Oulu
Arkisto
Luuppi / Blogi
2.10.2020 klo 9:26 Luupin viestintä

Taidegraafikko Karoliina Otava

Moni varhaisista, 1800-luvun loppupuolella ja 1900-luvun alkuvuosikymmeninä ammatillisen koulutuksen saaneista naispuolisista taiteilijoistamme oli kiinnostunut vapaasta taiteilijuudesta, mutta valitsi kuitenkin kuvataideopettajan viran tai taideteollisen uran. Taustalla vaikuttivat niin henkilökohtaiset mieltymykset kuin taloudelliset ja yhteiskunnalliset tekijät. Romantiikan aikakaudelta peräisin olevat luovan ihmisen myytit olivat luonteeltaan maskuliinisia ja ne poikkesivat perinteisistä naiseuteen liitetyistä epäitsekkäistä ominaisuuksista. Naispuolisia taiteilijoita sekä heidän kutsumustaan ja tuotantoaan saatettiin väheksyä jopa aivan avoimesti. Heille soveliaina ilmaisumuotoina pidettiin erityisesti muotokuva- ja asetelmamaalausta, eikä näistä turvalliseksi tunnistetuista aihepiireistä poikkeamista pidetty suotavana.

Myös lukuisat pohjoispohjalaiset naiset hakeutuivat opiskelemaan Suomen taideyhdistyksen piirustuskouluun ja Taideteolliseen keskuskouluun Helsinkiin. Heidän uransa käynnistyi usein varsin lupaavasti, mutta taiteilijoina he kuitenkin jäivät melkoisen tuntemattomiksi. Yksi näistä rohkeasti taiteen tielle lähteneistä oli oululaislähtöinen Saimi Karoliina Törmänen (1901–1990), jonka vanhemmat, Antti Herman (1874–1949) ja Edla Elisabet (1872–1915) työskentelivät kaupungin pesu- ja mankelilaitoksessa Kiikelinsaaressa.

Törmäsen perheen lapsia Kiikelinsaaressa, arviolta 1908–10 Pohjois-Pohjanmaan museon kuva-arkisto

Törmäsen lapset ostivat satamasta merimiehiltä karkkeja, oululaisittain lausuttuna ”kompiaisia”, joka oli johdettu ranskankielisestä kantasanastaan combien – paljonko maksaa. Mieleenpainuva muisto oli myös kammesta soitinkonettaan pyörittävä posetiivari, jolla oli mukanaan hauskasti puettu marakatti jakamassa onnenlehtiä. Äidin äkillinen kuolema heitti synkän varjonsa onnellisiin lapsuusvuosiin.

Kuvapostikortti Saimi Törmäsestä vuodelta 1917 Valokuvaamo F. Suomela, Oulu

Kulttuurisesti rikkaalla kasvu- ja kotiympäristöllä oli todennäköisesti vaikutuksensa Saimin uravalintaan. Hänen ollessaan hieman yli 10-vuotias perheen isästä tuli Oulun työväentalon elokuvateatterin hoitaja ja vähän ajan kuluttua omistaja. Sen ohella menestyvä liikemies pyöritti kaupungissa myös kahta vuokraelokuvateatteria, Ivaloa ja Germaniaa. Kemissä hän puolestaan piti elokuvateatteri Kivaloa. Elokuvapappana tunnetun Törmäsen menestystarina huipentui Pohjois-Suomen suurimpaan elokuvateatteriin Hoviin, jonka hän perusti Ouluun vuonna 1938.

Taianomaiset elävät kuvat olivat erottamaton osa uusperheen sisarusparven elämää. Isänsä toiveesta vanhin tytär Eeva (1898–1982) opetteli soittotaidon. Hän elävöitti mykkäfilminäytöksiä ensin kanteleen ja sittemmin pianonsoitollaan, vaikeimmat sävelmät taittuivat mekaanisen pianon avustuksella. Esitettävät kappaleet valittiin yhdessä elokuvan ensikatsomisen jälkeen. Nuoruuden haaste innoitti myös ammatinvalintaan, sillä Eevasta tuli pianonsoiton opettaja. Kuvataiteellisesti lahjakas Saimi sai tehdä maalauksia ja sisustusta perheen elokuvateattereihin. Hän haki ja pääsi jo varhain Taideteolliseen keskuskouluun, jossa opiskeli vuosina 1919–21. Muutoin hänen olisi pitänyt palata takaisin Ouluun ja mennä räätälin oppiin. Jälkimmäinen vaihtoehto aivan kauhistutti taiteilijanalkua, jonka kädentaidot olivat lähes olemattomat.

