Oulu
Arkisto
Luuppi / Blogi
9.3.2020 klo 10:50 Luupin viestintä

Ystävyyttä ajallisen etäisyyden päähän

Ystävyyttä on monenlaista ja sitä voi lähestyä monelta eri kantilta. Seura vaikuttaa ajattelumme laatuun ja lähimpiemme identiteetit, toimintatavat ja arvot muokkaavat omiamme. Ystävät ovat yksilöitä, joiden kanssa jakaa työn, ajattelun ja tunteiden kuormaa, kirjoitti Katri Saarikivi YLE:n kolumnissaan ystävänpäivänä 2020.

Mitä sitten voisi olla ystävyys ajallisen etäisyyden päähän? Voiko tutkijan ja tutkimuskohteen välistä suhdetta kutsua ystävyydeksi? Kuitenkin tosiasia on, että minulla tutkijana on kokemus läheisyydestä ihmiseen, jota en ole koskaan tavannut, mutta johon olen saanut tutustua.

Ellen Thesleff, koristeellinen maisema, 1910, Kansallisgalleria / Ateneumin taidemuseo Kuva: Kansallisgalleria, Yehia Eweis.

Minun ja Ellen Thesleffin tiet kohtasivat ensimmäisen kerran noin 20 vuotta sitten yhdessä Ateneumin näyttelysaleista: en saanut katsettani irti hänen vuosina 1894–95 noin 25-vuotiaana piirtämästä Omakuvastaan. Lähes saman ikäisenä, nuorena salivahtina, katsoin häntä suoraan silmiin.

Työ oli tehty lyijykynällä paperille ja kooltaan se oli pieni – mutta ei vähäpätöinen. Tarkasti ja hienovaraisesti kuvattujen kasvojen ympärillä sykki tausta, maalarin ruumis karskeina vetoina, raapaisuina ja piirtoina. Välillä suorastaan epäsiistinä ja hallitsemattomana verrattuna kasvojen valokuvamaiseen tarkkuuteen ja kontrolliin.

Vaikka hänen kasvonsa olivat kauniit, huomioni vaelsi väkisin taulun reunoille. Uurteet, viivat ja vedot, kaikki se pyörteinen ja pyörryttävä – taiteilijan kädenjälki. Olivatko ne kuvassa näkyvän 1890-luvun nuoren taiteilijan ruumiin elämänvoimaa? Paperille piirtynyt massa kuhisi, liikkui ja ikään kuin valmistautui johonkin, kuin tanssija vaativaan hyppyyn.

Silloin en vielä tiennyt joskus opiskelevani taidehistoriaa. Myöhemmin taidehistorian gradun oli pakko liittyä jotenkin tanssiin, koska muuten en olisi saanut sitä koskaan tehtyä. Käänsin katseeni uudelleen Thesleffin taiteeseen. Katsoin ja jäin koukkuun. Sattumien summasta muutama vuosi tämän jälkeen tartuin uuteen haasteeseen ja ryhdyin kirjoittamaan hänen elämästään.

Mutta missä taiteilijan elämä on, missä kenenkään elämä on, kun sitä jälkeenpäin haluaa lähteä tutkimaan?

Aloitin litteroimalla kaikki hänen kirjoittamansa kirjeet. Alussa oli hankalaa, vanha ruotsi, epäselvä käsiala, vaikeat kielikuvat ja laaja ihmisten verkosto. Mutta hiljalleen työ alkoi sujua, aloin saamaan selvää, ymmärtämään ja lopulta myös yhdistelemään asioita. Syntyi 973 kirjeen digitaalinen arkisto.

Löysin rohkean ihmisen, ajattelijan ja keskustelijan. Löysin taiteen edelläkävijän, joka jaksoi raivata tietään.

***

Ellen. On totta, että sinä olit oman aikasi näkökulmasta omapäinen, uhmakas ja rohkea. Et suostunut jäämään kotiin. Leikkasit hiuksesi ja matkustit. Maalasit, kuljit ulkona luonnossa ja istuit kahviloissa herraseurassa, silläkin uhalla, että saatoit menettää tärkeimmän sosiaalisen pääomasi: maineesi.

Aloitit urasi 1890-luvun aivan alussa ja pystyit jatkamaan täysiverisenä taiteilijana 1950-luvun alkuun saakka. Maalasit yhteensä 8 eri vuosikymmenellä! Ja elit samalla naisena vaativan ajanjakson lävitse. Sinulle itsellesi kysymys naiseudesta ei välttämättä ollut merkittävä, mutta se määritti elämääsi ja uramahdollisuuksiasi.

Ellen Thesleff, Lukuhetki, 1906, Katarina ja Leonard Bäcksbackan kokoelma. Kuva: Hanna Kukorelli/HAM.

1800-luvun lopun lääketieteen mukaan naisen hermosto ei kestänyt luovuuden taakkaa, saatikka taiteilijan ammattia. Tällaisten pyrkimysten uskottiin sairastuttavan naiset, ajavan heidät hulluuden partaalle, rikoksiin ja perversioihin.

