12.4.2017 klo 8:52
Toripolliisi kaupungin nokkamiehenä
Vahva visuaalinen elementti luo mielikuvan tai muiston jostakin tietystä paikasta. Julkinen alue, rakennus ja jopa veistos toimii monen kaupungin käyntikorttina.
Yleisesti tiedetään, että Manneken Pis (1619) seisoo kadun kulmassa Brysselin vanhassa keskustassa ja Pieni merenneito (1913) istuu kivellä Kööpenhaminan satamassa. Molemmat veistokset ovat pienestä koostaan huolimatta merkityksellisiä ja maailmalla tunnettuja. Myös Oululla on oma tunnuskuvansa, Kaarlo Mikkosen Toripolliisi (1987), joka on kansainvälisiä esikuviaan nuorempi ja kookkaampi. Oululaiset ja kaupungissa vierailevat ovat kuitenkin jo ottaneet Toripolliisin omakseen murreperäisine nimineen. Pönäkkä poliisimies on kolmessakymmenessä vuodessa noussut Oulun vertauskuvaksi.
Aikoinaan Oulun taidemuseon näyttelysihteeri Kaija-Rita Koivisto ja Kalevan kulttuuritoimituksen päällikkö Kaisu Mikkola näkivät pienen poliisiveistoksen Kaarlo Mikkosen työhuoneella Kajaanin Teppanassa. Se toi mieleen Oulun ja vuosien saatossa hiljentyneen kauppatorin, jota haluttiin elävöittää. Toripolliisi -veistoksen nimi ja ulkoasu viittasivat suoraan kauppatorilla vuosina 1934–79 työskennelleeseen kolmeen poliisiin, jotka pitivät siellä yllä kuria ja järjestystä. He eivät kuitenkaan olleet veistoksen varsinaisia esikuvia tai malleja, vaan tosiasiassa se sai muhkeat muotonsa kuvanveistäjä Kaarlo Mikkosen ensimmäisen puolison Raili Mikkosen isältä, Paimion nimismiehenä työskennelleeltä Pekka Revolta. Kuvanveistäjätytär muistelee isäänsä:
”Vartalonmuodosta sen jotenkin tunnistaa isäksi. Isällä oli pyöreä vatsa ja hän oli minua lyhyempi. Oli tilaisuuksia, kuten juhannusjuhlat, jolloin virkapuku piti pistää päälle. Mieleeni on jäänyt, miten isä oli surkean näköinen, kun puki pukua päälle. Hän ähki ja puhki puvun piukottaessa päällä.”
Toripolliisi hankittiin toista vuotta kestäneellä kansalaiskeräyksellä, jonka taustavoimina vaikutti joukko vapaaehtoisia kulttuurihenkisiä aktiiveja. Rahaa kerättiin erilaisilla teemaan sopivilla ja huomiota herättävillä haastekampanjoilla ja tempauksilla, joilla kansalaiset saatiin innostumaan yhteisestä hankkeesta. Höyryjunamatkoja järjestettiin Tuiran asemalle ja myytiin toripolliisipipareita, -postikortteja sekä -pienoispatsaita. Olipa poliisihahmolla oma postimerkkinsä ja -leimansakin. Näin toripolliisi tuli kaupunkilaisille tutuksi jo ennen paikoilleen pystyttämistään. Kuvanveistäjä Kaarlo Mikkonen käynnisti jo vuonna 1985 veistoksensa muovailemisen plastoliiniin. Työ eteni joistakin soraäänistä huolimatta mallikkaasti kerätyn yhteisöllisen rahoituksen turvin ja rahapotin kertymistä seurattiin Sanomalehti Kalevassa. Toripolliisi julkistettiin kaikessa komeudessaan juhlallisin kansanmenoin, poliisikuoron ja torvisoittokunnan säestämänä 1987. Veistos liitettiin osaksi Oulun kaupungin taidekokoelmaa.
