Oulu
Arkisto
Luuppi / Blogi
18.9.2020 klo 13:52 Luupin viestintä

Elämäntapana keräily

Keräilyinnostukseni alkoi jo pikkupoikana. Veljen ja siskojen mallin mukaisesti piti tehdä oma postimerkkikokoelma. Olin sentään muutamia kavereita paremmin ohjeistettu, enkä liimannut merkkejä Erikeeperillä kansioon, vaan käytin ns. postimerkkiliimakkeita. Tiedon ja taidon karttuessa tuntui pahalta nähdä, kun kaverilla oli kenttäpostimerkit liimattuina kansioon.

Postimerkkien keräilyssä viehättää merkkien moninainen kuvamaailma. Niistä itse asiassa oppii paljon asioita ilman, että sitä edes huomaa. Ja ovathan monet merkit, ehiöt ja kuoret leimoineen hyvin esteettisiäkin. Entisaikaan lähettelin itselleni erikoisleimoilla varustettuja kuoria, kun osuin sopivaan kohteeseen. Myös siskoilta tuli hienoja kuoria ympäri Suomea.

Otan talteen jokaisen kotimaisen postimerkin, mikä eteeni tulee. Aihekeräilijänä minua kiinnostavat avaruus, militaria, elokuvat ja historia.  Satunnaista vahvempi ostoinnostus herää aina silloin, kun postimerkkiliikkeen kuvasto putoaa postiluukusta. Netin runsasta tarjontaa pyrin välttämään ihan järkisyistä.

Kolikoiden keräily alkoi kiinnostaa, kun 1970-luvun lopussa snorklatessani Oulujärvellä löysin vanhan tervasoutureitin varrelta aarteen: 1910-luvulla järven pohjaan pudonneen kolikkopussin sisällön. Sukelluskaverini ehti napata muutaman kolikon, itselleni päätyivät parhaimmat, eli kolme hopeakolikkoa ja kaksi muuta kolikkoa. Vanhin oli hopeamarkka vuodelta 1866 ja uusin kolikoista vuodelta 1917. Harmittavasti heitin rahapussin sangat takaisin järveen, enkä niitä jälkeen päin enää löytänyt.

Noiden kolikoiden äärellä historia herää eloon. Kaksimarkkaset olivat olleet liimautuneina toisiinsa jollain mustalla aineella – oliko se tervaa ja omistaja siis tervansoutaja? Millainen tapahtumaketju johti rahapussin päätymiseen veteen? Menikö omistaja mukana? Oliko pussissa myös seteleitä, jotka ovat vuosikymmenten saatossa liuenneet olemattomiin? Oliko rahapussissa pitkänkin työrupeaman palkka, joka noin julmalla tavalla lipesi omistajansa ulottumattomiin?

Suomen markan katoamisen myötä tuttavat alkoivat kerätä kaupoista saataviin kansoihin eri maiden eurokolikoita, mutta minä en voinut ajatellakaan kokoelmaa, jossa olisi naarmuisia kolikoita. Niinpä hankin kaikkien euromaiden ensimmäiset eurokolikot leimakiiltoisina kapseleissaan samettisilla alustoilla jalopuisiin laatikoihin taltioituina. Muuten keräilen nykyään vain ns. käyttökolikoita, eli raha on rahaa, jolla ostetaan tavaroita.

Keräilyinnostus saattaa alkaa myös huomaamatta. Näin kävi taskumattien kanssa. Niitä minulla oli ennestään pari kappaletta. Toinen oli aikoinaan ostettu ja toisen olin saanut lahjaksi. Nyt niitä näyttää olevan alun toistakymmentä, ja aina sopivasti erikoiseen törmätessäni harkitsen vakavasti, ostaisinko sen. Välillä järki voittaa, välillä heräteostoskiihkoa ei vain voi hillitä.

Pelikorttien kanssa keräily on astetta vakavampaa. Sekin alkoi viattomasti Ruotsista hankitusta lentokonekorttipakasta parikymmentä vuotta sitten. Seuraavan pakan sain törmättyäni jälleen lentokoneaiheiseen korttipakkaan eräässä tuotekuvastossa. Sitten menikin monta vuotta, ennen kuin ostin lisää.

