Oulu
Arkisto
Luuppi / Blogi
18.6.2015 klo 13:18 Luupin viestintä

Kaukovainiolaiset kertovat yhteistä tarinaa

Kaukovainio – lähiötarinoita -näyttelyn avajaisten yhteydessä tiedotusvälineet tiedustelivat meiltä usein määritelmää kaukovainiolaisuudelle. Tiedusteluihin oli vaikea vastata tyhjentävästi tai edes sinnepäin.

Kaukovainio-projekti: LyyliEnnemminkin olimme etsineet koko projektin ajan jotakin, joka yhdistäisi ihmisiä ylipäätään, ydintä, joka kertoisi meille lisää olemassaolosta ja ihmisten välisestä yhteisyydestä. Kaukovainio tuntui olevan otollinen paikka tällaisten kysymysten esittämiseen monenkirjavuutensa ja värikkyytensä ansiosta. Tiesimme jo ennalta, että tulisimme tavoittamaan yhden asuinalueen sisällä ihmisiä kaikilta ikäkausilta, työssäkäyviä ja työttömiä, opiskelijoita ja eläkeläisiä, perheitä ja yksin eläviä, muualta muuttaneita ja kantaoululaisia. Kaukovainiolaisuudesta itsessään teimme varoen mitään yleistyksiä.

Kuvausvaiheessa tumma, yksinkertainen tausta oli tietoinen valinta; taustan ei pitänyt arvottaa, vaan näyttää ihminen mahdollisimman paljaana. Kuvissa voisi olla ketä tahansa meistä, ja kuitenkin jokaisella on oma tarinansa, erityiset lähtökohtansa elämään. Kasvojen tarkastelu tarinallisuuden näkökulmasta on varsin viehättävää: Jos kuvan ihminen olisi viesti, mitä hän sanoisi? Kiivastahtisen mediavirran keskellä kasvoja pyyhkäistään, ohitetaan ja koetaan helposti yhdentekeviksi. Kasvoihin katsominen on kuitenkin keskeistä empatiasuhteen muotoutumisessa. Keskittymällä kasvoihin autamme itseämme eläytymään toisen ihmisen tilanteeseen. Näyttelyssä muotokuvissa esiintyvien henkilöiden välille voi luoda keksittyjä yhteyksiä. Voi pohtia, että jos ihmiset liittyisivät toisiinsa, millaisia haasteita noissa kohtaamisissa olisi ja mitkä asiat tuottaisivat iloa. Ovatko nämä ihmiset todellinen otos kaukovainiolaisuudesta ja mitä tarinaa nämä kuvatut ihmiset yhdessä kertovat? Vastausta kysymyksiin voi miettiä jokainen näyttelynkävijä.

Kaukovainio on edustava esimerkki metsälähiöstä

Kaupunkisuunnittelun termein Kaukovainio määritellään ”puhdaspiirteiseksi 1960-luvun metsälähiöksi”. Määritelmä löytyy Oulun kaupungin Yhdyskunta- ja ympäristöpalveluiden julkaisusta Arvokkaita alueita Oulussa 2015. Metsälähiörakentamisen suunnitteluideologiaan kuului luonnonläheisyyden, kylille ominaisen yhteisöllisyyden ja modernin yhteiskunnan mukavuuksien yhdistäminen. Alueen identiteetin kannalta tärkeitä tekijöitä ovat muun muassa kookas puusto ja ympäristön väljyys sekä avoin korttelirakenne. Kaukovainiolla voi risteillä poluilla ja pihojen poikki; aidattomuus ei rajaa pihoja ”meidän alueiksi”. Kaukovainiolainen voi tuntea olevansa kotonaan pihojen välilläkin. Aidattomuus on yhteisöllisyyden kieltä.

Paikallisesti Kaukovainio on edustava esimerkki metsälähiöstä. Valtakunnallisestikin Kaukovainion asema on todennäköisesti merkittävä. Vertailukohteita sille löytyy muista Suomen kaupungeista. Esimerkiksi Helsingin Pihlajamäki on samanhenkinen tiiviiseen tahtiin rakennettu luonnonläheinen 1960-luvun lähiö.

