29.8.2017 klo 16:18
Hugo Simbergin grafiikasta ja elämästä
Aloitin Simbergin grafiikan keräämisen piruista: Piru on kuollut, Piru kiikussa ja Viulunsoittaja jaalassa (viulisti kun olen). Siihen sen piti sitten loppuakin, mutta hänen luonteenpiirteensä, iloinen ja avoin seuraihminen, mutta myös itseensä sulkeutunut mietiskelijä, saivat minut jatkamaan Hugoon tutustumista ja hänen grafiikkansa keräämistä. Henkinen yksinäisyys oli hänelle voima, joka auttoi ponnistuksia oman tien löytämiseksi, mutta epäilyksen hetkinä se johti helposti masennukseen. Kronologisesti kattava kokoelma käsittää yli 25 etsausta sisältäen Hugon ensimmäisen ja viimeisen työn sekä kaikki aihepiirit: pirut, kuoleman, maisemat ja ihmishahmot.
Taiteilijaelämää
Hugon perheessä harrastettiin paljon piirustusta ja maalaamista sekä pianonsoittoa, jotka kuuluivat säätyläisperheiden luvallisiin harrastuksiin. Niitä opetti isolle lapsilaumalle isän sisar, Alexandra, jonka johdolla he oppivat myös lukemaan ja kirjoittamaan. Kesät Hugo vietti herraskartanomiljöössä Niemenlautan tilalla lähellä Viipuria. Siellä hän tutustui monien töidensä hahmoihin: Haka-Jussiin, luutamummoihin ja moniin kansantyyppiensä malleihin. Hugolla oli Niemenlautassa paljon lemmikkiläimiä: pöllö, lokinpoikanen, kettu, jäniksenpoikasia, käärmeitä, hiirihaukka, oravia, kukko, liito-orava, tikka ja Pelle-apina, joiden seurassa hän saattoi kehitellä omaa ainutlaatuista maailmaansa.
Hugo muutti vuonna 1895 Ruovedelle Gallen-Kallelan oppilaaksi. ”Kahden kuukauden ajan kärsin aika lailla, sillä asuin kurjassa talonpoikaistalossa, missä sain hyvin primitiivistä ruokaa ja kärsin monista muista epämiellyttävistä seikoista.” Vastukset olivat kuitenkin pientä sen rinnalla, että hän pääsi työskentelemään juuri niin kuin halusi. Hän eteni kohti symbolismia ja monista aiheista alkoivat tiivistyä kuolema ja piru-parka, joista Simbergin taide sai tehokkaimman kasvuvoimansa.
Gallenin vaikutus oli ennen kaikkea rohkaisevaa. Tärkeäksi muodostui häneltä saatu oppi. Gallen oli juuri palannut Englantiin ja Saksaan tekemiltään matkoilta, joissa hän oli tutustunut aikaisemmin meillä käyttämättömiin taiteellisiin menettelytapoihin. Simbergin taiteelliselle kehitykselle suorastaan ratkaisevaksi muodostui temperamaalauksen ja puupiirrännän sekä ennen kaikkea etsauksen oppiminen. Vuonna 1897 Hugo kirjoitti kotiväelleen: ”Olen ihastunut etsaukseen ja näen siinä aivan uuden mahdollisuuden toteuttaa pieniä suunnitelmiani.” Vaikka Hugo oli tehnyt jo useita merkittäviä ja arvostettuja töitä, Blenda-sisko kirjoitti Hugolle samoihin aikoihin: ”Et taida ollenkaan ajatella kuinka vaikeaa on isä-raukalla on. Neljä suurta poikaa, jotka eivät ansaitse mitään ja lisäksi kolme mihinkään kelpaamatonta tyttöä. Yksi ansaitsee ja kolmetoista syö, se on, kuten hyvin ymmärtänet, hieman epätasainen suhde.”
