9.10.2019 klo 13:21
Oululaisia aarteita Pohjois-Pohjanmaan museossa
Keväästä saakka oululaisilta on kysytty, mikä heidän aarteensa on. Nyt on tullut aika paljastaa kyselyiden sato 18.10. avautuvassa Minun aarteeni -näyttelyssä!
Näyttely on rakennettu Pohjois-Pohjanmaan museon ja Oulun yliopiston museologian opiskelijoiden yhteistyönä. Tämä kirjoitus on kuvaus matkan etenemisestä projektiin osallistuneiden opiskelijoiden näkökulmasta. Matka valmiiseen näyttelyyn on ollut pitkä, ja se alkoikin liki vuosi ennen näyttelyn avausta.
Marraskuussa 2018 museologian oppiaine tiedotti tulossa olevasta Pohjois-Pohjanmaan museon ja Oulun yliopiston yhteistyönäyttelystä. Meitä projektista kiinnostuneita pyydettiin laittamaan kalentereihimme tavallinen tammikuinen päivä, jolloin näyttelystä pidettäisiin infotilaisuus yliopistolla. Kyseisen päivän jälkeen kalenterimme alkoivatkin täyttyä erilaisista tapahtumista niin museolla kuin yliopistolla. Aloimme suunnitella näyttelyyn liittyviä käytännön asioita yhdessä museon henkilökunnan kanssa sekä keskenämme opiskelijaporukalla.
Alkukeväällä 2019 ryhdyimme etsimään aarteita erilaisia kanavia pitkin. Kalevan kautta saimme varmasti eniten huomiota. Moni lainaaja otti yhteyttä sanoen “Hei, luin Kalevasta tästä teidän näyttelystä…”. Liki sata lainaajaa ilmoittautui mukaan ja esineitä ja tarinoita oli laidasta laitaan. Esineitä valitessamme tehtävänanto “oululaisten aarteista” osoittautuikin yllättävän vaikeaksi. Jouduimme pohtimaan esimerkiksi sitä, hyväksymmekö Raahesta ilmoitetun aarteen. Päädyimme siihen, että kauempaakin ilmoitetut esineet voidaan ottaa mukaan, onhan näyttely kuitenkin esillä Pohjois-Pohjanmaan museossa.
Kesäkuukausien aikana keräsimme aarteiden tarinoita ja aloimme valmistella näyttelyn käsikirjoitusta. Elokuussa projektimme sai uutta tuulta alleen. Kerätyistä tarinoista löytyi mitä erilaisimpia muistoja muun muassa lapsuudesta, perheestä, ulkomaanmatkoilta ja ystävyydestä. Näiden tarinoiden pohjalta valitsimme kuusi teemaa, johon näyttelymme tulisi jakautumaan: lapsuus ja perhe, vaatteet ja “ite tehty” sekä Oulu oululaisineen ja kansainvälisyys. Näyttelyssä kulkiessasi tulet huomaamaan näiden teemojen saumattoman yhdistymisen sekä teemojen nivoutumisen pareittain.
Syyskuussa kokoustimme lisää saadaksemme valmiiksi käsikirjoituksen, jonka pohjalta näyttelyssä olevat tekstit ja käsiohjelma on kirjoitettu. Kaikkien mukana olevien esineiden tarinat löytyvät käsiohjelmasta ja joitain on mukana myös seinäteksteissä. Nyt aarteet ja tarinat ovat kasassa ja näyttelytekstit valmiina, mutta tekemistä riittää silti ennen kuin näyttely on valmis. Näyttely tulee vielä kasata, avajaisia suunnitella ja käsiohjelma viimeistellä. Pitkän matkamme lopputuloksen pääset näkemään Pohjois-Pohjanmaan museon kolmannessa kerroksessa 18.10. alkaen. Tervetuloa aarrematkalle!
“Minun aarteeni on mieheltäni saamani Keittotaito-kirja. Kirja on käytössä aina kun tarvitsee tarkistaa jotakin vanhoja kunnon asioita. Täällä on riistan perkaamisesta lähtien kaikki. Ja kyllä minä esimerkiksi laatikot tarkastan aina kun teen niitä, että käytössä on ja tämä on sen näköinenkin, että on pidetty. Kirjassa on myös harvinainen kirjallinen todistus, luovutustodistus tavallaan: ”Tämä ei ole minulta epäluottamuslause, vaan apuväline, jos joskus menisi sormi suuhun. Onnittelen sinua syntymäpäivänäsi ja kiitos menneestä kahdesta vuodesta. Suotakoon meille niitä paljon tulevaisuudessa.” Niitä sitten suotiin meille semmoinen kuusikymmentäkaksi vuotta.”
“Ostin kengät Jekaterinburgista Venäjältä vuonna 2010. Ystäväni väitteli siellä tohtoriksi, ja matkustimme väitöstilaisuuteen ja karonkkaan väittelijän puolison kanssa. Koko matka oli huikea, ainutkertainen elämys. Samoin olivat Siperian kenkäkaupat. Kenkien ulkonäöstä ja kantojen korkeudesta ei tingitty, vaikka sääolosuhteet vaativatkin talvikenkiin turkisvuoren. Skumppakengissä (ei -kengistä!) juodaan samppanjaa. Näitä kenkiä ovat lainanneet sekä tyttäreni että kummityttöni kunnioittaen skumppakenkien käyttötarkoitusta. Hellyttävän lisäelementin kenkiin toi koiranpentumme, joka teki kenkien sisäpohjiin omat merkintänsä repimällä niistä palasia.”
“Yksi rakkaimmista esineistäni on sininen Yhdistyneiden kansakuntien (YK) baretti. Sain sen päähäni nuorena miehenä osallistuessani rauhanturvajoukkojen palvelukseen Siinain niemimaalla 25.1.–26.10.1977. Kokemukseni Israelissa, Egyptissä ja lomareissut Afrikassa avarsivat maailmankuvaani ja toivat minulle paljon uusia kokemuksia. Kuumissa aavikko-olosuhteissa työskentely erosi huomattavasti Oulun koleista olosuhteista. Hikisen päivän pölyt oli mukava käydä pesemässä pois egyptiläisten sähköpylväiden hirsistä rakennetussa saunassa. Tämä perin suomalainen rentoutumistapa oli mieleen myös minulle, Oulusta maailmalle ponnistaneelle Heinäpään pojalle.”
Teksti: Maija Pellinen ja Outi Niemi
Kuvat: Arja Keskitalo