Oulu
Arkisto
Luuppi / Blogi
4.5.2016 klo 10:43 Luupin viestintä

Pohjoisen kuvat tulevat alitajunnasta

Taiteilijan työ on monipuolinen tutkimusmatka itsen ja itsen ulkopuolisen maailman suhteeseen. Kiehtovinta tässä työssä on sen tutkiva luonne.

Erityiseksi sen tekee tutkimusmateriaalin ja tutkimustulosten esittämisen kuvallisessa muodossa. Kaikki se tunne ja informaatio sisältyy siveltimenvetojen suuntiin, muotoihin ja sävyihin.

kanto_ja_teos_nettiOlen rakentanut Oulun taidemuseoon kaksi erillistä teoskokonaisuutta. Mielenkiintoiseksi näyttelyn suunnittelemisen teki se, että tiloista isompi ”Tasku” on mustaseinäinen tila. Halusin rakentaa siihen syvältä luotaavia pohjoisen ulottuvuuksia tutkivan kokonaisuuden. Halusin luoda tilaan mystisen tunnelman, jota korostan dramaattisilla kohdevaloilla. Olen maalannut teokset viipyilevillä siveltimenvedoilla, harkiten.

kanto_katselijat_nettiTiloista toinen, ”Kaari” tila on museon aulan vieressä, jonka voimakas toukokuinen valo kietoo syliinsä. Teoskokonaisuus nostaa esiin täysin erilaisen puolen pohjoisesta.

Maalaukset ovat paljon nopeampitemposia, nopeita välähdyksiä, pinnallisuutta ja seksiä. Minulle tämä kokonaisuus edustaa urbaania, hiihtokeskuksiin suuntautuvaa pohjoisen matkailua.

Aina matkalla jonnekin

Vaikka maalaan melko tietoisesti teemoja, nousevat kaikki tekemäni kuvat alitajunnasta. Kaikki uudet kokemukset ja asiat joita kohtaan vaikuttavat työskentelyyni. Olen toiminut koko kuluneen kevään ajan vapaehtoistyössä Haaparantaan syksyllä saapuneile turvapaikanhakijoille.  Olen opettanut pääasiassa Syyriasta saapuneille lapsille hiihtoa Tornionjoen jäällä. Olen tuon toiminnan kautta löytänyt heidän joukosta paljon uusia ystäviä. Ystävystymisen kautta olen saanut hienon mahdollisuuden laajentaa omaa ajatteluani ja ymmärrystä maailmasta ja ihmisyydestä.

Löydän teoksistani useita yhtäläisyyksiä  liittyen tämän hetkiseen maailmanpoliittiseen tilanteeseen. Ihmiset ovat liikkeellä. Maalauksissani hiihtävät ja vaeltavat ihmisryhmät ovat matkalla jonnekin, siirtyvät, etsivät turvaa, tulevaisuutta.

kanto_katselijat2_nettiOlen kokenut tämän vaeltamisen henkilökohtaisessa elämässäni eritavalla jo pitkään; muuttoliike pohjoisesta etelään suuriin asutuskeskuksiin on merkittävä. Myös kaikki omat sisarukseni ja suurin osa ystävistäni ovat muuttaneet täältä pois parempien työpaikkojen ja elämässä eteenpäin menemisen mahdollisuuksien perässä. Vaeltavissa ihmisjoukoissa on myös kolmas taso; jokaisen oma matka elämän polulla, omat valinnat, risteykset, hyppyrit ja rotkot.

Teksti: Hanna Kanto
Kuvat: Riikka Harjula

X

Arkisto

maaliskuu 2018

helmikuu 2018

tammikuu 2018

joulukuu 2017

marraskuu 2017

elokuu 2017

huhtikuu 2017

maaliskuu 2017

tammikuu 2017

joulukuu 2016

lokakuu 2016

elokuu 2016

toukokuu 2016

huhtikuu 2016

maaliskuu 2016

helmikuu 2016

tammikuu 2016

joulukuu 2015

marraskuu 2015

lokakuu 2015

syyskuu 2015

elokuu 2015

kesäkuu 2015

toukokuu 2015

huhtikuu 2015

maaliskuu 2015

helmikuu 2015

tammikuu 2015

joulukuu 2014

marraskuu 2014

lokakuu 2014

syyskuu 2014

elokuu 2014

heinäkuu 2014

kesäkuu 2014

toukokuu 2014

huhtikuu 2014

X

Tänään Luupissa

20.5.2018