Oulu
Arkisto
Luuppi / Blogi
19.5.2020 klo 9:22 Luupin viestintä

Tervetuloa kesällä meille!

Vapun jälkeen saimme toivomamme tiedon siitä, että museot voidaan avata yleisölle 1.6. lähtien. Kun hallitus julkisti tiedonantonsa, oli kulunut miltei kaksi kuukautta siitä, kun olimme pandemian vuoksi joutuneet äkillisesti sulkemaan kaikki vierailukohteemme. Koko tämän ajan asiantuntijatyö kokoelmien ja kulttuuriympäristön parissa on jatkunut. Lisäksi otimme pikaspurtin digisisältöjen tuottamiseksi verkkoon. Esimerkiksi taidemuseon Ellen Thesleff -näyttelyssä on ollut mahdollista vierailla virtuaalisesti koko koronakevään ajan. Mutta samalla olemme kovasti odottaneet sitä, että pääsemme taas toivottamaan tervetulleeksi kaikki kävijämme. Sen lisäksi, että taiteen ystävät pääsevät näkemään taas aidot Ellenin teokset paikan päällä, olemme kesäksi rakentaneet myös paljon uutta: Tietomaahan valmistuu huikea vaijeripyörä, taidemuseoon ripustetaan parasta aikaa ITE-taiteen valtakunnallista juhlanäyttelyä ja Pohjois-Pohjanmaan museossa avautuu kesäkuussa entisajan hautaustavoista kertova pienoisnäyttely. Turkansaaren uudesta metsäpolusta kerromme lisää seuraavassa infokirjeessä.

Museo- ja tiedekeskus Luupin kohteiden avoinnapitoon on yleensä palkattu kymmeniä nuoria, mutta tänä vuonna Oulun kaupunki ei palkkaa lainkaan kesätyöntekijöitä. Tämä vaikuttaa huomattavasti yleisötyöhön. Kivikausikeskus Kierikki sekä Turkansaaren ulkomuseo avautuvat kävijöille heinäkuun alussa, mutta valitettavasti Oulunsalon kotiseutumuseo, Oravan koulumuseo, Merimiehenkotimuseo ja Pateniemen sahan museo joudutaan pitämään suljettuina. Linnan kellari on avoinna Tähtitornin kahvilan aukiolon mukaisesti. Henkilöstön määrä näkyy myös supistetuissa aukioloajoissa: museot ja tiedekeskus ovat kiinni maanantaisin ja tiistaisin. Myös kesäksi suunnitellut tapahtumat on peruttu.

Taidemuseon julkisivubanderollissa on viime viikot kehotettu ”pitämään toisistamme huolta”. Luupissa teemme nyt työtä, jotta voimme taata jokaiselle kävijälle turvallisen vierailun näyttelyissä ja käyntikohteissa. Yleisötiloissa henkilömääriä rajoitetaan ja niihin sijoitetaan kylttejä muistuttamaan turvallisesta asioinnista, lattiaan liimataan tarroja muistutukseksi turvaväleistä ja käsidesiä tarjotaan saataville. Työntekijöiden suojaksi asennetaan kassoille pärskesuojat ja he saavat käyttöönsä maskeja ja hanskoja.

Tällä hetkellä valmisteluja tehdään museoiden yleisten ohjeiden mukaan. Tiedekeskus Tietomaan kohdalla odotetaan vielä huvipuistoja ja elokuvateattereita koskevia lisätarkennuksia. Olemme varautumassa siihen, että Tietomaan avautuminen siirtyy kesäkuun toiselle viikolle. Se on kuitenkin selvä, että lapsiperheiden suosikkikohde avataan heti kun se on mahdollista. Silloin nähdään sekin kuka teidän porukasta ensimmäisenä uskaltaa ajaa vaijeripyörällä aulan poikki!

Tarkemmat tiedot aukioloajoista sekä vierailuohjeista löydät vierailukohteidemme verkkosivuilta.

Nähdään pian!

Anna-Riikka Hirvonen, yleisötyönjohtaja, Museo-ja tiedekeskus Luuppi

Kuva ylhäällä: Kirsi Jokelainen, Lähiösuudelma, 1997. Kuva: Mika Friman.

X

Arkisto

lokakuu 2023

syyskuu 2023

huhtikuu 2023

maaliskuu 2023

helmikuu 2023

tammikuu 2023

joulukuu 2022

marraskuu 2022

lokakuu 2022

syyskuu 2022

elokuu 2022

heinäkuu 2022

kesäkuu 2022

huhtikuu 2022

maaliskuu 2022

helmikuu 2022

tammikuu 2022

joulukuu 2021

marraskuu 2021

lokakuu 2021

syyskuu 2021

kesäkuu 2021

toukokuu 2021

huhtikuu 2021

maaliskuu 2021

helmikuu 2021

tammikuu 2021

joulukuu 2020

marraskuu 2020

lokakuu 2020

syyskuu 2020

elokuu 2020

kesäkuu 2020

toukokuu 2020

maaliskuu 2020

helmikuu 2020

joulukuu 2019

marraskuu 2019

lokakuu 2019

syyskuu 2019

elokuu 2019

kesäkuu 2019

huhtikuu 2019

maaliskuu 2019

helmikuu 2019

tammikuu 2019

joulukuu 2018

lokakuu 2018

syyskuu 2018

maaliskuu 2018

helmikuu 2018

tammikuu 2018

joulukuu 2017

marraskuu 2017

elokuu 2017

huhtikuu 2017

maaliskuu 2017

tammikuu 2017

joulukuu 2016

lokakuu 2016

elokuu 2016

toukokuu 2016

huhtikuu 2016

maaliskuu 2016

helmikuu 2016

tammikuu 2016

joulukuu 2015

marraskuu 2015

lokakuu 2015

syyskuu 2015

elokuu 2015

kesäkuu 2015

toukokuu 2015

huhtikuu 2015

maaliskuu 2015

helmikuu 2015

tammikuu 2015

joulukuu 2014

marraskuu 2014

lokakuu 2014

syyskuu 2014

elokuu 2014

heinäkuu 2014

kesäkuu 2014

toukokuu 2014

huhtikuu 2014

X

Tänään Luupissa

10.12.2023