Oulu
Arkisto
Luuppi / Blogi
19.11.2014 klo 14:38 Luupin viestintä

Marraskuinen Luuppi ei vaivu talviuneen

Tapasimme Oulun alueen taiteilijoita ja Oulun taidemuseon ystäviä syyskuun alussa järjestetyssä keskustelutilaisuudessa. Paikalle saapui lähemmäs neljäkymmentä vierasta.

jonnaMuseon henkilökunnan alustusten jälkeen kävimme vilkasta ja monipuolista keskustelua taidemuseon tilanteesta osana Luuppia. Osa vieraista muisteli kaiholla Ullamaria Pallasmaan aikaa 90-luvulla. Tuolloin Oulu nousi tunnetuksi myös valtakunnallisesti ja museo keräsi laajasti yleisöä. Pitää muistaa, että tuohon aikaan ei juuri pääkaupunkiseudun ulkopuolella ollut isoja taidemuseoita ja huomiota tuli varmasti siksikin paljon. Pallasmaa oli epäilemättä hyvä ja värikäs johtaja, mutta on Oulussa tehty sen jälkeenkin laadukkaita ja puhuttelevia taidenäyttelyitä. Kilpailu on kiristynyt ja uusia toimijoita tulee onneksi vieläkin lisää. Taide siis puhuttaa ja siihen halutaan satsata.

Oulun taidemuseon linjauksen mukaan se haluaa panostaa lapsiin ja nuoriin, mikä on luontevaa toimiessamme osana sivistys- ja kulttuuritoimea. Museolla on kaksi taidekasvattajaa, jotka tuottavat monipuolista sisältöä niin museon tiloissa kuin muuallakin. Viimeisin taidonnäyte on juuri avautunut Häntä Pystyyn! terveisin kissat ja koirat -näyttely, missä on Muska Museokatin toiminnallinen taidepuisto pikkuvieraille. Lapsiin panostamalla saamme uusia, aktiivisia kävijöitä myös tulevaisuudessa. Taiteen kuluttajiksi kasvetaan parhaiten myönteisten kokemusten kautta.

Luuppi näkyy ja toimii monipuolisesti myös museorakennuksen ulkopuolella. Luupin henkilökunta vastaa Oulun kaupungin taidekokoelman ylläpidosta ja yli 900 teoksen esilläolosta kaupungin omistamissa tiloissa. Prosenttitaideperiaatteen mukaan Luuppi koordinoi korjaus- ja uudishankkeiden yhteydessä taideteoksia näihin tiloihin. Oulu on saanut prosenttitaiteesta valtakunnallista tunnustusta ja toivomme, että myös tässä haastavassa taloustilanteessa johtavilla virkamiehillä ja poliitikoilla on tahtoa pitää tämä arvokas toiminta hengissä. Taide ei ole oikea paikka säästöjen hakemiseen. Taiteen ja kulttuurin merkitys korostuu entisestäänkin hyvän mielen tuottajana taloudellisen taantuman aikana. Tärkeä osa Luupin alueellista toimintaa on myös kiertävät taidenäyttelyt. Vuosittain taidemuseon kuratoimina kiertää 5-7 aluetaidenäyttelyä muun muassa kunnantaloilla, päiväkodeissa ja kouluissa.

Taidemuseon tehtävänä on tallentaa oman alueen taidetta, erityisesti nykytaidetta. Julkisuudessakin on esitetty huoli, että epäpätevät henkilöt päättävät kokoelmien kartuttamisesta. Organisaatiomuutoksessa tulee jokaiselle uusia tehtäviä ja niihin pitää perehtyä. Luuppiin on muodostettu kokoelmahankintatiimi, missä on taiteen ja kulttuuriperinnön asiantuntijoita, joiden ehdotuksesta Luupin kokoelmahankinnat tehdään. Tiimi tekee kirjalliset perustelut hankinnoille ja nämä ovat tarvittaessa kaikkien saatavilla. Haluamme lisätä läpinäkyvyyttä teosten hankintaprosessiin ja tulemme lisäämään nettisivuillemme kuvia ja tietoa teoshankinnoista.

Luuppi ja taidemuseo ovat yleisöä varten. Tavoitteenamme on saada jatkuvasti lisää asiakkaita, mutta samalla haluamme ylläpitää ja kehittää joskus jopa vuosikymmeniä kestäneitä asiakassuhteita. Tasapainon löytäminen suuria yleisöjä tavoittavien ja silti korkeat taiteelliset kriteerit täyttävien näyttelykokonaisuuksien välillä on haastavaa mutta mahdollista. Luuppi ei voi saavuttaa tätä tavoitetta ilman avointa vuoropuhelua taiteen ystävien ja taiteilijoiden kanssa. Siksi toivommekin, että syyskuisessa tilaisuudessa sovitut treffit jouluglögien merkeissä toteutuvat Hiukkavaaran työhuoneilla.

Teksti: Jonna-Marleena Härö, Luupin johtaja
Kuva: Marjatta Savolainen

X

Arkisto

maaliskuu 2018

helmikuu 2018

tammikuu 2018

joulukuu 2017

marraskuu 2017

elokuu 2017

huhtikuu 2017

maaliskuu 2017

tammikuu 2017

joulukuu 2016

lokakuu 2016

elokuu 2016

toukokuu 2016

huhtikuu 2016

maaliskuu 2016

helmikuu 2016

tammikuu 2016

joulukuu 2015

marraskuu 2015

lokakuu 2015

syyskuu 2015

elokuu 2015

kesäkuu 2015

toukokuu 2015

huhtikuu 2015

maaliskuu 2015

helmikuu 2015

tammikuu 2015

joulukuu 2014

marraskuu 2014

lokakuu 2014

syyskuu 2014

elokuu 2014

heinäkuu 2014

kesäkuu 2014

toukokuu 2014

huhtikuu 2014

X

Tänään Luupissa

20.4.2018