Oulu
Arkisto
Luuppi / Blogi
12.3.2020 klo 11:24 Luupin viestintä

Tutkija opetti kimalaiset pelaamaan jalkapalloa

Jokainen uusi tutkimus alkaa yksittäisestä ajatuksesta tai kysymyksestä tutkijan päässä. Poikkeavan idean keksiminen voi olla vaikeaa, koska tiedettä ja tutkimusta tehdään todella paljon. Tiedeuutisia voi lukea joka päivä ja välillä tuntuu siltä, että kaikkea on jo tutkittu.

Eläimet kiehtovat monia. Ne hurmaavat ja naurattavat. Niistä ja niiden elämästä voi oppia ällistyttäviä faktoja. Useimpien ihmisten eläinkäsityksiä ohjailee kuitenkin hierarkia, jossa älyllistä kärkeä pitävät nisäkkäät.

Pitkään vallalla on ollut käsitys siitä, että hyönteisten käyttäytyminen on geneettisesti säädeltyä ja toiminta vaistonvaraista. Mistä Oulun yliopiston tutkijatohtori Olli Loukola keksi yllättäen haastaa tätä ajatusta ja tutkia kimalaisten oppimista?

Tulokset hämmästyttivät maailmalla

Kimalaiset muodostavat mielenkiintoisen tutkimuskohteen, koska ne ovat aktiivisia eläimiä ja touhuavat jatkuvasti. Lisäksi kimalaisilla on aina nälkä, joten ne ovat sokeriliuoksen avulla motivoitavissa suorittamaan tehtäviä kerta toisensa jälkeen. Ne ovat myös lajina todella sosiaalisia.

Olli Loukola on tutkinut kimalaisten sosiaalista oppimista. Kiinnostuksen kohteena on ollut se, miten kimalaiset oppivat ja ratkaisevat sellaisia tehtäviä, joita ne eivät luonnossa kohtaa. Siispä kimalaiset opetettiin pelaamaan jalkapalloa.

Vaikka ajatus jalkapalloilevista pörriäisistä kuulostaa hauskalta, olivat tutkimuksen tulokset merkittäviä. Loukolan ja hänen tutkijakollegoidensa tutkimusartikkeli julkaistiin kansainvälisesti kovatasoisessa Science-lehdessä ja tuloksia on hämmästelty ympäri maailmaa. Eikä ihmekään, sillä pienet hyönteisaivot oppivat vierittämään palloa maaliin. Kimalaiset myös opettivat taitoa eteenpäin lajitovereilleen, jotka eivät vielä sitä osanneet.

Kun hyönteiset oppivat suorittamaan yksinkertaisen kognitiivisen ongelman, voidaan opetuksessa edetä monimutkaisimpiin tehtäviin. Tämä kaikki luo uutta tietoa siitä, mihin kaikkeen pienet aivot pystyvät. Kimalaisen aivot ovat nuppineulanpäätäkin pienemmät, mutta niiden päättelykyky osoittautui edistyneeksi.

Tulokset ovat sikäli merkittävä, että niiden avulla voidaan selvittää älykkyyden evoluutiota. Tätä tietoa tarvitaan, sillä ei ole kauaakaan siitä, kun ihmisten kuviteltiin olevan ainoita olentoja, joilla oli kyky ajatella älykkäästi ja esimerkiksi käyttää työkaluja. Hiljalleen näitä taitoja havaittiin ensin lähisukulaisillamme simpansseilla, joista tietämys laajeni muualle eläinkuntaan. Nykyään tiedetään hyvin, miten esimerkiksi jotkin linnut käyttävät työkaluja sujuvasti.

Puutarhassa pörräävien kimalaisten päähän mahtuu siis yllättävän paljon. Kimalaisten oppimisen tutkiminen on vasta alussa, mutta jokainen uusi tulos lisää omaa tietoisuuttamme ja tuo hyönteisille ansaitsemaansa arvostusta. Tarvitaan tutkijoita, jotka ovat uteliaita ja ennakkoluulottomia etsimään lisää vastauksia.

Me puolestamme kannustamme kaikkia kysymään kiperiä kysymyksiä ja ihmettelemään ympäröivää maailmaa.

Olli Loukolan yleisöluentoa älykkäistä kimalaisista voi päästä kuuntelemaan 18.3 2020 klo 18–19.30 Tiedekeskus Tietomaan auditoriossa. Tapahtumaan on vapaa pääsy. Lisää tietoa luennosta. 

Katso Ylen juttu jalkapalloilevista kimalaisista.

Katariina Kuronen ja Raita Niva

Kirjoittajat ovat tiedeviestinnän maisteriopiskelijoita Oulun yliopistossa

X

Arkisto

huhtikuu 2023

maaliskuu 2023

helmikuu 2023

tammikuu 2023

joulukuu 2022

marraskuu 2022

lokakuu 2022

syyskuu 2022

elokuu 2022

heinäkuu 2022

kesäkuu 2022

huhtikuu 2022

maaliskuu 2022

helmikuu 2022

tammikuu 2022

joulukuu 2021

marraskuu 2021

lokakuu 2021

syyskuu 2021

kesäkuu 2021

toukokuu 2021

huhtikuu 2021

maaliskuu 2021

helmikuu 2021

tammikuu 2021

joulukuu 2020

marraskuu 2020

lokakuu 2020

syyskuu 2020

elokuu 2020

kesäkuu 2020

toukokuu 2020

maaliskuu 2020

helmikuu 2020

joulukuu 2019

marraskuu 2019

lokakuu 2019

syyskuu 2019

elokuu 2019

kesäkuu 2019

huhtikuu 2019

maaliskuu 2019

helmikuu 2019

tammikuu 2019

joulukuu 2018

lokakuu 2018

syyskuu 2018

maaliskuu 2018

helmikuu 2018

tammikuu 2018

joulukuu 2017

marraskuu 2017

elokuu 2017

huhtikuu 2017

maaliskuu 2017

tammikuu 2017

joulukuu 2016

lokakuu 2016

elokuu 2016

toukokuu 2016

huhtikuu 2016

maaliskuu 2016

helmikuu 2016

tammikuu 2016

joulukuu 2015

marraskuu 2015

lokakuu 2015

syyskuu 2015

elokuu 2015

kesäkuu 2015

toukokuu 2015

huhtikuu 2015

maaliskuu 2015

helmikuu 2015

tammikuu 2015

joulukuu 2014

marraskuu 2014

lokakuu 2014

syyskuu 2014

elokuu 2014

heinäkuu 2014

kesäkuu 2014

toukokuu 2014

huhtikuu 2014

X

Tänään Luupissa

3.6.2023