on kiinnostunut kaikista mahdollisista lisätiedoista.
Nora Pöyhönen ja taiteilija Alfred Engelbert
Näitä aatoksia kirjasi aidosti syksyllä 1980 tullista tullut ja todellakin junan tuoma tutkija Eija Konttijärvi