14.5.2020 klo 10:49
Lyyli Moision tarina, lupaavasta taidemaalarista arvostetuksi pedagogiksi
Maamme taidemuseoissa on viime vuosina järjestetty varhaisten naispuolisten kuvataiteilijoiden tuotantoa esitteleviä näyttelyitä. Myös Oulun taidemuseossa on tutkittu 1800-luvulla ja 1900-luvun alussa Pohjois-Pohjanmaalla syntyneitä ja vaikuttaneita, mutta sittemmin tuntemattomammiksi jääneitä naispuolisia kuvataiteilijoita. Yksi heistä oli Lyyli Moisio (1896–1987), joka avioliittonsa myötä tunnettiin Kaurilana. Erityisesti hänen 1910- ja 1920-luvun taiteellinen tuotantonsa ja myöhäisempi yhteiskunta-aktiivin roolinsa on perusteltua nostaa esille.
Suomen taideyhdistyksen piirustuskoulussa vuonna 1916, Lyyli Moisio ylärivissä kolmas oikealta. Yksityiskokoelma.
Helsinkiläissyntyinen taidemaalari Lyyli Moisio opiskeli Suomen taideyhdistyksen piirustuskoulussa vuosina 1915–18, mutta elämäntyönsä hän teki pääosin Pohjois-Pohjanmaalla. Hän valmistui kuvaamataidonopettajaksi Taideteollisesta keskuskoulusta vuonna 1919. Ensimmäinen työpaikka järjestyi Hämeenlinnan lyseosta opintovuonna 1922–23, mistä hän siirtyi hoitamaan viransijaisuutta Kajaaniin. Kohtalokkaan junamatkan aikana opettaja ja ennestään tuntematon matkakumppani, metsänhoitaja Arvid Aksel (Aksu) Kaurila (1893–1959) rakastuivat toisiinsa. Molemmat olivat matkalla uuteen työpaikkaansa. Häitä vietettiin vuonna 1925.
Lyyli Moision ura käynnistyi poikkeuksellisen menestyksellisesti jo opiskeluaikana. Hän sai III palkinnon Suomen Taideyhdistyksen dukaattikilpailussa vuonna 1918. Se merkitsi erityisesti nuorelle naiselle ammatillista meritoitumista. Vuosina 1904–1936 vastaava tunnustus myönnettiin hänen lisäkseen vain taidemaalari Annie Andreélle vuonna 1932. Myös lehdissä julkaistuissa näyttelyarvosteluissa Moision maalaustyyliä pidettiin uudenaikaisena ja omaperäisenä. Valmistumisen jälkeen opettajan tehtävät veivät huomion, mutta kouluvuoden päätyttyä oli mahdollista keskittyä maalaamiseen.
Lyyli Moisio, Kylpijät Suursaaressa, 1922, öljymaalaus vanerille, 46 x 46 cm, yksityiskokoelma. Kuva: Tarja Kekäläinen.
Itäisen Suomenlahden keskellä sijaitseva Suursaari oli tuon ajan lomaparatiisi, joka tarjosi upeat puitteet myös taiteelliseen työskentelyyn ja taiteilijatovereiden tapaamiseen. Lyyli Moisio oleskeli saarella 1920-luvun alkupuolella, jolloin siellä oli useampana vuonna esimerkiksi taidemaalari Ilmari Aalto (1891–1934) ja kirjailija ja taidemaalari Ragnar Ekelund (1892–1960). Vuonna 1921 lukuisaan taiteilijajoukkoon liittyi myös sittemmin kajaanilaistunut kuvataiteen opettaja, taidemaalari Emma Irene Kivekäs (1898–1956).
Lyyli Moisio maalaamassa Suursaarella vuonna 1923, yksityisarkisto. Kuva: Aksu Kaurila.
Erityisesti sulhasen, Aksu Kaurilan kanssa Suursaarella vietetty kesäjakso 1923 säilyi unohtumattomana parin muistoissa. Työskentelyn ohella heillä oli aikaa nauttia seura- ja ulkoilmaelämästä, huvituksista ja patikoinnista. Valokuviin ja maalauksiin tallentui idyllisiä merenranta-, kuja- ja kylänäkymiä.
Lyyli Moisio, Versailles, 1924, öljymaalaus kankaalle, 37 x 45 cm, yksityiskokoelma. Kuva: Tarja Kekäläinen.
Vuonna 1924 Lyyli Moisio suoritti jatko-opintoja suomalaisten kuvataiteilijoiden arvostamassa opinahjossa Académie Colarossissa Pariisissa, josta hän teki opintomatkan Italian tunnettuihin taidekaupunkeihin: Roomaan, Milanoon ja Firenzeen. Vesi- ja öljyväreillä työstetyt pariisilaisaiheet tunnelmallisine katu- ja rakennusnäkymineen muodostavat taiteilijan tuotannossa oman eksoottisen kokonaisuutensa. Sittemmin hän keskittyi kuvaamaan Muhoksen kesäpaikan maisemia ja kukkaloistoa sekä intiimejä asetelmia ja perhe-elämää.
