30.3.2020 klo 12:45
Vilho Lammen ja Saimi Törmäsen kuulumisia Pariisin opintomatkalta vuodelta 1931
Kuvataiteen metropoliin, Pariisiin, kulki monen suomalaisen taiteilijan tie vielä 1900-luvun alkupuolella. Liminkalainen taidemaalari Vilho Lampi (1898–1936) matkusti sinne Oulun Teollisuusnäyttelyhuoneistossa pitämänsä ainoan ja menestyksellisen yksityisnäyttelynsä jälkeen kahdeksi kuukaudeksi 28.3.–29.5.1931. Samaan aikaan siellä oli Kulutusosuuskuntien Keskusliiton (KK) vuoden stipendiaattina myös oululaislähtöinen taidegraafikko, mainospiirtäjä ja taideopettaja Saimi Törmänen (1901–1990), joka myöhemmin tunnettiin avioliittonsa myötä Karoliina Otavana. Hän oli yksi keskeisimmistä 1940-luvun kohopainograafikoistamme. He olivat, muiden kanssakollegoidensa tavoin, paljon toisiinsa yhteydessä Pariisissa oleskellessaan.

Saimi Törmänen Café de la Rotondessa vuonna 1931. Kuva Tuntematon, yksityisarkisto.
Molemmat asuivat Montparnassen kaupunginosassa lähellä tunnettuja taiteilijakahviloita. Ranskan kielen taitajana Saimi Törmänen oli vuokralaisena Rue Mayet’n varrella ja Vilho Lampi puolestaan yöpyi Hotel Delambressa. He kumpikin olivat suomalaistaiteilijoiden suosiossa olevan Académie Colarossin oppilaita. Lisäksi Saimi Törmäsen opiskeli Académie de la Grande Chaumièressä ja Vilho Lampi Académie Scandinavessa ja Maison Watteaussa. Kuvataideopintojensa ohella Törmänen laati kaupunkinäkymistä ja erinäisistä teemallisista aiheista, kuten Seinen siltojen alla asuvista kodittomista kuvitettuja lehtiartikkeleita, jotka hän lähetti kotimaahan KK:n julkaistavaksi.

Törmänen, Saimi. Lastaajat tauolla, 1930-31, lyijykynä, vesiväri paperille. Yksityisarkisto.
Myös Lammen tiedetään perehtyneen huolellisesti museoiden taidekokoelmiin ja näyttelyihin, mutta hänelläkin jäi aikaa maalaamiseen. Kotiintuomisina oli parikymmentä maisema- ja malliaiheista öljy- ja akvarellimaalausta. Kielitaidoton lakeuden maalari joutui joskus vaikeisiin tilanteisiin ulkomaan matkallaan.
Kerran istuessaan jossakin katukahvilassa Vilho Lampi oli päästellyt tuskastuneena ääneen suomalaisia voimasanoja. Sattumalta hänen vieressään oli istunut taiteilija, piirustuksenopettaja ja taidearvostelija Edwin Lydén (1879–1956), joka siitä lähtien ryhtyi auttamaan maanmiestään arjen tilanteissa. Ei ole tietoa siitä, tekikö Lydén nopeasti työstetyn tilannekuvansa jo ensitapaamisen aikana, vai valmistuiko se vasta myöhemmin.

Lydén, Edwin. Lampi Domessa, 1931, lyijykynä paperille. Kuva Mika Friman, Oulun taidemuseon kokoelma.
Piirrokseen on monogrammin, taiteilijan nimen alkukirjainten ja valmistumisvuoden ohella kirjoitettu Lampi Domessa -teksti, joka viittaa erityisesti pohjois- ja keskieurooppalaisten kuvataiteilijoiden suosiossa olleeseen Cafe Le Dôme -ravintolaan. Oululaissyntyisten Vilho Lammen ja Saimi Törmäsen tiedetään istuneen siellä iltojaan niin Lydénin kuin muidenkin taiteilijatovereidensa, kuten Riitta Hannikaisen (1904–1977), Otto Mäkilän (1904–1955) ja Juho Rissasen (1873–1950) kanssa. Taiteilijakontaktit olivatkin elintärkeä ammatillinen lisä niin ajatusten vaihdon kuin vaikutteiden saamiseksikin opintomatkoilla.

Vilho Lampi maalaamassa Pariisissa vuonna 1931. Kuva Saimi Törmänen, yksityisarkisto.
Suomalaistaiteilijat tekivät myös suunniteltuja porukkaretkiä niin Pariisin kiinnostaviin maalauskohteisiin kuin nähtävyyksiinkin, kuten Exposition coloniale internationale–siirtomaanäyttelyyn ja Versailles’n palatsiin. Monet heistä ystävystyivät yhteisen ajanvieton seurauksena. Osalla yhteydenpito jäi lyhyemmäksi, vain opintomatkan pituiseksi, toisilla se säilyi jopa läpi elämän. Vilho Lampi muisti kauniilla eleellä Saimi Törmästä kotiinlähtönsä hetkellä 23.5.1931. Hän antoi kollegalleen lahjaksi pahvisen kirjepaperilaatikon. Käytännöllinen lahja tuli tarpeeseen, sillä käsinkirjoitetut kirjeet olivat tuon ajan tiedonvälityskanava. Ne kulkivat ahkerasti Pariisin ja kotimaan välillä. Näiden kahden taiteilijan myöhäisemmästä keskinäisestä yhteydenpidosta ei ole säilynyt mitään tietoa.

Vilho Lammen Saimi Törmäselle antama pahvinen kirjepaperilaatikko 23.5.1931. Kuva Marika Schroderus, Oulun taidemuseon arkistokokoelma.
Saimi Törmästä ja Vilho Lampea koskeva kirjoitus linkittyy Oulun taidemuseon varhaisten oululaisten naispuolisten ammatillisen koulutuksen saaneiden, sittemmin tuntemattomammaksi jääneiden kuvataiteilijoiden kartoitus- ja tutkimushankkeeseen sekä Vilho Lammen näyttelyyn vuonna 2021.
Teksti: Tarja Kekäläinen, amanuenssi, Oulun taidemuseo