Kulutusosuuskuntien Keskusliitossa (KK) Saimi Törmäsen tehtävänä oli erityisesti Kuluttajain lehden elävöittäminen vuosina 1926–1938. Lisäksi hän kuvitti myös julisteita, kirjojen kansilehtiä ja erityyppisiä julkaisuja. Oman värikkään ja inspiroivan jaksonsa työhistoriassa muodosti Pariisissa vietetty stipendiaattivuosi 1931, jolloin hän toimi ulkomaankirjeenvaihtajan roolissa. Hänen KK:lle julkaistavaksi lähettämänsä kuva-artikkelit liittyivät yleensä suurkaupungin elämänmenoon, naisten pukeutumiseen ja muoti-ilmiöihin.

Saimi Törmäsen piirros artikkelissa Karoliina katselee hattuja Pariisissa, Kuluttajain lehti 23/1931

Metropolissa vietetty aika vaikutti nuoreen naiseen voimaannuttavasti. Sieltä oli peräisin myös hänen lempisanontansa courage – rohkeutta. Suomeen palattuaan hän tutustui tulevaan puolisoonsa FM Taito Otavaan (1894–1968), joka oli aloittanut samassa työpaikassa hänen poissa ollessaan. Avioliiton myötä Saimi Törmäsestä tuli Karoliina Otava vuonna 1933. Nimenmuutosta ehdotti työtoveri ja ystävä, runoilija Uuno Kailas (1901–1933), koska toinen ristimänimi, Karoliina ilmensi hänen persoonaansa paremmin. Jo aiemmin se oli ollut Saimi T:n, S.T:n ohella hänen nimimerkkinsä piirustuksissa ja artikkeleissa.

Vuonna 1935 Otavan perheeseen syntyi tytär Merja, joka valmistui Ateneumista koristetaiteilijaksi. Hänet tunnetaan palkittuna nuorisokirjailijana. Useimmiten naiset vetäytyivät hiljalleen taiteellisesta työskentelystä naimisiinmenonsa ja perheen perustamisensa jälkeen. Karoliina Otavan ura ei kulkenut näitä perinteisiä uomia, vaan hän pyrki jatkokouluttautumaan ahkerasti.

Karoliina Otava Seinen varrelta, 1948 puupiirros japaninpaperille, 27 x 33 cm Oulun taidemuseon kokoelma kuva Mika Friman

Erityisesti Aukusti Tuhkan (1895–1973) vetämä taidegrafiikan kurssi vuonna 1947 tarjosi uudenlaista ulottuvuutta hänen tekemiseensä. Myöhemmin hänet onkin nostettu yhdeksi tuon vuosikymmenen keskeisistä kohopainograafikoistamme ikätovereidensa, kuten esimerkiksi Vilho Askolan (1906–1994), Ina Collianderin (1905–1985) ja Erkki Tantun (1907-1985) rinnalle.

Karoliina Otava Aihe Pasilasta, 1948 puupiirros paperille, 27 x 31 cm yksityiskokoelma kuva Marika Schroderus

Tuolloin Karoliina Otavalle läheisimpiä aiheita olivat Helsingin vanhan puu-Pasilan näkymät ja talot. Hänen luonteensa voimakkuus ja epäsentimentaalisuus kuvastui hyvin puupiirroksissa: Pommitettu talo (1948), Aihe Pasilasta (1948) ja Kaksi Porttia (1949). Niistä ensimmäinen on peräisin sota-ajan Oulusta. Raunioituneen rakennuksen pihalla kohoaa lumipeitteinen halkopino, josta kukaan ei enää nouda lämmittämiseen varattuja polttopuita. Otavan teokset nostettiin näyttävästi esille monissa aikakauden näyttelyarvosteluissa, mutta aivan erityisesti tätä monokromaattista, punaruskean sävyihin pohjautuvaa sodan kuvausta pidettiin värillisesti oivaltavana ja aistikkaana.