Hugo teki Gallenin suosituksesta opintomatkan Lontooseen, mutta ympäristö ei inspiroinut häntä. Englantilainen teollisuus sai häneltä paremman arvolauseen kuin taide. Lontoosta matka jatkui Pariisiin, ”huviretkiin taiteen aarrekammioihin”, joissa Hugo sai iloisen työvireensä takaisin. Ja Pariisista Italiaan. Maailmanmiehenä Hugo ei Firenzen karnevaaleissa 1897 halunnut jäädä paikkakuntalaisia huonommaksi ilonpidossa. Hän pukeutui ”neekeriksi”, pani vyöhönsä yksikorvaisen astian, jossa oli valkoista maalia ja ajoi komeasti umpivaunuissa kaupungin katuja. Kun utelias karnevaaliyleisö tirkisteli vaunujen ikkunasta ”afrikkalaista”, hän kastoi suuren maalarinsiveltimen väriin ja sutaisi sillä lähinnä tungeskelevien naamat valkoisiksi. Sellaista ilonpitoa ei Firenzen poliisi kuitenkaan enää ymmärtänyt, vaan pisti taiteilijan putkaan.
Masennustilojen vuoksi Hugo matkusti hengenvaaralliselle matkalle Kaukasus-vuorten yli 1899. Ote matkakirjasta: ” Monta yötä makasin siellä Kaukasian vuorilla paljaan taivaan alla ja tunnustelin levottomana. Oliko maalarinsuoneni lakannut kokonaan sykkimästä, sillä heikkoja ja himmeitä olivat ne elonmerkit, joita se siellä antoi. Luulin, etten enää koskaan maalaisi, tunsin välitöntä halua kirjoittaa, en enää tarttua väreihin ja siveltimeen.”
Masennuskaudet johtuivat useimmiten epäonnistuneista rakkaussuhteista, sillä vaikka Hugo oli aateliset käytöstavat omaava, pitkä, komearyhtinen ja kasvonpiirteiltään suomalaisesta tyypistä poikkeava, niin hänen taiteilijaluonteensa saattoi olla naisystäville liikaa.
1900-luvun lopulla Gallenin ja Eckellin ympärille ryhmittynyt Helsingissä asuvien kuvataiteilijoiden ryhmä perusti oman näyttelytilan. Avajaisnäyttelyssä olivat esillä Gallen, Järnefelt, Halonen, Enckell, Blomstedt, Simberg sekä arkkitehdit Gesellius, Lindgren ja Saarinen. Hugo teki työskentelylleen tiukan päivärytmin, joka alkoi kävelyretkellä tai voimistelulla. Se sai aikaan hyvän työvireen ja laajan tuotannon.
Omaperäistä symbolismia – piruja ja kuolema
Hugon taide edustaa suomalaista symbolismia omaperäisimmillään. Pirut olivat läsnä tavallisten ihmisten elämässä, piru- parka esti emännän keittoa palamasta pohjaan, kiikutti lapsia ym. ja kyläläisten suru oli suuri kun piru kuoli. Yhtälailla piru saattoi pyytää emännältä maitoa kaksosilleen. Kuolema oli myös kaunis ja jopa hellä hahmo. Hänen tehtävänsä oli saattaa kuoleva ns. välitilaan ennen lopullista kuolemaa. Hän saattoi talonpojan taivaan portille, pyysi kuvaa viikatteeseensa, otti avantoon hukkuneen tytön hellästi käsivarsilleen ja saattoi hänet eteenpäin. Ihmishahmot löytyivät lähipiiristä lukuun ottamatta Tampereen Tuomiokirkon freskoa, jonka pojat olivat tamperelaisia pikkupoikia.
Monien pettymysten vuoksi naissuhteet olivat Hugolle arka asia. ”Eroottinen aines puuttuu Simbergin töistä melkein tyystin. Aihe ei ollut hänelle kuitenkaan vieras. Päinvastoin hänellä oli jo ensimmäisistä opiskeluvuosistaan lähtien riittävästi kokemuksia Venuksen palvonnasta.”
Teksti: Ismo Sirén
Lähteet: Sakari Saarikivi: Hugo Simberg, Elämä ja tuotanto WSOY Helsinki 1948
Kuva: Hugo Simberg, Omakuva III, 1897
Kuva: Hugo Simberg, Talonpoika ja Kuolema taivaanportilla, 1902
Ismo Sirén esittelee Suomalainen elegia -näyttelyn ja kertoo Hugo Simbergin elämästä ja taiteesta Oulun taidemuseossa 10. syyskuuta kello 14. Näyttely on esillä 17. syyskuuta saakka.