Vajaa kymmenen vuotta sitten aloin ostella korttipakan sieltä, toisen tuolta. Viime vuosina hankinnasta on tullut tietoista, ja kaikilta ulkomaille matkustavilta ystäviltäni pyydän tuliaisiksi korttipakan tai pari. Omilla reissuillani ostan aina kiinnostavan näköisen pakan.

Pelikorteissakin on monia aiheita: lentokoneet, militaria, elokuvat, sarjakuvat, yrityskortit, sekalaiset mutta kiinnostavat aiheet ja maakohtaiset erikoisuudet. Kortteja on eri kokoisia ja onpa joukkoon kertynyt jo vanhojakin korttipakkoja. Mennessäni laittamaan korttipakkoja esille Pohjois-Pohjanmaan museon Hei me kerätään! -näyttelyyn poikkesin matkalla yhdellä kirpputorilla, mistä mukaan tarttui laatikollinen erilaisia pelikortteja ja korttipelejä. Nyt erilaisia pakkoja on jo yli 150.

Onnekseni keräilen asioita, mitkä eivät vie paljon tilaa. Keräilykohteiden kanssa voi myös rentoutua ja viettää rauhallista, mutta keskittynyttä, laatuaikaa. Esimerkiksi postimerkkien järjestäminen kansioihin vie ajatukset pois muusta ja työn jälkeä on mukava ihailla. Melkein joka kerta kokoelmia selatessa huomaa myös jotain sellaista, mitä ei ennestään ole pannut merkille. Ja eikö sanotakin, että kokoelmien arvo kasvaa ajan kuluessa.

Keräily on hauskaa, jos siihen asennoituu oikein. Pää kannattaa pitää kylmänä, mutta tilaisuuksiin kannattaa tarttua. Ohi mennyt mahdollisuus harvinaisuuden saamiseksi kokoelmaan harmittaa vielä monta vuotta jälkeen päin. Itselleni keräilyllä pitää olla myös sivistävä vaikutus, vaikka välillä keräily keräilyn vuoksi on myös sallittavaa.

P.S. Tätä blogiatekstiä kirjoittaessani piipahdin yhdessä nettikaupassa ja tilasin neljä uutta korttipakkaa…

Teksti ja kuvat: Sampo Puoskari, Luupin yhteistyökoordinaattori

Hei me kerätään! -näyttely Pohjois-Pohjanmaan museossa tuo esille Museo- ja tiedekeskus Luupin henkilökunnan keräilykokoelmia. Näyttely on infotilassa. Lisää tieto näyttelystä.

X

Arkisto

lokakuu 2020

syyskuu 2020

elokuu 2020

kesäkuu 2020

toukokuu 2020

maaliskuu 2020

helmikuu 2020

joulukuu 2019

marraskuu 2019

lokakuu 2019

syyskuu 2019

elokuu 2019

kesäkuu 2019

huhtikuu 2019

maaliskuu 2019

helmikuu 2019

tammikuu 2019

joulukuu 2018

lokakuu 2018

syyskuu 2018

maaliskuu 2018

helmikuu 2018

tammikuu 2018

joulukuu 2017

marraskuu 2017

elokuu 2017

huhtikuu 2017

maaliskuu 2017

tammikuu 2017

joulukuu 2016

lokakuu 2016

elokuu 2016

toukokuu 2016

huhtikuu 2016

maaliskuu 2016

helmikuu 2016

tammikuu 2016

joulukuu 2015

marraskuu 2015

lokakuu 2015

syyskuu 2015

elokuu 2015

kesäkuu 2015

toukokuu 2015

huhtikuu 2015

maaliskuu 2015

helmikuu 2015

tammikuu 2015

joulukuu 2014

marraskuu 2014

lokakuu 2014

syyskuu 2014

elokuu 2014

heinäkuu 2014

kesäkuu 2014

toukokuu 2014

huhtikuu 2014

X

Tänään Luupissa

29.10.2020