21.7.2014 klo 9:20
Menneisyyden vangit
Kuulen paarmojen lempeän surinan sekoittuvan kaivauslastan säännölliseen rahinaan hiekkaa vasten. Hymyilen hieman, kun kuulen lastan kilahtavan jotakin suurempaa vasten. Nostan sileän, litteän kiven maasta. Sitä tutkiessani tunnen jännityksen leviävän sisälläni. Kivi kädelläni kävelen erehdyttävästi nykyajan Indiana Jonesia muistuttavaa miestä kohti. Hänen asiantunteva katseensakin kertoo hänen olevan Kierikinkankaan yleisökaivausten johtaja, Sami Viljanmaa.
”Hmm, hieno se on. Näyttää olevan kaksi hiottua sivua.” Tuijotan kiveä hyppysissään pyörittelevää arkeologia malttamattomana. Kerro jo, mikä se on?
Tämä on kolmas kesäni Kierikin yleisökaivauksilla. Kaksi vuotta sitten äitini bongasi sanomalehdestä jutun Kierikin arkeologisista kaivauksista, jotka olivat yleisölle avoimena jo kuudetta vuotta. Ensimmäisen kesäisen siellä vietetyn päivän jälkeen huomasin, että menneisyys vei minut mukanaan. Kaivauksilla hujahti kokonainen viikko, jonka päätyttyä olin varma, että tulisin viettämään tulevaisuuteni arkeologian parissa.
Seuraavana kesänä, vuoden piinaavan odotuksen jälkeen, palasin Kierikkiin heti yleisökaivausten ensimmäisenä päivänä ja koin lämpimän vastaanoton. Kuukauden mittaisen yleisökaivauksen aikana saimme kuopalle monia innokkaita yleisökaivajia, joista osa oli ollut kaivauksilla jo useampana kesänä. Kuukauden hienoimpiin löytöihin lukeutui muun muassa meripihkariipuksen katkelma, piikivinen nuolenkärki ja kolme liuske-esineen katkelmaa, joista saatiin koottua suurempi kappale.
Kuopasta voi löytyä vielä melkein mitä vain. Tähän mennessä kaivausalueelta, eli kivikautiselta talonpaikalta, on löytynyt muun muassa palaneen luun kappaleita, kvartsi-iskoksia ja aivan erityisen hienoja saviastioiden paloja. Joka päivä löytöjä tulee useita, joten aika ei pääse käymään pitkäksi.
Kaivausten lisäksi olen saanut hyviä monia hyviä muistoja Kivikauden kylässä. Iijoen rannalla sijaitseva kylä kivikautisine taloineen ja asianmukaisesti pukeutuneine oppaineen todella irrottaa arjesta ja vie kuin toiseen maailmaan. Erityisen hauskaa kylässä on se, että siellä saa katselemisen lisäksi koskea ja myös itse kokeilla taitojaan esimerkiksi ruuhella melomisessa, kivenhionnassa ja jousiammunnassa.
Löytämäni kivi oli liuske-esineen katkelma. Se pääsi oitis Kierikkikeskuksessa näytteillä olevien tämän kesän kaivauslöytöjen viiden parhaimmistoon. Parhainta löytämisessä kuitenkin on se, että tiedän olevani ensimmäinen ihminen noin viiteen tuhanteen vuoteen, joka koskee tähän esineeseen. Esineeseen, jossa selvästi näkyy menneisyyden ihmisen kädenjälki.
Teksti: Jenna Järvikivi ja Elisa Valtanen