Onpa Toripolliisi osaltaan edesauttanut myös suullisen kansanperinteen säilymistä. Sen myötä on jäänyt elämään joukko lentäviä sanontoja, joista valtakunnallisesti käytetyin hokema on ”Ookko nää Oulusta, pelekääkkö nää polliisia”. Oulun alueella tunnetaan aikoinaan kauppatorilla partioineen konstaapelin Jaakko Mikkolan lausumina kehoitukset ”Herra on hyvä ja hajjaantuu” ja ”Ei saa tehä läjiä”. Kansan parissa on puolestaan kulkenut hirtehinen väenpaljouden kuvaus: ”Tungosta ku Tuiran asemalla, pänikkä ja polliisi”. Ponteva Toripolliisi on vahvasti mukana nykymenossakin. Sanomalehti Kalevassa julkaistaan Toriporinaa, jossa tutunnäköinen piirroshahmo kommentoi yhtä ytimekkäästi ajankohtaisia asioita ja elämänmenoa. Toripolliisin on myös nähty edustavan Oulua valtakunnallisissa yritysmainoskampanjoissa ja matkamuistotuotteissa. Hauskimpia kotiinviemisiä ovat olleet istuinaluset, parkkikiekot ja jääkaappimagneetit. Turvallisen oloiseen hahmoon mieltynyt voi yhä halutessaan lunastaa itselleen pienoistoripolliisin, sillä Oulun Seudun Poliisit ry valmistaa yksinoikeudella aitoja käsintehtyjä Toripolliisi -patsaita.
Mikä sitten tekee virka-asuunsa pukeutuneen pronssisen Toripolliisin kohtaamisesta niin poikkeuksellisen, hurmaavan ja unohtumattoman? Veistoshan on suosittu tapaamispaikkana, nähtävyytenä ja valokuvauskohteena joko sinällään tai yhdessä sen kainalossa poseeraten. Tuttu koppalakkipäinen, rähinäremmiin sonnustautunut hahmo saattaa usein olla jopa ainoa asia, jonka muualla asuvat ihmiset tietävät ja tunnistavat Oulusta. Paikallisella väestöllä on toripolliiseista vielä myös omakohtaisia tunteita ja muistoja, jotka veistos voi palauttaa mieleen. Perimätiedon mukaan pulskan poliisin vyötärönmitasta saattoi kauppatorilla partioidessa olla käytännön hyötyäkin, kun voiman käytöksi riitti pelkkä vatsalla töytäisy.
Pehmeän ”muumimaisen” olemuksen omaava, matalalla korokkeella seisova Toripolliisi tuntuukin inhimilliseltä ja helposti lähestyttävältä hahmolta. Humoristisella otteella toteutettu kokonaisuus ja kasvojen ystävällinen ilme houkuttelee ihmisiä luokseen. Sellaisenaan veistos herättää paljon myönteisiä tunteita. On suuri ilo, että Oululla on näin sympaattinen kaupunkikuvallinen ikoni.
Kaarlo Mikkosen Toripolliisi viettää 30-vuotispäiviään vuonna 2017.
Ensimmäinen kuva: Kuvanveistäjä Kaarlo Mikkonen ja Kaija-Rita Koivisto Toripolliisi -veistoksen julkistamistilaisuudessa vuonna 1987. Oulun taidemuseon kuva-arkisto.
Toinen kuva: Toripoliisi Piippo ja kaksi miestä ruiskuhuoneen edessä. Pohjois-Pohjanmaan museo, Uuno Laukan kokoelma.
Kolmas kuva: Toripolliisi -veistos Oulun kauppatorilla. Kuva Mika Friman, Oulun taidemuseo.
Teksti: Tarja Kekäläinen ja Katariina Kemppainen, Oulun taidemuseon amanuenssit
Lähteet: Kaisu Mikkolan haastattelu 27.3.2017 Oulussa
Paimion nimismiehestä Oulun toripoliisiksi, 1.10.205, Kuvasto