Oulu
Arkisto
Luuppi / Blogi
19.8.2014 klo 13:03 Luupin viestintä

Pohjois-Suomen muumiot

Kolme ja puoli vuotta erään salaperäisen miehen tarina on vienyt minua mukanaan. Olen kuluttanut aikani yrittäen saada selvyyttä hänen persoonastaan, ruokavaliostaan, elintavoistaan ja ajastaan. Tämä kiinnostava vanha mies ei itse voi kertoa minulle tarinaansa.
tiina_isompi_kuvaNeljäsataa vuotta on nimittäin pian ehtinyt vierähtää hänen kuolemastaan. Se ei kuitenkaan ainakaan hänen tapauksessaan merkinnyt loppua. Pikemminkin vasta kuolemansa myötä mielikuvitustani kiehtova ystäväni, Keminmaan Pyhän Mikaelin kirkossa muumioituneena lepäävä, aikanaankin merkittävä mies, kirkkoherra Nikolaus Matinpoika Rungius kohosi kansalaisten laajempaan tietoisuuteen.

Isäni äidin sukujuuret ovat Peräpohjolassa. Mummolastani Keminmaan kauniille vanhalle kivikirkolle on matkaa ainoastaan joitain kilometrejä. Ehkäpä juuri tästä syystä ensikohtaaminen entisen kirkkoherran kanssa on tapahtunut varhain. Keminmaassa poikkeavien turistien, siinä missä paikallistenkin vuosisataisena tapana onkin ollut poiketa tervehtimässä häntä. Kauan sitten kuolleen kirkkoherran ruumis nimittäin – tarinoiden mukaan todisteena sananjulistuksen totuudenmukaisuudesta – välttää edelleen tomuksi muuttumista.

Ensimmäinen kohtaaminen olisi ilman ahkeraa valokuvaamista kadonnut kokonaan historian hämärään. Aivan niin kuin asioilla on tapana. Ilmeisesti tapaus jätti kuitenkin niin väkevän jäljen, etten täysin onnistunut karistamaan kohtaamista hämärässä kirkossa alitajuntani syövereistä. Kului kuitenkin vuosia, ennen kuin Rungiuksesta tuli minulle uudelleen ajankohtainen. Tarkoituksena oli yhdessä kollegoideni kanssa kehitellä aihe artikkelille, joka oli määrä julkaista kirkkohautauksia vuosikymmeniä tutkineen FT Kirsti Paavolan juhlakirjassa. Ideoita pyöritellessämme radiologiset menetelmät, joita kollegani ovat jo pitkään hyödyntäneet ansiokkaasti arkeologisen luumateriaalin tutkimiseksi, onnistuttiin yhdistämään samaan keskusteluun juhlakalun tutkimuksissa silloin tällöin esiin putkahtelevaa Rungiuksen muumion kanssa.

Tuuma johti toimeen huhtikuun 2011 alussa, kun Rungiuksen muumio kuvannettiin tietokonetomografisesti Oulun yliopistollisen sairaalan tutkijoiden avustuksella. Tutkimustulokset tuottivat hämmästyttävän paljon uutta mikrohistoriallista tietoa, joka on herättänyt kiinnostusta ulkomaita myöten. Esimerkiksi Euroopan arkeologeille Rungius esittäytyy Istanbulissa tämän vuoden syyskuussa järjestettävässä konferenssissa.

Tiedossa oli, että kirkkoherra Rungiuksen kaltaisia kirkkomuumioita on vanhoissa kirkoistamme enemmänkin. Olihan kirkkohautaaminen vuosisatojen ajan ollut yhteiskunnan yläluokkien tapana. Halusimme tietää lisää! Suunnitelmat, samoin kuin tutkimusryhmän koko ja kohdekirkkojen määrä, sekä hyödynnettävien tieteenalojen menetelmien kirjo alkoi kasvaa. Tavoitteenamme oli – ja on – saavuttaa kansainvälinen taso kajoamattomia menetelmiä hyödyntävässä muumiotutkimuksessa. Ennen kaikkea kuitenkin haluamme paikallisten pohjoissuomalaisten ihmisten tulevan tietoiseksi kirkkojensa alla lepäävistä ainutlaatuisista, luonnollisesti muodostuneista muumioista.