Tekemissämme haastatteluissa puiden ja väljyyden merkitys oli selvästi esillä. Yksikään haastateltu ei jättänyt puita mainitsematta. Puilla ja tiheillä metsäalueilla on kaukovainiolaisten arkiympäristössä selkeä osa. Ne symboloivat luonnonläheisyyttä ja rauhaa, mutta ovat myös osa vuosikymmenten historiaa. Puiden ”tieto” asuinpaikasta luo metsäalueille inhimillisiä piirteitä. Yhtäkään puuta ei Kaukovainiolla kaadeta ilman, että siitä aletaan puhua hengästyttävään ja pelokkaaseen sävyyn: Ei kai ne enempää kaada! Kaukovainiolainen on tarkka puistaan. Puista puhutaan lämpimästi. Kaukovainiolaiset ovat puukansaa, puunhalailijoitakin on joukossa: Lapsiryhmät opettajiensa johdolla tempautuivat aikoinaan mielenosoitukseen puittensa puolesta, kun koulun lähimetsää oltiin kaatamassa asutuksen tieltä. Metsäalue jäi tuolloin kaatamatta. Kaukovainiolainen on ymmärtänyt puuston merkityksen omalle hyvinvoinnilleen. Vihreys vertautuu mielenrauhaan. Linnut laulavat puissa kiihkeästi, herättävät herkkäunisen jo aamuaikaisella, pitävät kiinni luonnon rytmissä.

Puista toki pitäisi päästä nauttimaan jokaisen oululaisen. Myös keskusta piristyisi puiden lisäämisestä. Mikä estäisi puiden istuttamisen esimerkiksi Rotuaarille? Linnunlauluakaan ei tarvitsisi enää ohjata kuulumaan kaiuttimista.

Mikäli asukastyytyväisyyttä halutaan pitää kaupunkisuunnittelussa ohjaavana tekijänä, Kaukovainio toimii tässä hyvänä esikuvana. Moni haastatelluista kaukovainiolaisista suhtautui kertomuksissaan varsin intohimoisesti oman kotitalonsa ympäristöön.

Yhteisöllisyyttä ja asuinpaikkaan kiinnittymistä

Kun Oulussa on tilastoitu väestöä tulotason perusteella, Kaukovainio on kuulunut pienituloisimpien asuinalueisiin. Tekemissämme haastatteluissa pienituloisuus kuuluu. Haastateltujen joukossa on eläkeläisiä, opiskelijoita, työttömiä ja yksineläviä. Pienituloiset perheet ovat joissakin tapauksissa muuttaneet Kaukovainiolle pakon sanelemina: asuinalueelle on tultu edullisen asumisen perässä. Vuokra-asuminen on Kaukovainiolla lapsiperheidenkin keskuudessa tavallista. Eräs kaupungin vuokrataloihin perheensä kanssa muuttanut pienten lasten äiti myönsi, että Kaukovainiolle tultiin, kun perheen tulot romahtivat. Pakkomuutosta seurasi kuitenkin heidän perheelleen paljon hyvää: alueelle kotiuduttiin ja alettiin viihtyä. Väliaikaiseksi aiotusta tuli pysyvää.

Joku voisi nähdä pienituloisuuden yksinomaan varjostavan kaukovainiolaisuutta, mutta tähän mennessä tehtyjen haastatteluiden perusteella voi todeta, että pienituloisuus on tuottanut alueelle elämäntavan, joka ei ilmene pelkästään huono-osaisuutena. Pienituloisuus voi merkitä perheelle muun muassa sitä, että lapsia ei ole varaa tai mahdollisuuksia kuljettaa erityisiin harrastuksiin oman asuinalueen ulkopuolelle. Lapset tapaavat tällöin toisiaan kodeissa, pihoissa tai koulun urheilukentällä. Pihapelit ja naapurustoon orientoitunut vapaa-aika olivat arkea menneillä vuosikymmenillä kaikilla asuinalueilla. Vasta 1990-luvun lopun talouskasvun vuodet loivat pohjan tämän päivän harrastuskulttuurille. Harrastaminen sinänsä näyttäytyy varsin myönteisenä asiana, mutta se jakaa ihmisryhmiä. Tulot sanelevat mahdollisuuksia voimakkaasti. Tulotason vuoksi Kaukovainio on säilynyt vapaan oleilun alueena. Pakon sanelemalle perustalle on rakentunut elämäntapa, joka ruokkii yhteisöllisyyttä sekä ihmissuhteisiin ja asuinpaikkaan kiinnittymistä. Pienituloisen perheen lapsen harrastamattomuutta on helppo sääliä, mutta asiaa voi katsoa myös toiselta kantilta: runsas vapaa-aika vapauttaa toimimaan itseohjautuvasti ja tarjoaa mahdollisuuden luoda suhteita naapurustoon. Olisiko siis aiheellista purkaa huolestuneisuuden ilmapiiriä harrastamattomuuden suhteen ja alkaa vahvistaa naapurisuhteita ja pihapelimahdollisuuksia entisestään? Perheet voisivat voimautua erityisellä tavalla sukupolvet ylittävässä yhteisössä.

