Oulu
Arkisto
Luuppi / Blogi
11.3.2015 klo 18:15 Luupin viestintä

Windowfarm on yhteisöllinen ikkunapuutarha

Maaseudun Sivistysliitto ja Oulun taidemuseo ovat tuottaneet yhteistyössä Ouluun Checkpoint Leonardo -näyttelyn 24.1. – 15.3.2015. Osa näyttelyn teoksista liittyy Paikan tuntu – paikan identiteetti  -hankeeseen. Maaseudun Sivistysliitto kouluttaa Ouluun myös vapaaehtoisia ympäristöluotseja.

Me Oulun ympäristöluotsit ja ympäristöjärjestö Dodo ry toteutimme  näyttelyyn Windowfarm – yhteisöllisen ikkunapuutarhan.

ikkunapuutarha 1Mikä windowfarm on?

Windowfarm on ikkunapuutarha, joka perustuu vesiviljelyyn. Ravinnevesi kiertää pumpun avulla letkuja pitkin kasvatustorneissa, jotka rakensimme isoista limsapulloista. Limsapullossa on muoviruukku, jonka sisällä on kivivillapotti ja huolellisesti pestyä kevytsoraa, jotka toimivat kasvualustana. Siemenet kylvettiin ja pistokkaat laitettiin kivivillapotteihin kasvamaan tammikuun alussa Oulun yliopiston kasvihuoneilla. Kasveiksi valittiin vähään hoitoon tyytyviä, vaatimattomissa oloissa selviytyviä viherkasveja, kuten rönsyliljaa, muorinkukkaa ja punalehteä. Seassa on myös muutamia syötäviä kasveja, kuten herneenversoja ja salaattia.

Pullotalkoissa porasimme limsapullojen pohjaan toisen pullon suun mentävän reiän. Pullon sivulle leikattiin ruukulle ja kasville sopiva reikä. Pulloihin tehtiin myös reiät kiinnitysnaruille. Lopuksi pullot maalattiin kauniin vihreiksi. Esteettisten syiden lisäksi oli tärkeää, että juuret eivät saisi paljoa valoa.

Windowfarmiin rakennettiin kolme ”kasvatustornia”, joissa kokeiltiin hieman erilaisia tekniikoita muun muassa pumpun suhteen. Kerromme tässä parhaiten toimivan tornin tekniset ratkaisut.

Tarvikelista:
limsapullot
maalia
narua
kivivillapotteja
muoviruukkuja
pitkiä ilmapalloja
kevytsoraa
siemenet / pistokkaat / taimet
ilmapumppu
kumiletkua
akvaarion takaiskuventtili
2 kpl venttiilineulaa
vesiastia
valaisin
ajastin (valoa 18 tuntia päivässä, pimeää 6 tuntia päivässä)

ilmaneulatMiten Windowfarm toimii teknisesti?

Ilmapumpusta lähtee ilmaletku vesiastiaan. Ilmaletkuun laitetaan takaiskuventtiili, joka estää veden virtauksen ilmapumppuun. Ilmaletku liitetään nousuletkuun, jota pitkin vesi nousee ylös kasvitornin päälle. Huomioi mitoitus nousuletkua ostaessasi. Ilmaletkun tulee sopia tiiviisti sen sisään.

Nousuletkun seinämän läpi pistetään kaksi venttiilineulaa. Vesi menee onttojen venttiilineulojen kautta nousuletkuun, josta ilmaletkua pitkin tuleva ilma pakottaa veden nousemaan ylös.

Ylhäältä vesi johdetaan letkua pitkin ylimmäiseen limsapulloon, josta se valuu kivivillapotin ja kasvin juurten kautta alaspäin. Jotta vesi ei räisky hallitsemattomasti ympäriinsä, keksimme johtaa veden kulkemaan pitkiä ilmapalloja. Ilmapallon toinen pää on ylhäältä pingotettu limsakorkin ympärille ja toista päätä pitkin vesi valuu hallitusti alas kasvin tyvelle, lähelle juuria.

torniWindowfarmin lannoitus

Käytimme lannoiteliuoksia, joita oli yhteensä kolmea erilaista. Lannoitteita voi ostaa vesiviljelyyn erikoistuneista liikkeistä. Periaatteena on, että lannoitevesi kiertää järjestelmässä koko ajan. Jos kevytsora on huolella pesty, vettä ei tarvitse vaihtaa kovin usein. Lannoitevettä joutuu kuitenkin välillä lisäämään.

Jos kasveja aikoo kasvattaa pidemmän aikaa, kannattaa kasvien pinta peittää esimerkiksi kevytsoralla, perliitillä tai muulla vastaavalla. Kun ravinnevesi on valon kanssa tekemisissä, kivivillan pintaan alkaa muodostua leväkasvustoa. Käytimme alhaalla läpinäkyvää astiaa, joten pikkuhiljaa sinnekin alkoi muodostumaan leväkasvustoa. Jos astian sisälle pääsevän valon määrän pystyy minimoimaan, levän kasvu vähenee huomattavasti. Lisäksi kannattaa ratkaista valaistus. Me asensimme järjestelmän yläosaan yhden
loisteputkivalaisimen.
ikkunapuutarha3

Oulun Windowfarmia olivat toteuttamassa Johanna Huhtamaa, Kirsi Koivula, Outi Kumpula, Liisa Pietikäinen ja Mikko Posio. Kiitos kaikille! Windowfarm on nähtävillä taidemuseolla 15. maaliskuuta asti!

Kuvia ja linkkejä:
Windowfarmia voi seurata Pinterestissä
Britta Riley: A garden in my apartment
Windowfarm in Finland
Ikkunapuutarha (blogi)

Teksti Niina Jortikka, Oulun ympäristöluotsikoulutuksen koordinaattori
Kuvat Niina Jortikka, Liisa Pietikäinen ja Riikka Harjula

 

X

Arkisto

maaliskuu 2018

helmikuu 2018

tammikuu 2018

joulukuu 2017

marraskuu 2017

elokuu 2017

huhtikuu 2017

maaliskuu 2017

tammikuu 2017

joulukuu 2016

lokakuu 2016

elokuu 2016

toukokuu 2016

huhtikuu 2016

maaliskuu 2016

helmikuu 2016

tammikuu 2016

joulukuu 2015

marraskuu 2015

lokakuu 2015

syyskuu 2015

elokuu 2015

kesäkuu 2015

toukokuu 2015

huhtikuu 2015

maaliskuu 2015

helmikuu 2015

tammikuu 2015

joulukuu 2014

marraskuu 2014

lokakuu 2014

syyskuu 2014

elokuu 2014

heinäkuu 2014

kesäkuu 2014

toukokuu 2014

huhtikuu 2014

X

Tänään Luupissa

20.4.2018