Satoja vuosia sitten eläneen ihmisen kasvojen näkeminen ja kirkkohaudoissa aistittava rauha on elämys sinänsä. Hautaukset kuitenkin pitävät sisällään myös valtavan määrän tietoa muodista, tavoista, yhteiskunnallisista voimasuhteista, elinoloista ja terveydestä, joka nykyisiä kohdetta tuhoamattomia tutkimusmenetelmiä hyödyntäen on saavutettavissamme. Tiedonjanoni menneisyydestä on sammuttamaton. Mielestäni menneisyytensä tuntemisella on itseisarvo. Ilman muistia samoja virheitä tulee helposti toistaneeksi kerta toisensa jälkeen. On vaikeaa tietää, kuka on tai minne on menossa, ellei tiedä mistä tulee.

Usein tunnen itseni suorastaan hulluksi, kun antaudun – useimmiten korvauksetta – kutsumukseni vietäväksi. Kirkkomuumioiden luokse minua ajavat tutkimuksellisen mielenkiinnon lisäksi kuitenkin myös harmillisemmatkin seikat. Kirkkojen alapohjien ahtaudessa ja tomussa ryömiessä olen tullut tuskallisen tietoiseksi siitä, etteivät ystävämme vuosisatojen takaa ole ikuisia – jyrsijöiden hautauksia häiritsevän aktiviteetin lisääntymisestä, samoin kuin pehmytkudoksien säilyvyyden takaavan tuulettuvuuden huononemisesta on selkeitä, kouriintuntuvia viitteitä. Jotta kirkkomuumiot ja muu kirkkojen lattioiden alla oleva korvaamaton materiaalinen perintö säilyisi tuleville sukupolville, on suojelutoimiin ryhdyttävä heti!

Teksti: Tiina Väre
Kuva: Titta Kallio-Seppä

X

Arkisto

lokakuu 2023

syyskuu 2023

huhtikuu 2023

maaliskuu 2023

helmikuu 2023

tammikuu 2023

joulukuu 2022

marraskuu 2022

lokakuu 2022

syyskuu 2022

elokuu 2022

heinäkuu 2022

kesäkuu 2022

huhtikuu 2022

maaliskuu 2022

helmikuu 2022

tammikuu 2022

joulukuu 2021

marraskuu 2021

lokakuu 2021

syyskuu 2021

kesäkuu 2021

toukokuu 2021

huhtikuu 2021

maaliskuu 2021

helmikuu 2021

tammikuu 2021

joulukuu 2020

marraskuu 2020

lokakuu 2020

syyskuu 2020

elokuu 2020

kesäkuu 2020

toukokuu 2020

maaliskuu 2020

helmikuu 2020

joulukuu 2019

marraskuu 2019

lokakuu 2019

syyskuu 2019

elokuu 2019

kesäkuu 2019

huhtikuu 2019

maaliskuu 2019

helmikuu 2019

tammikuu 2019

joulukuu 2018

lokakuu 2018

syyskuu 2018

maaliskuu 2018

helmikuu 2018

tammikuu 2018

joulukuu 2017

marraskuu 2017

elokuu 2017

huhtikuu 2017

maaliskuu 2017

tammikuu 2017

joulukuu 2016

lokakuu 2016

elokuu 2016

toukokuu 2016

huhtikuu 2016

maaliskuu 2016

helmikuu 2016

tammikuu 2016

joulukuu 2015

marraskuu 2015

lokakuu 2015

syyskuu 2015

elokuu 2015

kesäkuu 2015

toukokuu 2015

huhtikuu 2015

maaliskuu 2015

helmikuu 2015

tammikuu 2015

joulukuu 2014

marraskuu 2014

lokakuu 2014

syyskuu 2014

elokuu 2014

heinäkuu 2014

kesäkuu 2014

toukokuu 2014

huhtikuu 2014

X

Tänään Luupissa

19.3.2024