Oulu
Arkisto
Luuppi / Blogi
9.11.2015 klo 10:07 Luupin viestintä

Ällöween-ilta syntyi yhteistyöllä

Tunnelmia Ällöween-illasta, sen järjestelyistä sekä siitä, mitä me opiskelijat teimme Ällöweenissä.

Opiskelijat auttamassa Ällöween-illassa

yleiskuva_alloweenista_nettiinViime perjantaina 30.lokuuta järjestettiin Älloween-tapahtuma ala-astelaisille Pohjois-Pohjanmaan museolla. Ja jottei tapahtuma muistuttaisi aivan tuota Amerikkalaista juhlaa sen nimeksi tuli Ällöween. Ennen tapahtumaa me opiskelijat ripustelimme 200 mustaa lepakkoa Ainolanpuiston puihin, joka oli yksi keino kutsua porukkaa paikalle.

Tapahtumassa oli erilaisia työpisteitä ja tapahtumapäivänä meidän opiskelijoiden tehtävänä oli hoitaa loput järjestelyyn liittyvät tehtävät, jotka oli jaettu niin, että jokaisella oli oma vastuualueensa. Testattiin diskon äänentoistoa, harjoiteltiin rintanappien ja origaminlepakoiden valmistamista ja ripustelimme koristeita teeman mukaisesti. Meille esiteltiin myös lepakkonäyttely, jotta osaisimme sitten kertoa niistä tarvittaessa jotain. Tapahtuman järjestäminen ja toteuttaminen oli kaikin puolin mukavaa ja antoisaa puuhaa.

Teksti: Anna-Roosa Piilonen, OSAO, Kaukovainio, liiketalous

Lasten mietteitä Ällöweenistä

Tapahtuma oli onnistunut ja siellä oli paljon porukkaa. Lasten ja vanhempien panostus halloween asuihin yllätti ja ilahdutti. Oli haamuja, vampyyreja, merirosvoja, intiaaneja ja luurankoja.

Kyselimme Ällöweeniin osallistuneilta koululaisilta, millaista tapahtumassa on ollut.

Liisa, Olivia, Anna-Lotta, Sara, Oona ja Elle-Alina (kaikki 9-vuotiaita) sanoivat, että Ällöween on järjestetty kivassa paikassa ja diskossa on ehdottomasti ollut parasta. Tytöt olivat nähneet paljon tuttuja tapahtumassa. Liisa kertoi, että he toivoivat diskon musiikista vastanneilta pojilta biisejä, kuten esimerkiksi JVG:n Tarkenee. Tällaisten tapahtumien jatkosta tytöt olivat yhtä mieltä, sillä kaikki he haluaisivat myös tulevaisuudessa tämän kaltaisia tapahtumia.

disko_nettisivuilleSampon (8 vuotta) mielestä mielenkiintoisinta ja mukavinta oli ollut lepakkonäyttely sekä museossa esillä olleet vanhat aseet. Myös disko oli ollut mukava.

Tapahtuma onnistui järjestäjän näkökulmasta myös hyvin, sillä siellä oli mukavasti tekemistä kaikilla, eikä varmasti kenelläkään ollut tylsää. Kuulimme myös erään lapsen vanhemmalta positiivista palautetta Ällöween-tapahtumasta ja luulen, että tällainen hieman erilainen tapahtuma museolla oli tähän ajankohtaan oikein virkistävää.

Myös aikuisille tarkoitettu jännittävä Ällöwalk on museolla koko marraskuun ajan, tule sinäkin tutustumaan!

Teksti: Janika Junttila, OSAO, Kaukovainio, liiketalous

X

Arkisto

maaliskuu 2018

helmikuu 2018

tammikuu 2018

joulukuu 2017

marraskuu 2017

elokuu 2017

huhtikuu 2017

maaliskuu 2017

tammikuu 2017

joulukuu 2016

lokakuu 2016

elokuu 2016

toukokuu 2016

huhtikuu 2016

maaliskuu 2016

helmikuu 2016

tammikuu 2016

joulukuu 2015

marraskuu 2015

lokakuu 2015

syyskuu 2015

elokuu 2015

kesäkuu 2015

toukokuu 2015

huhtikuu 2015

maaliskuu 2015

helmikuu 2015

tammikuu 2015

joulukuu 2014

marraskuu 2014

lokakuu 2014

syyskuu 2014

elokuu 2014

heinäkuu 2014

kesäkuu 2014

toukokuu 2014

huhtikuu 2014

X

Tänään Luupissa

20.4.2018