7.3.2016 klo 10:39
Peloista muodostuu harmoninen kokonaisuus
Kun pienoismallia katsoessaan kumartuu oikeaan kuvakulmaan teoksen maisemaan nähden, voi mielessään kutistaa itsensä osaksi kuvan esittämää maailmaa. Noustessaan tästä takaisin pystyyn, voi tuntea ikään kuin irtaantuvansa ruumiistaan ja katsovansa maailmaa ulkopuolelta käsin.
Pienoismalleissa minua kiinnostaa eritoten tämä kahtalainen luonne, jolloin katsomiskulmaa vaihtamalla voi helposti kuvitella itsensä joko sisään tai ulos.
Peilikuutioteokset, joista Oulussa on esillä Puutarha II, ovat toimineet minulle henkilökohtaisen Pandoran lippaan tavoin. Olen sulkenut pelkoni lasiseinien taakse kuution sisään. Vaikkakin peilikuutio on lipas johon pelot on varastoitu, on se vielä suuremmissa määrin työkalu, jonka avulla olen pystynyt tutkimaan pelkojani ja katsomaan niitä uudella tapaa. Näiden teosten luominen on minulle ennen kaikkea symbolinen prosessi, jonka kautta tarkastelen sisintäni.
Pienoismallit antavat mahdollisuuden tarkastella asioita ulkopuolelta. Peilien avulla on mahdollista nähdä kuva-aihe samaan aikaan läheltä, kaukaa ja joka puolelta yhtä aikaa. Peilikuutio synnyttää heijastuksiensa myötä vaikutelman lukemattomista silmäpareista, useiden sisäkkäisten ympyröiden kehillä tuijottamassa keskipisteeseen. Niinpä pystyn kaiken aikaa näkemään aiheeni sisäänpäin kääntyneen 360 asteisen panoraamakuvan tavoin. Minun ei siis tarvitse pyöriä teokseni ympärillä sommitellessani kuvan osia, vaan minulla on kaikki sommitteluun tarvittava tieto käytettävissäni yhdestä pisteestä. Näin jalostan ylimääräisten silmäparien muodostaman avaran katseen avulla peloistani mahdollisimman harmonisen kokonaisuuden.
Teokset heijastavat keskiluokkaistumisen ja arjen merkityksettömyyden pelkoa
Kuten arvata saattaa, peilikuutioissa esitetyt asiat ovat käyneet toteen elämässäni. Tästä yhteydestä selkeimpiä todisteita ovat ensimmäiset kuutioteokset Market ja Lähiö, joissa käsittelyssä ovat keskiluokkaistumisen ja arjen merkityksettömyyden pelko. Lähiö teoksen kuva-aihe on astunut elämääni, sen jälkeen kun tein kotini rintamamiestaloon. Rintamamiestalo on Suomen yleisin asuntotyyppi ja lähes identtisiä asuntoja löytyy joka puolelta Suomea. Voinkin hyvin kuvitella asuvani omassa kuvassani. Market teoksessa esiintyvä parkkipaikka näkyy taas kotini keittiön ikkunasta, viereisellä tontilla sijaitsevan ammattikorkeakoulun parkkipaikan muodossa. Vaikka pelkoni ovatkin näkyvällä tasolla tulleet toteen ja kouriintuntuvasti osaksi elämääni, en siltikään koe arkeani merkityksettömäksi.
Pelkojen neuroottinen tarkastelu, taistelut demoneja vastaan ja ylpeys taisteluissa karaistumisesta ovat jäämässä taka-alalle. Tuskasta irrottautuminen ja tulevan pelosta luopuminen ovat avanneet uudenlaisia ajatuksia. Muutos on näkynyt myös taiteessani. Ruiskatu 12 -työssä näkyy kuvausta tämän hetkisistä tunnelmista. Siinä näkyy vahva yhteys luontoon ja ennen kaikkea maahan. Maa nähdään liikkeessä olevana ja elävänä organismina. Se on saanut vesimäisiä piirteitä ja talo ikään kuin kelluu maan pinnalla lempeillä aalloilla.
Uusimmassa Allas-teoksessa on kuvattuna 50 metrin olympia mittainen uima-allas. Päällimmäinen kerros näyttää samalta kuin kokemuksemme maailmasta. Kaikki on valmistettu suoritusta ja sen mittausta varten. Kuitenkin jostain syvemmältä valo tihkuu materian läpi, kutoutuen yhteen arkiseen todellisuuteemme kanssa.
Teksti: Jouna Karsi
Kuvat: Jouna Karsi ja Riikka Harjula