7.3.2018 klo 14:28
Museot ajan hermolla
Museot mielletään yleisessä keskusteluissa kansakunnan muistilaitoksiksi. Harvoin moni tulee ajatelleeksi syvemmin, että museot ovat osa yhteiskuntaa. Museot eivät ole paikalleen pysähtyneitä kulttuurilaitoksia, vaan ne uudistuvat siinä missä yhteiskunnatkin.
Museot voivat tarjota uusia näkökulmia asioihin, muuttaa käsityksiä ja välittää tietoa. Museoilla ei myöskään ole yhtä vakiintunutta mallia. Esimerkiksi museot tai näyttelyt voivat olla laivoissa tai psykiatrisissa sairaaloissa, tai ne voivat esittää samassa kokonaisuudessa niin historiaa kuin nykytaidetta, kuten Turussa Aboa Vetus & Ars Nova.
Näytönpaikka pohjoisessa piilaaksossa -näyttelyssä on kyse tästä kaikesta. Näyttely on Museo- ja tiedekeskus Luupin ensimmäinen yhteinen sisältötuotantoprojekti, jossa Oulun taidemuseo, Pohjois-Pohjanmaan museo ja Tiedekeskus Tietomaa yhdistivät voimansa. Loimme ennakkoluulottomasti yhteisnäyttelyn Oulun seudun lähihistoriasta: Oulun teknologiaihmeen synnystä, kukoistuksesta ja syöksystä syvälle mitään peittelemättä. Ajankohtaiseksi aiheen teki se, että informaatioteknologian ala elää uutta nousua alueella. Oulun ihme oli myös ainutlaatuinen paikallinen ilmiö, joka on kuitenkin tärkeä osa yhteistä historiaa. Mikä olisi sopinut paremmin Suomi 100 -juhlavuoden ohjelmistoon kuin tällaiseen ilmiöön sukeltaminen ja sen esittäminen luovasti omalla maaperällään!
Omat kokoelmat näyttelyn perustana oli yksi peruslähtökohta, josta lähdimme liikkeelle lähes 2-vuotisessa näyttelyprosessissa. Omia kokoelmia haluttiin mahdollisimman luovasti hyödyntää näyttelysisällöissä. Halusimme monipuolisesti käyttää muun muassa valokuvia, audiovisuaalista materiaalia, esineitä, arkistoaineistoa ja taideteoksia. Tiedostimme, että omat kokoelmamme ovat suppeat teknologian osalta, mutta Pohjois-Pohjanmaan museon kokoelmiin oli vuosien varrella kauaskatseisesti tallennettu kuitenkin laitteita ja tuotteita, jotka ilmentävät seudun menneisyyttä ja oululaista osaamista – edes Tekniikan museossa ei ollut kyseisiä laitteita. Tiedostimme myös, että kaikkea valtavasta tieto- ja viestintäteknologian alasta emme voi esittää, ja toisaalta emme edes halunneet päätyä vain niin sanotun hardwaren esittelyyn. Halusimme ennemminkin kuvastaa ajan henkeä ja tuoda syvyyttä ilmiöön muun muassa tuomalla ja tekemällä haastatteluja näyttelyyn.
Toinen lähtökohtamme oli uudenlainen lähestymis- ja esittämistapa hieman vaikeaksikin koettuun aiheeseen, teknologiaan. Alusta asti oli selvää, että haluamme näyttelylle tarinan, joka on näyttelyn punainen lanka ja kuljettaa museovierailijan läpi Oulun ihmeen kolmen vuosikymmenen muistettavalla ja elämänmakuisella tyylillä. Kulttuurihistorialliset kokoelmat toimivat raamina, sille miten kirjailija Antti Leikas lähti rakentamaan käsikirjoitusta ja tapahtumapaikkoja käsikirjoitukseen. Taidevalinnoissa taas esimerkiksi haimme ilmentymiä ihmisen ja teknologian suhteesta, sekä tunnistettavia paikkoja Oulusta. Todellisuutta ja kuvitteellisuutta yhdistävän näyttelykäsikirjoituksen rinnalle laadimme myös tietoruudut, joiden kautta museovieras voi perehtyä Oulun ihmeen taustoihin ja sen vaikutuksiin.
Erään museovierailijan sanoin näyttelystä: ”Minäkin kävin kahtomassa — ja oli kyllä tosi positiivinen yllätys! Tojella mielenkiintoinen ja hauska. Tuli olo, että tän tievonhan pittäis olla ylleissivistystä.”
