Oulu
Arkisto
Luuppi / Blogi
17.3.2015 klo 13:20 Luupin viestintä

Oskari Jauhiaisen taiteellinen perintö uusien silmäparien eteen

O. Jauhiaisen taidemuseo Kiimingissä päätti toimintansa syksyllä 2014. Kiiminkiläisen kuvanveistäjä Oskari Jauhiaisen taiteellinen perintö jatkaa kuitenkin elämäänsä Kiimingin kirjaston yhteydessä perjantaina 13.3 avatun Galleria Oskari Jauhiaisen muodossa.

anneInnokas puheensorina täytti Kiimingissä sijaitsevan O. Jauhiaisen taidemuseon loppukesästä 2014, kun museo- ja tiedekeskus Luupin ja kulttuuritalo Valveen porukka visioi uusia kiiminkiläisen kuvanveistäjä Oskari Jauhiaisen veistoksia ja vaihtuvia näyttelyitä esitteleviä näyttelytiloja, jotka pystytettäisiin Kiimingin kirjaston yhteyteen alkuvuodesta 2015. Mutta jotta uutta kohti voi lähteä, on vanhasta päästettävä ensin irti. Oli räntäinen perjantai viime vuoden loppupuolella, kun suljin museon ovet viimeisen kerran yleisöltä. Olo oli haikea. ”Tulin, kun nyt on viimeinen mahdollisuus vierailla täällä”, kertoi taidemuseoon ensimmäistä ja viimeistä kertaa astunut museovieras. Totta on, että museossa kävi syksyn mittaan ensikertalaisia, paikallisiakin, museokävijöitä juuri samasta syystä. Museon syrjäinen sijainti aiheutti kuitenkin monelle kävijälle päänvaivaa – vaikka museo sijaitsi ihan Kuusamontien varressa, piti sinne käytännössä saapua monen mutkan kautta. Satunnaisia ohikulkijoita ei museoon juuri sattunut, ja päiväni museolla tuntuivat joskus melko pitkiltä. Toisinaan jotkin tapahtumat aiheuttivat kuitenkin suoranaisen yleisöryntäyksen. Tuoreessa muistissa on viime vuodelta kaunis ja leppoisa kesäinen sunnuntai, kun ranskalainen katujazz-orkesteri Borsalino veti museon pihamaan täyteen porukkaa.

Taidekokoelman siirtoprosessi ja uusien näyttelytilojen suunnittelu ja toteutus on ollut iso yhteinen ponnistus Luupilta ja kulttuuritalo Valveelta. Loppukesästä 2014 nopealla tahdilla aloitettu suunnittelutyö on ollut haastavaa ja mielenkiintoista, ja on ollut hieno mahdollisuus päästä projektiin uutta näyttelyä suunnittelemaan. Suunnittelutyön edetessä tulin kohdanneeksi paljon uusia ja odottamattomiakin haasteita, ja tämän tärkeän työkokemuksen kautta olen saanut lisää itseluottamusta, valmiuksia ratkaista erilaisia ongelmia ja uskoa siihen, että asiat aina järjestyvät. On ollut valaisevaa päästä näkemään museo- ja kulttuurityön moninaisia puolia.

Galleria Oskari Jauhiaisen suunnittelussa olen kokenut tärkeimmäksi asiaksi sen, että Oskari Jauhiaisen taiteellinen perintö on saatava jatkumaan Kiimingissä näkyvästi ja toiminnallisuudeltaan monipuolisesti. Vanhasta museosta mukaan saatiinkin sovitettua kaikki olemassa olleet kokonaisuudet; mukaan lähti Jauhiaisen perusnäyttelyn lisäksi myös Oskari Jauhiaisen oppilaan, kuvanveistäjä Anja Juurikkalan Arabialle suunnittelema keramiikkakokoelma ja myös vaihtuvat näyttelyt jatkavat toimintaansa uusissa tiloissa. Oskari Jauhiaisesta löytyy runsaasti tietoa Oulun taidemuseon nettisivuilta, ja myös koululaisryhmät otetaan huomioon sinne keväällä tulevan opetusmateriaalipaketin muodossa.

jauhiainenNäyttelyä suunniteltaessa on pidetty mielessä O. Jauhiaisen taidemuseossa vuosia käyneet vakiovieraat, mutta erityisesti myös uusi sukupolvi, sillä kirjaston ja nuorisotalon läheisyys tuo Jauhiaisen ja Juurikkalan kokoelman sekä vaihtuvien näyttelyiden pariin varmasti paljon uusia ja innokkaita silmäpareja. Myös näyttelytilojen helpompi sijainti houkuttaa epäilemättä paikalle myös ohikulkijoita ja kirjaston asiakaskuntaa. Uskon, että tästä tulee hyvä ja toimiva kokonaisuus!

Teksti: Anne Pelttari, kulttuurisuunnittelija
Kuvat: Marjatta Savolainen

X

Arkisto

tammikuu 2018

joulukuu 2017

marraskuu 2017

elokuu 2017

huhtikuu 2017

maaliskuu 2017

tammikuu 2017

joulukuu 2016

lokakuu 2016

elokuu 2016

toukokuu 2016

huhtikuu 2016

maaliskuu 2016

helmikuu 2016

tammikuu 2016

joulukuu 2015

marraskuu 2015

lokakuu 2015

syyskuu 2015

elokuu 2015

kesäkuu 2015

toukokuu 2015

huhtikuu 2015

maaliskuu 2015

helmikuu 2015

tammikuu 2015

joulukuu 2014

marraskuu 2014

lokakuu 2014

syyskuu 2014

elokuu 2014

heinäkuu 2014

kesäkuu 2014

toukokuu 2014

huhtikuu 2014

X

Tänään Luupissa

18.2.2018