Oulu
Arkisto
Luuppi / Blogi
23.6.2014 klo 13:19 Luupin viestintä

Kierikki toimii, näkyy ja kuuluu

ryhmakuvaYli-Iin kunta toimi runsaan 2000 asukkaan itsenäisenä kuntana kaikkiaan 88 vuotta. Se itsenäistyi vuonna 1924 ja vuoden 2012 lopussa se liittyi Oulun kaupunkiin. Yli-Iin kunnan historian suurin investointi oli vuonna 2001 toimintansa aloittanut Kierikkikeskus, johon ehdittiin Yli-Iin kunnan aikana investoida vajaat 6 miljoonaa euroa.

Kierikin ansiosta Yli-Ii oli 2000-luvulla niitä kuntia, jotka käyttivät suhteessa asukaslukuun eniten määrärahoja työntekokulttuuriin ja sen päälle tuli kunnalle vuosittain noin 100 000 riihikuivaa Kierikin valtionapuna. Kierikin toimintaa Suomen esihistoriamatkailukeskuksena ei tässä kerrata, koska oletettavasti kaikki Oulun talousalueen asukkaat siitä jotain tietävät. Ainakin Oulun koululaiset vanhempineen, ovathan kaikki Oulun kaupungin 5-luokkalaiset vierailleet Kierikissä jo syksystä 2001 alkaen.

Vuositasolla Kierikissä on käynyt 3500 – 4500 koululaista vuodessa niin Suomesta kuin läntisestä ja itäisestä naapurimaastamme. Kaikkiaan Kierikissä on ehtinyt käydä vuosina 2001 – 2013 yli 240 000 kävijää, eli sata kertaa Yli-Iin kunnan asukasluvun verran. Parhaimmillaan, kun hotelli ja ravintola olivat vielä kunnan toimintoja, Kierikki työllisti vuosittain yli 10 pääosin yli-iiläistä työntekijää.

Kierikillä on ollut 10 EU-hanketta, joista viimeisin ja konkreettisesti kansainvälisin, OpenArch (2011 -2015) siirtyi kuntaliitoksen mukana Yli-Iiltä perintönä Oulun kaupungille ja museo- ja tiedekeskus Luupille, johon Kierikkikeskus nyt kuuluu. Sitä ennen Kierikillä oli ollut 2000-luvulla kaksi muuta kansainvälistä hanketta, toinen lähinnä Etelä-Eurooppaan ja toinen Venäjälle.

Itselleni OpenArch on onnenlukuni eli 13:ta EU-hanke. Uskallan sanoa, että tämä Euroopan komission suoraan rahoittama hanke on konkreettisesti kansainvälisin, minkä parissa olen töitä tehnyt. Työläs se on, mutta byrokratian korvaa päivittäinen yhteys muihin kollegoihin.  OpenArchin takana on arkeologisten ulkoilmamuseoiden EXARC-järjestö, jonka jatkuvasti kasvavaan jäsenmäärään kuuluu nyt lähes 200 museota pääosin Euroopasta.

OpenArchin tavoitteena on kehittää kokeellista arkeologiaa ja aitoa yhteistyötä siihen kuuluvien 11 eurooppalaisen yksikön kesken yhteisten työpakettien, henkilöstövaihdon ja konferenssien kautta. Kokeellinen arkeologia pyrkii erilaisten kokeilujen ja mittausten kautta selvittämään kuinka esihistorian ihminen toimi arjen haasteissa: kaatoi puita, laittoi ruokaa, rakensi taloja ja lämmitti niitä, muokkasi nahkaa, metsästi riistansa ja teki työkalunsa.

Kierikki järjesti nyt juuri juhannuksen alla oman konferenssinsa, jonne tuli paikalle 13 kansallisuuden edustajaa USA mukaan lukien. Tunnelma oli suorastaan kotoinen, olimmehan suurin osa tavanneet toisemme konferensseissa puolen vuoden välein eri puolilla Eurooppaa. Sähköpostit ovat todella lennelleet. Muun muassa asiakastyytyväisyyskyselyjen, arkeologisten kokeilujen ja henkilöstövaihdon kautta yhteinen työnteko on muuttunut konkretiaksi.  Kierikkiin on osaksi OpenArchin rahoilla rakennettu ruokokattoinen talo kivikauden kylään, tehty puunkaato- ja raudanvalmistuskokeiluja, uusi filmi auditorioon, kokeiltu poron nylkemistä, tehty ruuhta Exeterin yliopiston toimesta sekä järjestetty syksyllä 2011 kaiken kansan rummuntekokurssi.