Karoliina Otava Pommitettu talo, 1948 puupiirros japaninpaperille, 27 x 41 cm Oulun taidemuseon kokoelma kuva Mika Friman

Seuraavalla vuosikymmenellä aihepiiri siirtyi kotoisista miljöistä Eurooppaan. Tärkeiksi nousivat Pariisin ja Firenzen maisemat, rakennukset ja etelän valo. Niihin hän sai innoituksen nuorimman veljensä, myös kuvataiteilijaksi kouluttautuneen oululaisen Risto Törmäsen (1932–2000) kanssa tekemältään kahden kuukauden Keski- ja Etelä-Euroopan matkalta vuonna 1953. He kiertelivät monissa tunnetuissa kulttuuri- ja taidekaupungeissa, joista nimeltä mainittakoon Pariisi, Rooma ja Venetsia. Firenze oli kuitenkin heidän pääpaikkansa ja -kohteensa. Myöhemmin hän lahjoitti veljelleen oman toimettomaksi jääneen grafiikan prässinsä.

Karoliina Otava Katu Pariisista, 1950 puupiirros japaninpaperille, 37,5 x 46 cm yksityiskokoelma kuva Marika Schroderus

Karoliina Otava työskenteli taideopettajana Taideteollisessa oppilaitoksessa vuosina 1938–53 ja Ebenezer-seminaarissa 1954–72. Pula- ja sota-ajan yhteiskunnalliset olosuhteet sekä vakituinen päivä- ja opetustyö vaikeuttivat taiteellista työskentelyä, mutta hän osallistui aktiivisesti koti- ja ulkomaisiin yhteisnäyttelyihin etenkin 1940- ja 1950-luvuilla. Retrospektiivinen näyttely oli esillä galleria Taidepisteessä vuonna 1974. Monivaiheisen ja vivahteikkaan tuotannon tehneelle taidegraafikko, mainospiirtäjä ja taideopettaja Karoliina (Karo) Otavalle myönnettiin valtion taiteilijaeläke vuonna 1981. Päivä- ja luontokävelyillä vakituisena seuralaisena kulki edelleen luonnoslehtiö. Hän tarkasteli maisemaa ja sen yksityiskohtia loppuun asti taiteilijan silmin nähden kauneutta niin puiden runkojen viivastoissa kuin rakennusten savupiippurivistöjen rytmissä.

Teksti: Tarja Kekäläinen, amanuenssi, Oulun taidemuseo

Lähteet:
Karoliina Otavan perikunnan haastattelut 2019–2020.
Herman Törmästä koskevat lehtiartikkelit. Kaleva.
Kuluttajain lehti, vuosikerta 1931.
R-r, E. Taidegrafiikkaa Strindbergillä. Helsingin Sanomat 27.11.1949.
Taulavuori, Riitta. Sai­mil­le muis­tok­si. Kaleva 4.7.2020.
V.E.J. Suomen taiteilijain vuosinäyttely. Uusi Suomi 20.3.1949.

Muuta aiheeseen liittyvää:
Blogikirjoitus: Vilho Lammen ja Saimi Törmäsen kuulumisia Pariisin opintomatkalta vuodelta 1931
Kuvataiteilijamatrikkeli: Karoliina Otava
Jyväskylän taidemuseo, Oravien aarteita: Karoliina Otava

X

Arkisto

lokakuu 2020

syyskuu 2020

elokuu 2020

kesäkuu 2020

toukokuu 2020

maaliskuu 2020

helmikuu 2020

joulukuu 2019

marraskuu 2019

lokakuu 2019

syyskuu 2019

elokuu 2019

kesäkuu 2019

huhtikuu 2019

maaliskuu 2019

helmikuu 2019

tammikuu 2019

joulukuu 2018

lokakuu 2018

syyskuu 2018

maaliskuu 2018

helmikuu 2018

tammikuu 2018

joulukuu 2017

marraskuu 2017

elokuu 2017

huhtikuu 2017

maaliskuu 2017

tammikuu 2017

joulukuu 2016

lokakuu 2016

elokuu 2016

toukokuu 2016

huhtikuu 2016

maaliskuu 2016

helmikuu 2016

tammikuu 2016

joulukuu 2015

marraskuu 2015

lokakuu 2015

syyskuu 2015

elokuu 2015

kesäkuu 2015

toukokuu 2015

huhtikuu 2015

maaliskuu 2015

helmikuu 2015

tammikuu 2015

joulukuu 2014

marraskuu 2014

lokakuu 2014

syyskuu 2014

elokuu 2014

heinäkuu 2014

kesäkuu 2014

toukokuu 2014

huhtikuu 2014

X

Tänään Luupissa

29.10.2020