Lyyli Kaurila, Anna Halolassa, 1976, öljymaalaus kankaalle, yksityiskokoelma. Kuva: Tarja Kekäläinen.
Avioitumisensa ja perheen perustamisensa jälkeen Lyyli Kaurila teki 30-vuotisen uran vuosina 1931–60 kuvataiteiden opettajana Oulun tyttölyseossa, kutsumanimeltään Tipalassa, joka nykyisin tunnetaan Myllytullin kouluna. Hänet muistetaan hienostuneena ladylike persoonallisuutena, joka opetuksessaan toi esille jopa tyyli- ja kulttuurihistoriaa. Yleisestä linjasta poiketen hän vei oppilaitaan myös taidenäyttelyihin, joita oli itse järjestämässä Ouluun muun muassa Merikoskikerho ry:n välityksellä. Kaurila ystävystyi etenkin muutamien naispuolisten kollegoidensa kanssa. Ystäväpiiri kokoontui viettämään yhteistä aikaa joko johonkin keskustan kahvilaan, useimmiten Antellille tai jonkun heistä kotiin. Kahvikupposen ääressä käydyt keskustelut olivat sisällöltään asiapitoisia ja liikkuivat monissa yhteisöllisesti merkittävissä aiheissa. Lyyli Kaurila oli mukana monien järjestöjen ja yhdistysten toiminnassa, kuten Oulun Kalevalaiset ry:n perustajajäsenenä vuonna 1943, Pohjois-Pohjanmaan museoyhdistyksessä vuosina 1940–61 sekä kristillisen taideseuran sihteerinä ja johtokunnan jäsenenä usean vuosikymmenen ajan 1940–60.
Lyyli Kaurila, Koulutuntien jälkeen, 1950, öljymaalaus kankaalle, Oulun kaupungin kokoelma. Kuva: Mika Friman.
Vuonna 1950 valmistuneessa maalauksessa toimeliaat ystävykset ovat mitä todennäköisimmin koolla Aksu ja Lyyli Kaurilan kodin työhuoneessa Torikatu 13–15:sta. Koristeellisesta kehyksestä päätellen seinällä on esillä joku taiteilijan Pariisi-aiheista. Äärimmäisenä vasemmalla sohvalla istuu ryhdikkyydestään ja tyylikkyydestään tunnettu saksan kielen opettaja Leila Vikkula ja hänen vieressään on englannin ja suomen kielen opettaja Kaisa Linna, joka kielitaitonsa vuoksi esiintyi myös radiossa sota-aikana. Nojatuolissa levähtää tovereitaan askeettisempaan asuun pukeutunut arvostettu, ankara ja tuloksia aikaan saava suomen kielen ja kirjallisuuden opettaja Anna Leinonen, joka oli oululaisen taidemaalarin Paavo Leinosen (1894–1964) täti. Hän opetti vuosina 1929–53 Oulun lyseossa ja 1953–65 tyttölyseossa, ja viimeisenä työvuosinaan hän toimi myös koulun rehtorina. Modernismin ihanteiden mukaisesti mallien kasvot on kuvattu hyvin pelkistetysti, eikä kenenkään yksilöllisiä piirteitä voi juurikaan erottaa maalauksesta.
Sisäiseltä olemukseltaan Lyyli Moisio oli ennen kaikkea pedagogi, joka työurallaan päätyi opettajan unelma-ammattiinsa. Tämä toi pysyvyyttä ja taloudellista vakautta elämään. Hän piti ainoan yksityisnäyttelynsä Kajaanissa vuonna 1923. Kipinä taiteen tekemiseen oli kuitenkin läsnä läpi hänen elämänsä ajan. Eläkevuotensa Lyyli Kaurila vietti syntymäkaupungissaan Helsingissä maalaten kotinsa ikkunoista avautuvia koloristisia töölöläisnäkymiä. Taiteilijan 100-vuotismuistonäyttely Näkymiä Töölönlahdelle järjestettiin Töölön kirjastossa vuonna 1996.
Teksti: Tarja Kekäläinen, amanuenssi, Oulun taidemuseo
Lähteet
Kaisa Linnan perikunnan haastattelu 2019.
Lyyli Kaurilan perikunnan haastattelut 2018–2020.
O-n, O. Taidekatsaus, Iltalehti 7.4.1919.
R-r, E. Syysnäyttely Ateneumissa, näyttelyarvio. Helsingin Sanomat 23.10.1919.
Dukaatti, Suomen taideyhdistys 1846–2006. 2006. toim. Kallio, Rakel. Suomen Taideyhdistyksen julkaisuja. Helsinki. WSOY.
Paratiisisaari, menetetty Suursaari taiteilijoiden kuvaamana. 2002. Toim. Räty, Leena. Helsinki. Kyriiri Oy.