Ja silti te naiset pyritte näihin ”luonnottomiin” rooleihin, kuten taiteilijoiksi. Sinunkin maalauksistasi kirjoitettiin: ”tuntuupa kuin ne läheltä hipaisisivat luvallisen äärimmäistä rajaa.” Luvallista tai ei – sinä maalasit. Kuten aikalaisesi Virginia Woolf sanoi: ”Niin kauan, kun kirjoitat sitä mitä haluat kirjoittaa, vain se merkitsee jotain”.

Sinä maalasit, ja jätit taaksesi valtavan tuotannon meidän tutkittavaksi ja tulkittaviksi.

***

Sillä tiellä olen myös tänään. Olin eilenkin ja olen huomenna. Minun tapani olla maailmassa on jatkuva rauhaton halu ymmärtää ja oppia. Ja sitä kautta olla vahvasti kiinni ihmisissä, niin elävissä kuin kuolleissa.

Minulta kysytään usein, miten jaksan edelleen olla kiinnostunut yhdestä ja samasta henkilöstä, Ellenistä? Mikä meidän suhteemme on? Olenko rakastunut?

Nämä ovat minulle vaikeita kysymyksiä, vaikeita ymmärtää. Eihän kukaan meistä ole koskaan yksi ja sama. Ihminen, joka eli niin pitkän elämän läpi aikojen, kuin esimerkiksi Ellen Thesleff, on alati muuttuva ja jatkuva. Hän oli ja eli jo omassa ajassaan monina ihmisinä, ja niin hän on ja elää uudelleen myös näin jälkikäteen tarkasteltuna.

Vaikka ihminen eläisi vain 30 sekuntia, on hänen elämänsä kokonainen. Hänet on nähty. Ja hän on jo vaikuttanut valtavaan määrään ihmisiä ympärillään ja heidän ympärillään. Pienikin elämä luo valtavasti liikettä. Se on kuin perhosen siiven räpäytys, jonka kautta avautuu kokonainen avaruus: ihmisten väliset verkostot, vaikutteiden verkostot, maailmassa olo, yli rajojen jatkuva liike ja muutos.

Thesleffin eläessä yhteiskunta muuttui: politiikka, naisen asema, talous, teknologia, kaupungit, tiede. Ja sitten oli kaikki se, mikä on osa ihmisen elämää, mutta mikä ei näy suoraan. Se, joka kutoutuu kaiken aikaa, kerrostuu ja kerrostuu, kokemuksista, kohtaamisista, aisteista ja olemisesta. Tahtomattaan ja tietenkin myös tahdon alla.

Ellen Thesleff, Toskanalainen maisema, 1908, Kansallisgalleria / Ateneumin taidemuseo. Kuva: Kansallisgalleria, Matti Janas.

Kun tutkin ihmistä, tutkin luonnollisesti häntä osana kaikkea, osana kokonaista elämää. Ja hetkessä on selvää, että tutkimukseni kohteena on kaikki, koko ihmisen elämä. En tiedä, miten sitä ei jaksaisi tutkia? Ja miten rakkaus liittyy siihen? Uskoisin, että kaikin eri tavoin. Kuten Katri Saarikivi sanoo, lähimpiemme identiteetit, toimintatavat ja arvot muokkaavat omiamme. Ja kyllä, näin käy myös tutkiessa.

Historia tekee oman nykyhetkemme vieraaksi menneisyyden avulla. Historiallisen elämän avulla me löydämme kanssakulkijan ja voimme katsoa yhä uudelleen ja uudelleen. Miten toisin asiat ovat voineetkaan olla, ja miten kaikki voi olla toisin jo nyt – ja hetken päästä, tulevaisuudessa. Mikään ei ole itsestään selvää.

Myös taide järisyttää nykyhetkeämme, paljastaa ja peittää. Taide voi olla ystävä ja kanssakulkija, jonka kautta nähdä uudelleen ja uudelleen. Taideteokset ovat läpi aikojen. Ne ovat läsnä täällä keskuudessamme, meidän omassa ajassamme, mutta samaan aikaan ne ovat kiinni aikakausissa, joista ne tulevat. Ja kaikissa ajoissa siinä välillä.

Taidehistorioitsija Michael Ann Hollyn mukaan taiteen kohtaaminen on melankolista. Taiteen äärellä oleminen ja siitä kirjoittaminen on nautintoa ja iloa, ja toisinaan se on myös menetystä, jopa surua. Taideteokset ovat eräällä tapaa kadotettuja: Me olemme menettäneet ne ajalle – menettäneet hetken, jossa ne ovat syntyneet. Taideteokset myös pitävät sisällään paljon sellaista, mitä emme voi koskaan ymmärtää tai tavoittaa. Taide pakenee; teokset ovat myös saavuttamattomissa. Ne aiheuttavat kaipuuta.

