22.8.2019 klo 11:10
Kuva tai ei tapahtunut!
Viestintä on yhteiskunnassa muuten aivan todella tärkeä asia. Se, miten kommunikoimme lajitovereillemme esimerkiksi siitä, mikä sopii ravinnoksemme tai mikä J.K. Rowling Tweet-parodia on paras, muuttavat hiljalleen koko järjestelmää.
Oma näkökulmani viestintään muuttui huikeasti tänä kesänä! Kun olet luonut rohkeasti ja sensuroimatta koko päivän sloganeita, huomaat puhuvasi vielä vapaa-ajallakin lyhyin, hassunhauskoin heitoin. Se on ilmeisesti myös hyvin ärsyttävää.
Olen pääaineeltani aate- ja oppihistorian opiskelija, joka tykkää ratkaista ihmistenvälisiä arvoituksia ja jolle kehittäminen sekä kehittyminen ovat intohimo. Itse halusin päästä oppimaan käytännössä muun muassa tieteen popularisointia, markkinointiviestintää ja sosiaalisen median tehokasta hyödyntämistä. Kuitenkin eniten opin visuaalisen viestinnän ja tekstinsuunnittelun osalta. Lyhyt, suoraan asiaan menevä ja oivaltava viesti saattaa ajaa asiansa paljon paremmin kuin pitkälle hiottu ja kaiken selittävä infotaulu. Parasta oli työyhteisö, joka otti hyvin vastaan tällaisen kaikesta kiinnostuneen ja uteliaan harjoittelijan. Kukaan heistä ei heittänyt pyyhettä kehään kyselytulvani alla, joten kiitoksia vielä siitä. Toinen mahtava juttu liittyi välillisesti opintoihini: en ollut koskaan opiskelujeni aikana käynyt Kierikkikeskuksessa, Turkansaaren ulkomuseossa tai Oulun linnan raunioissa. Tämä historian opiskelijaa nolottava luuranko tuli korjattua pois tänä kesänä. Ja oikein kunnolla!
Paras oppimani yksittäinen asia oli viestinnän prosessien kulku. Miten brainstormauksesta, tai yksittäisestä selkeästä viestinnällisestä tarpeesta, kehkeytyy oikean mittakaavan, ulospäin suunnattu viesti organisaation toiminnasta ja miten tämä kaikki paketoidaan hyvin tavoittavaksi viestiksi, oli huikea oppimiskokemus. Ripeä, monta eri alueen asiantuntijaa kokoava alustus, yhdistettynä viestinnän ammattilaisten kokemusperäiseen tuntumaan viestinnällisten kanavien käytöstä oli hieno osoitus ratkaisukeskeisestä toiminnasta. Tässä paikassa todellakin tuli sellainen fiilis, että lähes kaikki viestinnälliset ongelmat on tehty ratkaistavaksi ja tiedon mahdollisimman tarkka oikeellisuus on periaatekysymys.
Vaikka minusta ei vielä tällä kerralla tullutkaan lyhyen harjoitteluni, 3kk yliopistoharjoittelua, vuoksi viestinnän raskaan sarjan ammattilaista, sain kuitenkin jo paljon eväitä kevyempiin sarjoihin. Jo se, että kykenee välittämään saman viestin eri medioissa, sisällön pysyessä muuttumattomana, on todella hieno suoritus! Facebook ja Twitter osoittautuivat kesän aikana erityisen hankaliksi kanaviksi vain yhden mahdollisen tulkinnan kannalta. Huomasin seuratessani muiden organisaatioiden näkyvyyttä, että pahimmillaan yhdestä huonosti laaditusta viestistä lähtevä, polveileva ja negatiivinen, yhteiskuntakeskustelu on ollut omiaan tuhoamaan pitkään ja hartaasti rakennetun julkisuuskuvan. Tämä ei kuitenkaan ole pelottelua! Usein näissäkin tilanteissa viestinnän ammattilaiset ovat hoitaneet tilanteen loistavasti ja lopputulemana saattaakin itseasiassa olla hyvää, rakentavaa keskustelua, joka on kääntynyt mahdollisuudeksi viestiä organisaation arvoista ja suhtautumisesta kyseiseen keskusteluttavaan asiaan. Tänä kesänä oli hauska nähdä, kuinka pienemmässä mittakaavassa kriisit tai haasteet saatiin käännettyä viestinnällisiksi mahdollisuuksiksi. Asiat voidaan nähdä monelta kannalta ja viestijän tehtävänä on löytää se kaikkein paras mahdollinen tulokulma.
Voin suositella Oulun Luuppia kaikille, jotka haluavat haastaa itsensä viestinnän jännittävässä ja jatkuvassa muutoksessa olevassa maailmassa. Tässä harkassa pääsin näkemään, miten ylätasolta tuleva suuntaviivat muuttuivat konkreettisiksi ideoiksi ja lopulta työsuoritukseksi. Sen taustalla, että valokuvaan ja mietin samalla julkaisutekstiä keppihevostallin some-päivitykseen, on pitkä prosessi. Erityisesti huomasin, että kukaan ei jaksa lukea pelkkää tekstiä, varsinkaan näin pitkää kirjoitusta, ilman tunnelmaa luovaa visualisointia. Tämän päivän hauska ja tarttuva idea on jo huomenna niin nolo juttu!
Teksti ja kuvat: Joonas Kivioja, viestintäharjoittelija