Kun resurssit ovat riittävät on huikeaa tehdä töitä. Näyttelyyn saatiin rahoitus, joka mahdollisti monia näyttelysisällöllisiä ja -teknisiä asioita, joista olemme lähinnä saaneet haaveilla viime vuosina niukkojen näyttelymäärärahojen takia. Panostimme erityisesti toiminnallisten kohteiden sisältöihin ja pohdimme hyvin tarkkaan, millä tavoin tiedollinen puoli olisi parasta tarjota museovierailijoille. Riittävä rahoitus mahdollisti myös sen, että näyttelyyn saatiin elementtejä, jotka tekevät siitä moniaistisen ja yllättävän. Muun muassa lavastaja Kalle Nurminen sitoi taideteokset, esineet, toiminnalliset kohteet ja tarinan visuaalisesti upeaksi ja mielenkiintoa herättäväksi kokonaistilateokseksi. Äänisuunnittelija Olli Paakkolanvaara taas toi oman säväyksensä muutamiin tiloihin. Näyttelybudjettiin oli varattu myös varoja esimerkiksi taiteellisten produktioiden tilaamiseen maakunnan alueelta – kirjailijan käsikirjoitus inspiroi ajatukseen viedä tarinaa eteenpäin sarjakuvan ja videotuotannon keinoin.
Riittäviin resursseihin kuuluu hyvän ja tasapainoisen rahoituksen lisäksi tietenkin oma moninainen ja ammattitaitoinen henkilökunta. Ilman idearikasta, luovaa ja ahkeraa henkilökuntaa tämän kokoluokan näyttely ei olisi ollut mahdollinen. Näyttely ei vaatinut verta eikä kyyneleitä, mutta sitäkin enemmän hikeä ja yhdessä ponnistelua. Reilut 30 Luupin työntekijää osallistui näyttelyn suunnitteluun ja toteutukseen. Ylpeydellä voimme todeta: ”Me teimme sen!”
Toimivat tilat ovat olleet jo pitkän aikaa haasteena Museo- ja tiedekeskus Luupissa. Näytönpaikka pohjoisessa piilaaksossa -näyttely toi seikan taas vahvasti esiin. Omat haasteensa ovat työtilojen koossa ja näyttelytilojen olosuhteissa. Elämyksellinen näyttely vaati erikoisempien ja kokoluokassaan suurempien rakenteiden valmistamista kuin monen muun perusrakenteen kohdalla tehty työ.
Jotta näyttelyn rakennekustannukset pysyivät kohtuullisina, lähes kaikki rakenteet tehtiin Luupissa. Luupin puuverstastilat ja maalaamo sijaitsevat Pohjois-Pohjanmaan museon kokoelmien säilytystilojen yhteydessä. Verstastilat ovat kuitenkin sen verran ahtaat, että valitettavasti rakenteiden välikasauksia jouduttiin pakosta tekemään muun muassa kokoelmien säilytystilojen käytävillä. Toivottavasti tulevaisuudessa vastaavanlaisiin tilanteisiin ei enää jouduta, vaan ratkaisu löytyisi esimerkiksi poliittisista päätöksistä panostaa hyvin suunnitellun kokoelmakeskuksen saneeraamisesta tai rakentamisesta Oulun seudulle. Kokoelmakeskuksessa on tietenkin kysymys myös olosuhdevalvotun lisätilan tarpeesta nykyisille ja karttuville kulttuurihistoriallisille kokoelmille.
Oma haasteensa on myös näyttelytiloissa. Taidemuseon tilat valikoituvat näyttelyn sijaintipaikaksi yksiselitteisesti siitä syystä, että Pohjois-Pohjanmaan museon alakerran vaihtuvien näyttelyidentila ei olisi olleet tarpeeksi laaja ja vaivattomasti muunneltavissa kyseistä näyttelyä varten. Tiedekeskus Tietomaan tilat puolestaan eivät muun muassa ilmankosteudeltaan sovi taideteosten ja esineiden esille pitoon.
Huolimatta tilahaasteita, näyttely oli kaiken kovan työn arvoinen ja työ jatkuu edelleen. Olemme saaneet valmiiksi lisää oheispalveluja näyttelyyn. Näyttelykierroksen yhteyteen on mahdollista varata Pärisevä piirros -työpaja tai varata vaikkapa työporukan virkistyspäivän ohjelmaksi Exit Oulun luoma IT-insinöörin kiperät kysymykset -ongelmaratkaisupeli. Kevään mittaan näyttelyssä myös kuuluu ja tapahtuu. Alakerran Kaari-tilaan avautuu pian painetun älyn -showroom.
Teksti: Pohjois-Pohjanmaan museon kokoelma-amanuenssi ja Näytönpaikka pohjoisessa piilaaksossa näyttelyn -projektipäällikkö Jonna-Maria Mölläri
Kuvat: Jonna-Maria Mölläri ja Juri Kovaljeff