Mutta melankolia ei ole vain surua, toivosta luopumista tai menetystä. Thesleffinkin ihailemien renessanssin mestarien mukaan melankolia oli eräänlaista luovuutta, joka kumpusi syvästä tietoisuudesta: muutoksesta, syntymän ja kuoleman vääjäämättömästä kiertokulusta ja elämän jatkuvasta liikkeestä.

***

Taiteen tekeminen piti Ellen Thesleffin liikkeessä lähes 85-vuotiaaksi ja pakotti ja sai hänet näkemään yhä uudelleen. Näin jälkikäteen voimme helposti nähdä, kuinka Thesleff oli Suomen taiteen edelläkävijä, ensimmäinen symbolisti, ekspressionisti, suurrealistisen tyylin tavoittelija ja abstraktin ilmaisun tekijä. Hän oli kosmopoliitti, kansainvälinen ja aktiivinen toimija, joka oli kotonaan niin Suomessa, Ranskassa kuin Italiassakin.

Hänelle itselleen saattoi merkitä eniten se, että hän maalasi sitä, mitä hän halusi maalata. Ei sitä, mitä olisi pitänyt tai kannattanut. Hänelle oli tärkeää vapaus: näkemisen vapaus. Taide ja sen tekeminen kietoutui syväksi osaksi Thesleffin aikuiselämää. Me voimme havainnoida hänen ruumiinsa liikettä ja sen suhdetta niin tilaan kuin painovoimaan värin ja pohjamateriaalin yhdistyessä teoksissa muodoiksi ja esityksiksi. Hänen käsissään olleiden välineiden, kuten pensseleiden ja palettiveitsien välittämänä hänen ruumiinsa läsnäolo rakentui kartastoiksi, reiteiksi ja esityksiksi teosten pintoihin. Tähän on vaikeaa kyllästyä.

Tutkimusvuosieni aikana olen usein suorastaan hengästynyt siitä rikkaudesta, jolla Thesleff omaa aikaansa ja elämäänsä reflektoi. Silmissäni Thesleffin taide on vikuroivaa, taidokasta, uhkarohkeaa ja kaunista. Kirjeissä hänen kielensä on elävää, täynnä kuvia ja merkityksiä. Aivan kuin hänen maalauksensakin.

Vuonna 1914 syyskuussa Thesleff asui Firenzessä. Ensimmäinen maailmansota oli jo syttynyt. Eurooppa eli epävarmuuden ja alati kasvavan kaaoksen tilassa. Hän kirjoitti kaukaa kotoa äidilleen Suomeen:

”Ja niin – ei – kuka nyt ostaisi mitään – ihmiset tietenkin uskovat, että he voisivat elää ilman taidetta! Ah miten ikävää – mutta eivät he voi.”

Kuka voisikaan elää ilman ystäviä ja ystävyyttä?

Kuva: Heini Lehväslaiho

Teksti: Hanna-Reetta Schreck

Hanna-Reetta Schreckin kuraattorikierros Ellen Thesleffin Aurinkosuudelma-näyttelyssä 15.3. klo 15 Oulun taidemuseossa.

X

Arkisto

lokakuu 2023

syyskuu 2023

huhtikuu 2023

maaliskuu 2023

helmikuu 2023

tammikuu 2023

joulukuu 2022

marraskuu 2022

lokakuu 2022

syyskuu 2022

elokuu 2022

heinäkuu 2022

kesäkuu 2022

huhtikuu 2022

maaliskuu 2022

helmikuu 2022

tammikuu 2022

joulukuu 2021

marraskuu 2021

lokakuu 2021

syyskuu 2021

kesäkuu 2021

toukokuu 2021

huhtikuu 2021

maaliskuu 2021

helmikuu 2021

tammikuu 2021

joulukuu 2020

marraskuu 2020

lokakuu 2020

syyskuu 2020

elokuu 2020

kesäkuu 2020

toukokuu 2020

maaliskuu 2020

helmikuu 2020

joulukuu 2019

marraskuu 2019

lokakuu 2019

syyskuu 2019

elokuu 2019

kesäkuu 2019

huhtikuu 2019

maaliskuu 2019

helmikuu 2019

tammikuu 2019

joulukuu 2018

lokakuu 2018

syyskuu 2018

maaliskuu 2018

helmikuu 2018

tammikuu 2018

joulukuu 2017

marraskuu 2017

elokuu 2017

huhtikuu 2017

maaliskuu 2017

tammikuu 2017

joulukuu 2016

lokakuu 2016

elokuu 2016

toukokuu 2016

huhtikuu 2016

maaliskuu 2016

helmikuu 2016

tammikuu 2016

joulukuu 2015

marraskuu 2015

lokakuu 2015

syyskuu 2015

elokuu 2015

kesäkuu 2015

toukokuu 2015

huhtikuu 2015

maaliskuu 2015

helmikuu 2015

tammikuu 2015

joulukuu 2014

marraskuu 2014

lokakuu 2014

syyskuu 2014

elokuu 2014

heinäkuu 2014

kesäkuu 2014

toukokuu 2014

huhtikuu 2014

X

Tänään Luupissa

19.3.2024