Tämä projekti on ollut Kierikille, henkilöstömäärältään hankkeen pienimmälle yksikölle, työläs mutta mieluisa urakka. Se kertoo, että Kierikki ehti saavuttaa 2000-luvulla merkittävän kansainvälisen ja kotimaisen aseman kapealla erikoissektorilla, arkeologian elävöittämisellä ja sen yhdistämisellä matkailuun ja kokeelliseen arkeologiaan.  Tämän hieman erikoisen lahjan Yli-Iin kunta tarjosi Oululle liitoksen myötä. Vaikka Kierikin kivikauden kylä on rantahietikolle rakennettu, se ei tarkoita, että se olisi heikoilla perustuksilla.

Kierikki toimii, näkyy ja kuuluu osaamisestaan ja historiastaan ylpeänä myös uudessa Oulussa. Yksi lähiseudun arkeologian harrastajien suosikki, yleisökaivaukset ovat taas heinäkuussa! Nyt 1.7. – 1.8. tiistaista lauantaihin klo 12 – 17. Ja suositut kivikauden markkinat ovat tänä vuonna 2. – 3. elokuuta ja niihin liittyy myös ilmainen rock-konsertti lauantai-iltana. Ajankohtaisesta pohjoisen arkeologiasta kertova Kierikin akatemia 3 järjestetään puolestaan 23. elokuuta.

puhujaKierikki kehittyy ja uusiutuu – kansainvälisenä osaajana Luupissa, Oulussa ja edelleen myös Yli-Iissä.

Kuvat: Mika Friman, Nadine Lemmers, Hannele Kinnunen

X

Arkisto

huhtikuu 2023

maaliskuu 2023

helmikuu 2023

tammikuu 2023

joulukuu 2022

marraskuu 2022

lokakuu 2022

syyskuu 2022

elokuu 2022

heinäkuu 2022

kesäkuu 2022

huhtikuu 2022

maaliskuu 2022

helmikuu 2022

tammikuu 2022

joulukuu 2021

marraskuu 2021

lokakuu 2021

syyskuu 2021

kesäkuu 2021

toukokuu 2021

huhtikuu 2021

maaliskuu 2021

helmikuu 2021

tammikuu 2021

joulukuu 2020

marraskuu 2020

lokakuu 2020

syyskuu 2020

elokuu 2020

kesäkuu 2020

toukokuu 2020

maaliskuu 2020

helmikuu 2020

joulukuu 2019

marraskuu 2019

lokakuu 2019

syyskuu 2019

elokuu 2019

kesäkuu 2019

huhtikuu 2019

maaliskuu 2019

helmikuu 2019

tammikuu 2019

joulukuu 2018

lokakuu 2018

syyskuu 2018

maaliskuu 2018

helmikuu 2018

tammikuu 2018

joulukuu 2017

marraskuu 2017

elokuu 2017

huhtikuu 2017

maaliskuu 2017

tammikuu 2017

joulukuu 2016

lokakuu 2016

elokuu 2016

toukokuu 2016

huhtikuu 2016

maaliskuu 2016

helmikuu 2016

tammikuu 2016

joulukuu 2015

marraskuu 2015

lokakuu 2015

syyskuu 2015

elokuu 2015

kesäkuu 2015

toukokuu 2015

huhtikuu 2015

maaliskuu 2015

helmikuu 2015

tammikuu 2015

joulukuu 2014

marraskuu 2014

lokakuu 2014

syyskuu 2014

elokuu 2014

heinäkuu 2014

kesäkuu 2014

toukokuu 2014

huhtikuu 2014

X

Tänään Luupissa

3.6.2023