Kaukovainiolta toivotaan rentoutta

Haastatteluissa kävi ilmi, että Kaukovainio myös valikoitui perheen asuinpaikaksi juuri yhteisöllisyyden näkökulmasta. Näyttää, että Kaukovainion kerrostaloihin on suuntaamassa enenevässä määrin perheellisiä, jotka lähtökohtaisesti toivovat elämältään ”rentoutta” ja vapaa-ajan viettoa läheisissä ihmissuhteissa. Materiaaliset puitteet asettuvat näissä toiveissa toisarvoisiksi ja keskeistä on asioiden tekeminen yhdessä. Esimerkiksi juuri vapaa-aikaa kaventava harrastusrumba katsottiin asiaksi, johon ei ollut erityistä hinkua.

Jos yhteisöllisyyden trendi jatkuu, on Kaukovainiossa tuota trendikkyyttä jo vanhastaan. Kerrostalopihoilla katutason autotallien ovet avataan ulkoiluilmoilla perheiden välisiksi yhdessäolon tiloiksi. Autotallien ovilla vanhemmat istuvat, juttelevat ja paimentavat pihalla leikkiviä ja pelaavia lapsiaan. Tämä näky hivelee pikkukylässä varttuneen silmää. Naapuriapu ja toisista välittäminen ei jäänyt niihin kyliin, joista lähdettiin. Myös urbaanilla paikallisyhteisöllä on mahdollisuutensa yhteisöllisyydessä. Kiireettömyyttä se varmasti edellyttää, sekä ajanviettoa toisten ihmisten seurassa ilman sen kummempia päämääriä, vain sen vuoksi, että seuranpito itsessään on virkistävää. Seurassa täyttyvät huomaamatta monet inhimillisistä tarpeistamme. Voimme tulla kuulluksi ja nähdyksi ja saamme kehon lämpöä läheisyyteemme. Jos lähdemme määrittelemään kaukovainiolaisuutta, saatamme huomata, että tuo määritelmä sopii perimmältään kehen tahansa.

Teksti: Ulla-Maija Louhela
Kuvat: Sanna Krook

Kaukovainio – lähiötarinoita on nähtävillä Oulun taidemuseossa 6.6. – 30.8.2015.

X

Arkisto

lokakuu 2018

syyskuu 2018

maaliskuu 2018

helmikuu 2018

tammikuu 2018

joulukuu 2017

marraskuu 2017

elokuu 2017

huhtikuu 2017

maaliskuu 2017

tammikuu 2017

joulukuu 2016

lokakuu 2016

elokuu 2016

toukokuu 2016

huhtikuu 2016

maaliskuu 2016

helmikuu 2016

tammikuu 2016

joulukuu 2015

marraskuu 2015

lokakuu 2015

syyskuu 2015

elokuu 2015

kesäkuu 2015

toukokuu 2015

huhtikuu 2015

maaliskuu 2015

helmikuu 2015

tammikuu 2015

joulukuu 2014

marraskuu 2014

lokakuu 2014

syyskuu 2014

elokuu 2014

heinäkuu 2014

kesäkuu 2014

toukokuu 2014

huhtikuu 2014

X

Tänään Luupissa

15.11.2018